Avasin hieman heinäkuussa pienellä pintaraapaisulla sitä, mitä tänne kuuluu. En kuitenkaan ollut ihan täysin rehellinen – tai olin mutta siloittelin hieman ryppyjä. Nyt haluan avautua vielä syvemmältä mikä tekee tästä ehkä henkilökohtaisimman postauksen minkä olen koskaan kirjoittanut. 

Olen monesti herännyt miettimään sitä, millaista kuvaa välitän elämästämme blogin avulla. Annanko kuvan seesteisestä, onnellisesta pikku perheestä jotka pierevät sateenkaaria vai avaanko jokaisen kränän taustat siitä kuka laittoi maitopurkin väärin jääkaappiin. En tahtoisi olla kumpikaan, monesti on myös tullut jo ilmi että harvoja enää kiinnostaa seurata kiiltokuvaisia blogeja mutta seiskalehtityyppinen ratkaisukaan ei miellytä (koska yksinkertaisesti kaikki ei kuulu kaikille). 

Nyt on monessa blogissa pyörinyt haaste ”näin valehtelen teille somessa” ja nyt minä myönnän pimittäneeni teitä somessa.

Me olemme olleet pitkään pirun onnettomia monen asian myötä ja päätimme erosta. 

Tässä ei olla todellakaan pieretty sateenkaaria, aika kaukana siitä. Ja se on verottanut voimia kaikessa kuluneesta vauvavuodesta voimiin kirjoittaa blogia. Tai ei ne voimat kadonneet, mutta kun rupesin miettimään mitä kertoisin tai kirjoittaisin en osannut enää kirjoittaa mitään. Kun olisin halunnut kirjoittaa siitä mitä mahtavia luonnonkosmetiikkatuotteita olen löytänyt, mietin että mitä hittoa mä teen – olo on surullinen ja surkea, suorastaan luuseri, ja hehkuttaisin naamarasvaa? 

Päätös erosta oli kamala. Siitä huudettiin, itkettiin ja sitten sovittiin. Ilmapiiri kotona vapautui ja asioista pystyttiin keskustelemaan ilman paineita tai taakkaa, olihan erosta jo sovittu ja tavalla tai toisella jälkipyykkiä täytyi käsitellä. Ei voinut myöskään jäädä kuplaan missä toiselle ei puhuta. Lasten asioita käytiin läpi, molemmilla oli onneksi yhteinen sävel siitä että heidän hyvinvointinsa takia meidän välien täytyy pysyä hyvinä. 

Päätös erosta oli oikeastaan parasta mitä meille on perheenä hetkeen tapahtunut. Kun ilmapiiri vapautui ja asioista oli helpompi keskustella, löytyi jostain myös kipinä jatkaa. Joskus tarvitaan radikaaleja ratkaisuja että asiat alkavatkin toimimaan.

Nähdään mitä pitäisi tehdä toisin. Meillä on puolison kanssa takana pitkä matka, olemme tunteneet toisemme ala-asteelta saakka. Olemme olleet yhdessä yli kuusi vuotta joista avioliitossa yli kolme. Meillä on kaksi yhteistä, mahtavaa lasta. Ja kuten silloin vuonna 2015 kesäkuussa luvattiin että niin myötä- kuin vastoinkäymisissä tuemme toisiamme, meidän piti ensin vain ajautua umpikujaan nähdäksemme sen. 

Yksi meidän yhteisistä mielenkiinnoista on aina ollut matkailu joten totesimme ansainneemme irtioton. Ultimaattisen parisuhdematkan, ihan kahdestaan. Kohteeksi valikoitui yhteinen haaveemme – miniroadtrip Amerikkaan: Washington DC, Philadelphia, New York! vielä joskus reissaamme koko perhe rannikkoa pitkin isomman reissun, mutta nyt valitsimme muutaman kaupungin joissa vietämme 1-3 päivää per kaupunki.

Long story short: lennetään ensin Washingtoniin, välietapit kuljetaan Greyhoundilla ja kotiin matkataan New Yorkista. Tehdään myös jotain, mitä tälläiset pullasorsat ei ole koskaan ennen tehneet eli majoitutaan hostellissa. Kun omaa unta on häiritty säännöllisen epäsäännöllisesti jo kohta viisi vuotta, tuntuu yhteiset kerrossängyt vieraiden ihmisten kanssa kesken lomamatkan enemmän uhalta kuin mahdollisuudelta. Mutta kaikkea pitää kokeilla!

Tämä on uusi alku meille.

Olen aina ollut sitä mieltä että jos vanhempien parisuhde toimii, toimii myös kaikki muu. Ne syyt miksi me ajauduimme eropäätökseen ei kuulu kenellekään. Syy taas miksi jaoin näinkin henkilökohtaisen vaiheen meidän elämästämme, on se etten varmastikaan ole ollut niin läsnä muissakaan ihmissuhteissa. Paha olo ja miltei henkinen burn out on ollut vahvasti läsnä. Halusin myös näyttää, etten yritä kiillottaa kulissia. Tässä perheessä on haasteensa eikä ne varmasti ole kaikki takana päin mutta haluan näyttää että toivoa on, vaikka omia asuntoja olisikin jo etsitty ja lusikoita laitettu jakoon. 

© Tero Bröjkman Photography

Suomessa iso osa avioliitoista päätyy eroon. Kärsin pitkään siitä tunteesta, että olo on äärimmäisen luuseri kun olen heittämässä isoa lupausta roskakoriin. Nyt voin olla tyytyväinen että emme päätyneetkään erotilastojen jonon jatkoksi. Voin olla tyytyväinen että yhteinen matkamme jatkuu vielä. 

– MINNA