Olen viime aikoina postaillut useampia tekstejä siitä, mikä sinkkuudessa on ikävää ja miksi haluaisin parisuhteen. En ole muuttanut mieltäni. Toivon edelleen, että jonain päivänä minulla on oma luottoihminen, jonka kanssa tehdä elämästä omannäköinen seikkailu. Ennen sitä seikkailen yksin, eikä sekään ihan huono vaihtoehto ole. Sinkkuudessa on paljon myös hyviä puolia, joiden vuoksi mieluummin on yksin kuin ”kenen tahansa” kanssa. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt #whenimnotdating-ilmiö. Sinkut kertovat, mihin kaikkeen mukavaan voi käyttää aikaansa treffeillä juoksemisen sijaan.

Myönnän joitain kertoja peruneeni jo sovitut treffit sen vuoksi, että mukavuudenhalu on vienyt voiton. Jos vaihtoehtona on ilta yksin saunoen, tehden hyvää ruokaa vain itselle ja katsellen telkkarista lempisarjaa niin monta jaksoa putkeen kuin huvittaa, versus ilta tuntemattoman ihmisen kanssa kahvitellen, niin helposti valitsen ensimmäisen. Moni mies haluaa heti treffeille. Kun on vaihdettu muutama ajatus Tinderissä, niin heti pitäisi nähdä. ”Koska vain näkemällä tietää, onko kemiaa enkä etsi vain kirjekaveria”. En minäkään etsi kirjekaveria, mutta en myöskään halua tuhlata kallisarvoista vapaa-aikaani huonoihin treffeihin. En viitsi lähteä jokaisen kiinnostuneen kanssa kahveille ihan vain katsomaan, olisiko kemiaa. Ensin haluan vakuuttua, että tämän ihmisen kanssa voisi olla mukavaa viettää aikaa ja yhteisiä juttuja, joista riittää juteltavaa. Juttelen toki sujuvasti vaikka auton vanteista, mutta se ei ole juttu, mitä parisuhdeihmiseltä haluan.

Neljän vuoden aikana olen käynyt niin monilla treffeillä, että en enää muista kaikkia. Nyt on deittiähky. Käytän mieluummin sen ajan johonkin muuhun. Kun en deittaile, voin lapsivapailla tehdä mitä huvittaa. Aika usein huvittaa vain katsella Netflixiä ja lököillä verkkareissa villasukat jalassa. Monesti myös lasten lähdettyä suuntaan suorinta tietä kauppaan ja teen juuri sellaista ruokaa, kuin itse haluan. Voin myös ostaa jotain herkkua ilman, että kukaan tulee osingoille tai valittaa asiasta. Saan siis syödä kaiken ihan itse. Kun olen yksin kotona, en koskaan meikkaa enkä laita hiuksia. Voin kulkea ihan räjähtäneen näköisenä, koska kukaan ei ole näkemässä. Jos iskee inspiraatio lähteä esimerkiksi lenkille, voin lähteä sinne heti eikä tarvitse odotella, että toinen on valmis. Voin myös kuunnella vain sellaista musiikkia, josta itse pidän. Ja jos jos oikein hyvä biisi osuu kohdalle, voin tanssia typerän näköisesti musiikin tahdissa. Tai jos musiikki koskettaa ja alkaa itkettää, voin tirauttaa pienet itkut ilman, että tarvitsee selitellä asiaa kenellekään. Saan myös kirjoittaa koska tahansa, kun inspiraatio iskee. Toisin sanoen, voin paneutua omiin harrastuksiin juuri niin paljon kuin huvittaa.

Koska yksin on kohtuullisen hauskaa, minusta on tullut nirso seurani suhteen. Seuran on siis oltava omaa seuraani mukavampaa. Jos joskus käy niin ihmeellisesti, että sinkkuaikani päättyy, kaipaan edelleen omaa aikaa. Pitkän sinkkuajan paras oppi on ollut juuri se, että on oppinut nauttimaan myös yksinäisyydestä. Parisuhteessa olevat sietävät yksinäisyyttä huonommin kuin sinkut (näin kertoo aiheesta tehty tutkimus). Voin allekirjoittaa tämän. Avioliittoni aikana en osannut olla yksin. Yksinäiset illat olivat vain toisen odotusta ja ajan tappamista. Uskon, että parisuhteessa voi olla onnellisempi, kun antaa toiselle tilaa ja ottaa sitä myös itse. Mutta nyt nautin sinkkuuden eduista niin kauan kuin tätä elämänvaihetta riittää. Millaisia juttuja sinä teet silloin, kun olet yksin?