Kun mä haluaisin suojella sua kaikelta – eli kiusaaminen & päiväkodin aloitus

A5287B12-A6DA-4EE9-A76F-8AA048B5268D.jpeg

Tänään oli se päivä kun mulle äitinä konkretisoitui se ettei kaikki langat olekaan omissa käsissäni. Olen ihan hippasen vajaasta viidestä äitivuodestani ollut kotiäitinä melkein kolme vuotta ja niistäkin kahdesta lopusta ”vain” koulussa ja siltikin hyvin tiiviisti kiinni esikoisessani koska pahimmat astmavuodet osuivat juuri tähän kohtaan.

Viisi vuotta olin kaiken informaation viemäri hyvässä ja pahassa. Kotona otin vastaan ihan kaiken, kuulin ne kivat jutut ekana, ja olin turvana kun otsa piti teipata kiinni Lego-onnettomuuden jälkeen. Nyt kuitenkin töiden alkamisen myötä vastuuta on luonnollisesti siirtynyt enemmän varhaiskasvatuksen kuin isänkin puolelle – enkä sano lainkaan että tämä olisi huono asia. Mutta outoa se on.

Tuntuu voimattomalta kun päiväkodista tulee viesti että E:lle on tapahtunut pieni onnettomuus ja tarvitsee lääkäriä – ja ensimmäistä kertaa se en ollut minä joka sinne Pikku Jättiin lähti. Vaikka tiesin ettei hänellä mitään hätää ole, isähän on yhtä hyvä turva (ellei jopa parempi).

Ja jos äidille ei tule avutonta tunnetta siitä että on kaukana töissä samalla kun oman pojan leukaa tikataan lääkärissä, tulee se viimeistään silloin kun kuulee ettei kiusaaminen ole loppunutkaan.

FDB14832-6718-4378-ABE5-795CF9EE47D0.jpeg

Kiusaaminen, voi perkele mikä syöpä sekin on.

Tämä oli rehellisesti sanoen sellainen asia mihin en osannut vielä tämän ikäisten kanssa varautua. Olin henkisesti varautunut flunssakausiin ja noroviruksiin, en siihen että satutetaan henkisesti syrjimällä tai haukkumalla vaatteita. Jos minä en ollut varautunut tähän niin mites tuo kuukauden vajaa viisi vuotias?

Tuo, kovapäinen herkkä poika. Hän joka on maailman kiltein kaikille mutta opettelee kuitenkin vielä sen kanssa ettei isommat ryhmäleikit ole se vahvuus. Halu tehdä asioita on suuri mutta kuitenkin lannistus meinaa viedä liian usein voiton, ”en mä osaa”. Miten mä suojelisin sua pientä kaikilta loukkauksilta? Se on niin jumalattoman epäreilua touhua. Jättää toinen yksin ja sanoa ”ei me haluta sua leikkiin mukaan”.

Mä muistan kun me tutustuttiin E:n kanssa päiväkotiin yhdessä ja kannustin siinä että kannattaa mennä vaan rohkeasti kysymään saako tulla mukaan leikkimään – ja se ilo mikä kasvoille tuli kun otettiin mukaan leikkiin ja hyväksyttiin epäröimättä.

Sydän särkyy kun mä mietin kiusaamista. Miten mä suojelisin sun itsetuntoa, ettet mukautuisi kiusaajien tahtoon? ettet lannistuisi ja olisit just sellainen ku sä oot.

Mun pienisuuri poikani tykkää Spidermaneista, Ninjagosta ja My Little Ponysta. Ja E:tä on ivattu Ninjago-paidasta, siitä joka on hänen lempparipaita. Spiderman-asusta kuittailtiin tänään Halloweenjuhlissa. Mä toivon että E:lle riitti että hoitajat muistivat kehua miten hieno puku se on, tälle päivälle oli ihan riittävästi epäonnea.

Mä olen miettinyt että kiusataanko E:tä siitäkin koska hän tahtoo ottaa päikkärihetkiin pikkusiskonsa Pinkie Pien mukaan, enkä mä aio estää ottamasta. Ja samalla mä tahtoisin niin kovasti suojata häntä kiusaamisen mahdollisuudelta. 

Jokainen saa tykätä mistä tahtoo. Oli se sitten ponit, ninjat tai vaikka molemmat.

Nää lapset, kiusattu ja kiusaajat on alle viisi. VIISI. 

Miettikää oikeasti miten raakaa – tyypit ei ole edes kouluikäisiä ja nyt jo kuittaillaan toisille siitä kun tykätään eri asioista tai päätetään puolesta kenen kanssa leikitään ja ei leikitä.

Meillä toistetaan jatkuvasti sitä että ketään ei kiusata – ikinä.  Me toistamme E:lle että kiusaajat tekevät väärin ja siitä pitää aina sanoa hoitajille päiväkodissa että asia tulee aikuisten tietoon. Ja ryhmässä on kyllä huomioitu tilanne hienosti, toivon vain että se riittää katkaisemaan nyt ikävästi alkaneen kierteen. Joka päivä kun tulen kotiin tai haen itse lapset hoidosta mietin mitä saan kuulla siitä miten päivä on mennyt.

Mun sydän särkyy ja mä tahdon suojella sua ihan kaikelta vaikka tiedän etten aina voi.

Kommentit (17)
  1. Olen itse lastenhoitaja. Minusta on todella outoa, ettei asioita päiväkodissa saada kuntoon. Minulla on aina periaate, että jokaisesta lapsesta pidetään huolta, että kaikilla on turva kun ovat vastuullani. Että minun vastuuni on huolehtia lapsesta kun vanhempi on hänet minun vastuulleni jättänyt. Kuitenkin kyse noin pienistä lapsista, aikuisia on päiväkodissa paljon ja tilanne pitäisi olla tiedossa. Että ihmettelen suuresti. Nyt pitänee pysyä tiukkana ja vaatia tilanteen selvittämistä. Mitkään selittelyt eivät lasta auta, vaan teot. Kauheasti voimia koko perheellenne.

    1. Kauniit periaatteet ei aina auta, jos ryhmän ”lapsiaines” on haastavaa, henkilöstön vaihtuvuus suurta tai on muita haasteita rakenteissa. :/ Sellaisissa ryhmissä ihan kaikki on paljon hankalampaa ja lapsilla ei ole niin johdonmukaista kasvuympäristöä kuin pitäisi. Ryhmät on niin erilaisia.

      Mutta totta kai kaverisuhteiden harjoittelun ja tukemisen pitäisi olla varhaiskasvatuksessa ihan ykkösprioriteetti! Toivottavasti tilanne ratkeaa myös lapsesi ryhmässä.
      -Paljon vakan sijaisuuksia tehnyt eri paikoissa

  2. AnnukkaVuorela
    5.11.2018, 05:58

    Tuo kiusaaminen on hirveetä. Eikä noin pienet vielä edes kunnolla ymmärrä, että mitä se oikeasti tarkoittaa, että syrjii/kiusaa toista. Jostain ovat vaan saaneet sen mallin. Ollessani koulussa töissä, oltiin usein aika kädettömiä kiusaamisen suhteen. Ainut mitä sait tehdä, oli pitää puhutteluja, niin lapsille kuin vanhemmille. Ja niitä puhutteluja pidettiin usein, mutta harvojen kohdalla niillä oli vaikutusta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *