Yksin maailmassa

nature-3189875_1920.jpg

En osaa päättää, nautinko sinkkuudesta vai en. Juuri nyt on ihanaa olla hetki hiljaisessa kodissa aivan yksin. Tuntuisi rasittavalta ajatukselta, että tänne, minun kotiini, tulisi hengailemaan joku tyyppi sen kerran, kun saan olla hetken ilman lapsia. Viihdyn yksin ja lataan sillä tavalla akkujani. En vihaa ihmisiä, mutta tarvitsen aikaa olla itsekseni ja aikaa olla olematta sosiaalinen. Yksinäisyys on kummallinen tunne. Se ei ole kiinni siitä, onko ympärillä ihmisiä vai ei. Itse asiassa tunnen itseni usein paljon yksinäisemmäksi ihmisten seurassa kuin kokonaan yksin ollessani. Isossa väkijoukossa on paljon yksinäisempää kuin vaikkapa metsässä yksin ollessa.

Ystäväni esitti minulle eilen kysymyksen, joka sai pohtimaan yksinäisyyttä. Hän kysyi, kuka on sellainen henkilö, johon turvaudun elämän isoissa ratkaisuissa. Keneltä kysyn neuvoja tai pyydän tukea, jos sellaista tarvitsen. Tajusin, ettei sellaista ihmistä ole tässä maailmassa. Ei minulla ole ketään, jonka mielipiteitä kunnioittaisin niin paljon, että voisin kysyä neuvoja tiukassa tilanteessa. En tarkoita, etteikö ympärilläni olisi tärkeitä ystäviä. On minulla ja heitä arvostan. Silti kaipaan ihmistä, jonka mielipiteet painaisi niin paljon, että toimisin edes joskus niiden mukaan. Tunnustan olevani auktoriteettikammoinen ja usein teen asiat oman pääni mukaan. Olen siihen tottunut. Aikuisuuteen kuuluu tietysti vastuun ottaminen omasta elämästä, mutta joskus se käy raskaaksi. Olisi hienoa tuntea ihminen, jonka kanssa voisi jakaa tuota vastuuta. Sellainen ihminen, joka kertoisi mielipiteensä, mutta ei kuitenkaan vaatisi toimimaan sen mukaan. Ihminen, joka kunnioittaisi minua siitäkin huolimatta, etten aina toimisi hänen ohjeidensa mukaisesti. Sellaista ihmistä olisi helppo arvostaa. Vielä, jos osaisi itsekin toimia samoin. 

Eniten kaipaan parisuhde-elämästä tuota vastuun jakamista. Sitä, että päätöksiä tehdään yhdessä asioista neuvotellen eikä aina tarvitse yksin vastata kaikesta. Yhdessä mennään syteen tai saveen. Vaan mistä löytyisi ihminen, joka olisi valmis ottamaan koko paketin? Kummallisen yhdistelmän sosiaalisuutta, introverttiyttä, erityisherkkyyttä, pohdiskelevuutta, itsenäisyyttä ja maailmanparantajaa. On ollut monia, jotka ovat kiinnostuneet ulkokuoresta ja halunneet tietynlaisen ihmisen sen sisälle. Ihmisen, joka en ole minä. On ollut myös monia, joille olen tehnyt samoin. On vaikeaa tulla ymmärretyksi ja ymmärtää itse toista ihmistä. Ehkä silti jossain on se ihminen, joka osaa sanoa oikealla hetkellä: ”Ei hätää, kaikki järjestyy.” 

Kommentit (1)
  1. Vahva samaistuminen tähän tekstiin. Itsekin introverttina kaipaan sitä yksinoloa useinkin, että saa vain rauhassa olla keskenään kotona tai metsälenkillä. Isoissa joukoissa koen nopeasti itseni myös yksinäisemmäksi kuin oikeasti yksin ollessani, kun ei löydy ketään tavallaan seuraksi sitten kuitenkaan vaikka väkeä olisi ympärillä kuinka paljon. Useimmiten olenkin päättänyt iltani lyhyeen, sillä yksinolo kotona on siedettävämpää kuin yksinäisyydentunne tutussakin joukossa.

    https://astuharhaan.wordpress.com/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *