Kissat, nuo rakkaat kusipäät

DSC_0593.JPG

Meillä on aina ollut eläimiä, koiria sekä kissoja. Nuorempana olin ehdottomasti koiraihminen ja ajattelin, että kissat ovat vähän tylsiä eivätkä ne ole seurallisia. 12 vuotta sitten olin tilanteessa, että asuin kerrostalossa ja kaipasin kovasti lemmikkiä. Koira ei kuitenkaan sopinut sen hetkiseen elämäntilanteeseen, joten kotiimme muutti Svante, venäjänsininen. Minulla ei vielä silloin ollut lapsia, joten purin kaiken hoivaviettini Svanteen. Se kulki mukanani joka paikkaan, koska kärsi eroahdistuksesta. Kyllä, kissatkin voivat kärsiä yksinäisyydestä. Svante yritti aina lähteä perääni ja ulko-ovi piti aina pitää lukossa, ettei se pääsisi karkaamaan ovesta. Poissaollessani se roikkui ulko-oven kahvassa ja repi oven tiivisteet riekaleiksi. Svante oli nuorena kollina todella rasittava tapaus. Mourusi öisin ja repi pilalle ovien tiivisteiden lisäksi sohvan ja muutamat ovien karmit. Silti se oli niin rakas, ettei hetkeäkään käynyt mielessä kissasta luopuminen. Sen sijaan päätimme ratkaista eroahdistusongelman hankkimalla sille kaveriksi toisen kissan. Niinpä meille muutti toinen venäjänsininen, Viivi. Svante rauhoittui välittömästi, kun sai seuraa lajitoverista. Sen sijaan Viivi alkoi tuhota kotiamme järjestelmällisesti.

DSC_1017.jpg

Tällä hetkellä kodissamme asuu kolme kissaa. Svante ja Viivi ovat saaneet seurakseen Hillan, eurooppalaiskissan, joka tottelee myös nimeä Pikkunilkki. Svante on nykyisin leppoisa ja sylissä viihtyvä vanha herra, joka ei pienistä hermostu. Ei oikeastaan mistään. Paitsi, jos yöllä on kauhea nälkä eikä ruokakupissa ole ruokaa. Silloin se huutaa todella kovaa. Olen varma, että sen raksujen loppumisilmoitus kuuluu naapuriin saakka. Hilla on hurmaava neitokainen, joka osaa näyttää maailman suloisimmalta ja viattomimmalta pikkukissalta. Se on kuitenkin susi lammasten vaatteissa. Aivan mahdoton anarkisti, joka pudottelee maljakoita, heittää lelunsa vesiastiaan ja kaataa joulukuusen. Viiviä ei juuri päivisin näy. Sen sijaan se aktivoituu yöaikaan, kun Hilla kiskoo vieressäni unia. Viivin spesialiteetti on haikea mau’unta, joka yöaikaan kuulostaa varsin kovaääniseltä. Sen lisäksi se käy öisin leikkimässä poikani legoilla ja terottaa kynsiään kaikkialle muualle, paitsi kynsien teroitukseen tarkoitettuihin kohteisiin.

Viime yö oli katastrofiyö. Viivi on saanut päähänsä, että kaikki (mistä tahansa löytyvät) vaatteet ovat saaliita. Se varastaa pyykkikorista pyykkiä tai jos lapsilta on jäänyt lattialle sukat, nekin kelpaavat. Se kantaa vaatteita hampaissaan ympäri asuntoa ja lopulta tuo ne sänkyni viereen koko ajan kovasti maukuen. En ymmärrä, kuinka on mahdollista edes maukua niin kovaa, kun samaan aikaan on suussa kalsarit. Ilmeisesti odottaa minulta kehuja klo 2 yöllä. Hienot on saaliit! Viime yö ei ollut poikkeus. Saalista esiteltiin jälleen sillä seurauksella, että myös Hilla heräsi ja huomasi olevansa nälkäinen. Se tuli kertomaan asiasta puskemalla ja kävelemällä ylitseni. Yritin töniä sen alas, mutta se kiipesi uudelleen päälleni. Karjaisin sille vihaisesti, että saisi odottaa aamuun saakka. Hillan mielestä asia ei kuitenkaan ollut näin. Se lähti alakertaan ja löysi eteisestä täyden roskapussin, jonka olin sinne nostanut aamua varten. Kuulin, kuinka muovipussi alkoi rapista alakerrassa. Yritin huutaa sille herättämättä koko taloa, mutta rapina vain yltyi. Lopulta oli pakko nousta ja juosta portaisiin saakka, jolloin Hilla tuli vauhdilla takaisin ylös. Tuntia ennen kellon soittoa heräsin pahaenteiseen ääneen alakerrasta. Svante oksentaa! Mietin hetken, juoksenko pelastamaan sohvan vai nukunko nyt ja siivoan aamulla. Päädyin siihen, että nukun. En kuitenkaan saanut enää unta miettiessäni, kuinka paljon pyykkiä minua heti aamusta odottaa. Lopulta nousin ja raahauduin alakertaan. Oksennukset oli yllättäen lattialla eikä sohvalla. Eteisessä oli roskapussi avattuna ja sieltä oli kaivettu esiin tyhjä kissanruokapakkaus. Se löytyi tarkkaan nuoltuna ja pureskeltuna matolta. Kastikkeet imeytyneenä eteisen valkoraidalliseen mattoon. Härkää tomaattikastikkeessa.

Joku vielä ihmettelee, miksi kissat ovat muka ihania! No juuri tästä syystä. Ihan hirvittävän raivostuttavia ja ihan hirvittävän rakastettavia. Ehkä ensi yönä saan nukkua. 180 senttiä leveässä sängyssä on minulle tilaa noin 30 senttiä, koska kummallakin puolella nukkuu leveästi kissa.

IMG_5820.jpg

 

Kommentit (9)
  1. Ei vitsi tää oli hauskaa luettavaa 😀 Ja ihanat kuvat ♥
    Katastrofiyöt on tuttuja!! Onneksi meidän nuorempi 11 kk poikakissa Manu on nyt vähän alkanut rauhottua leikkauksen jälkeen. Nykyään hän herättää ”vasta” 6.00-6.30 aamulla 😀

    1. Leikkaus onneksi yleensä helpottaa ei-toivottua käyttäytymistä. Aamupalaa pitää silti vaatia tietenkin ajoissa. 😀

      1. Kyllä, selvästi! Täytyy tietenkin 😀

  2. Ihana teksti! Nauroin ääneen. Ikävä tuli omia edesmenneitä kissoja <3

    1. Voi, kyllä ne jättävät ison aukon! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *