VIIKON 4 POSITIIVISTA

 Tänä aamuna mulla oli harvinaisen alakuloinen fiilis. Ei kai auta kun seurata päivä kerrallaan mihin tämä tilanne etenee.. Haastavina aikoina on vaan pakko keskittyä hyviin juttuihin. Niihin asioihin jotka elämässä ovat hyvin ja jotka tuottavat mulle iloa. Asioihin jotka pitävät arjen kasassa.

Tämän viikon neljä positiivista juttua ovat olleet:

(aamu)rutiinit. Lydian ollessa kipeänä ei olla voitu edes ulkoilla (onneksi hänellä ei ole kuumetta enää), mutta oon kuitenkin yrittänyt pitää päivissä jonkunlaiset rutiinit kasassa. Aamuisin kun noustaan ylös, napsautan telkkarin päälle, keitän kahvit ja lämmitän Lydialle maidon. Sitten syödään aamupalaa ja laitetaan päivävaatteet päälle. Päivän mittaan leikitään, selaillaan kirjoja, nukutaan päikkäreitä, syödään ja halitaan.

Tottakai mua ärsyttää ettei päästä nyt yhdessä ulkoilemaan kun oon myös itse flunssassa, mutta ei voi mitään, ulkoillaan sitten kun ollaan molemmat terveitä. Jotain hyvää on hänen sairastelustaan seurannut, flunssaisena hänelle ei ole maistunut ollenkaan sose vaan lähinnä sormiruuat. Sormiruokailutaidot ovatkin viikon aikana kehittyneet aivan huimasti! Siitäkin huolimatta että ruokavalioon on kuulunut lähinnä raejuusto, pasta, kurkku ja päärynä…

Musiikki. Mun uusin musiikkilöytö on amerikkalais-islantilainen Low Roar-bändi. Mieheni on pelannut alkuvuoden (ihan hemmetin outoa) videopeliä nimeltä Death Stranding jossa kuullaan Low Roarin musiikkia. Jos haikea indie-henkinen rock kiinnostaa (esimerkiksi Death Cab for Cutie ja Sufjan Stevens) niin suosittelen tutustumaan bändiin ja erityisesti Once in a Long, Long While-albumiin!

Siivoaminen. Tällä viikolla oon saanut siivottua eteisen naulakon ja tehtyä inventaarion Lydian vaatekaappiin! Seuraavaksi olisi tarkoitus järjestellä myös oma vaatekaappi ja vaatehuoneet. Mulla on kassikaupalla vaatteita jotka eivät sovi mulle enää raskauden jälkeen, mutta en oikein tiedä mitä niille tekisin. Toivon että osa niistä mahtuisi mulle vielä joskus, mutta onkohan niitä kaikkia kuitenkaan järkeä säilyttää vai pitäisikö ne laittaa kierrätykseen?

Kukat. Kauppareissulla oli ihan pakko napata ostoskoriin neilikkakimppu keittiön pöytää piristämään. Mulla on joku ihme obsessio neilikoihin ja jos ostan kukkia niin ostan melkein aina neilikoita. Tällä kertaa kuitenkin ostin jonkun muun värisiä neilikoita kuin vaaleanpunaisia!

Mitä positiivisia juttuja sun viikkoon on mahtunut?

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *