Muutoksia elämässä ja blogissa

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet elämässäni aika hurjia. Sain nimittäin uuden työn, jonka vuoksi muutin tällä viikolla Ruotsiin. Vaikka Suomesta lähteminen oli hieman haikeaa, olen samalla innoissani tästä uudesta vaiheesta elämässäni, enkä malta odottaa, mihin tämä polku minut vie.

Muutin tänne yhden matkalaukun, repun ja olkalaukun kanssa, joten käsityöt eivät mahtuneet mukaan. Esittelen seuraavien viikkojen aikana joitain aiemmin tekemiäni käsitöitä, mutta saattaa olla, että jossakin vaiheessa en voi joka sunnuntai kirjoittaa uusia juttuja, kun ei välttämättä ole mitään uutta, mistä kirjoittaa. Kauaa en kuitenkaan ilman käsitöitä malta olla, joten enköhän taas jossain vaiheessa kirjoittele samaan tahtiin kuin ennenkin.

Kommentit (2)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *