Paksut palmikkosukat

Minulle on vuosien saatossa usein käynyt niin, että olen kaupassa ihastunut johonkin lankaan ja sitten ostanut sitä ilman mitään sen tarkempaa ideaa tai suunnitelmaa siitä, miten sen käyttäisin. Sitten kun sitä tarkempaa ideaa tai suunnitelmaa ei olekaan tullut, niin lanka on jäänyt jonnekin korin pohjalle odottelemaan.

Jonkin aikaa sitten etsiskelin yhtä toista lankaa, kun silmiini osui yksi tällaisen suunnittelemattoman ostoksen tulos eli ihanan turkoosi Novitan Isoveli –lanka. Sitä oli kaksi kerää eli juuri sopivasti villasukkia varten. Koska minulla ei itsellä ole tarvetta villasukille juuri nyt, laitoin yhdelle ystävälle viestiä ja kysyin, jos voisin tehdä sukat hänelle. Kun hän sanoi kyllä, ryhdyin etsimään tällaiselle paksummalle langalle sopivaa sukkamallia.

Löysin kivan mallin Novitan sivuilta, mutta harmittavasti kyseisen mallin ohjetta ei ollut netissä saatavilla. Päätinkin suunnitella ohjeen itse kuvan perusteella. Alla oleva ohje on siis omani ja sen inspiraationa on tuo Novitan ihana malli.

IMG_7114.JPG

Tarvikkeet:

Novita Isoveli –lankaa 200 g

Sukkapuikot nro 5

Apupuikko

Neula ja sakset

Luo 48 s ja jaa jokaiselle puikolle 12 s. Aloita saman tien palmikkokuvio neulomalla jokaisella puikolla 1 s oikein, 2 s nurin, 6 s palmikkoa, 2 s nurin, 1 s oikein. Palmikon ohjeen näet alla. Neulo ensin kerrokset 1.-5. ja toista tämän jälkeen kerroksia 6.-12.

Palmikkokuvio.png

Tyhjä ruutu tarkoittaa sileää oikeaa ja ristiruutu sileää nurjaa. Vasemmalle menevän nuolen kohdalla tee näin (eli oikean jalan sukka): nosta 4 s apupuikolle eteen, neulo 2 s oikein, siirrä apupuikon vasemmassa reunassa olevat 2 s vasemmalle puikolle, neulo ne nurin ja lopuksi neulo apupuikon 2 s oikein. Oikealle menevän nuolen kohdalla tee näin (eli vasemman jalan sukka): nosta 4 s apupuikolle taakse, neulo 2 s oikein, siirrä apupuikon vasemmassa reunassa olevat 2 s vasemmalle puikolle, neulo ne nurin ja lopuksi neulo apupuikon 2 s oikein.

Neulo palmikkokuviota 48 krs ja aloita kantalappu. Ota kantalappua varten I puikon ensimmäiset 10 s sekä IV puikon viimeiset 10 s neulomalla I puikon ensimmäiset 10 s, yhteensä 20 s. Aloitat siis kantalapun työn nurjalla puolella. Neulo 19 krs vahvistettua neuletta eli toistaen seuraavaa kahta kerrosta:

  1. krs (nurja puoli): nosta 1 s nurin neulomatta, neulo loput s:t nurin
  2. krs (oikea puoli): *nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *–*

Aloita sitten kantapään kavennukset työn oikealla puolella: neulo 14 s vahvistettua neuletta, tee ylivetokavennus (eli nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein, nosta neulomatta jätetty s neulotun yli), käännä. Nosta 1 s nurin neulomatta, neulo 9 s nurin, neulo 2 s nurin yhteen, käännä. Toista kavennuksia kunnes jäljellä on 11 s.

IMG_7102.jpg

Poimi kantapään reunoista silmukoita seuraavasti: I puikolla on kannan 6 s, poimittu 11 s sekä sukan päältä siirretty 3 s, II ja III puikolla on molemmilla 11 s, IV puikolla on kannan 5 s, poimittu 12 s sekä sukan päältä siirretty 3 s, yhteensä 62 s. Neulo jatkossa I ja IV puikon silmukoilla sileää oikeaa ja II ja III puikon silmukoilla jatka palmikkokuviota. Tee kiilakavennukset joka kerros yhteensä 11 kertaa seuraavasti: neulo kunnes I puikon lopussa on 3 s, neulo 2 s oikein yhteen ja neulo 1 s oikein. Neulo II ja III puikko tavallisesti. Neulo IV alussa 1 s oikein, sitten tee ylivetokavennus ja neulo loput silmukat oikein. Kavennusten jälkeen työssä on jäljellä 40 s. Neulo näillä silmukoilla sileää alla ja palmikkokuviota päällä yhteensä 26 krs.

Neulo 1 krs sileää oikeaa ja kavenna samalla palmikkojen kohdalla  4 s, yhteensä 36 s. Jaa silmukat niin, että jokaisella puikolla on 9 s, jatka neuloen sileää oikeaa ja aloita kärkikavennukset: neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja tee II ja IV alussa ylivetokavennus kunnes jäljellä on 8 s. Katkaise lanka ja päättele. Vasemman jalan sukka tehdään muutoin samoin, mutta palmikko kiertää toiseen suuntaan.

IMG_7104.jpg

Ystäväni tykkäsi sukista todella paljon ja omastakin mielestä näistä tuli aika herkullisen näköiset. Jos päädyt tekemään tällaiset sukat ja ohjeessa on jokin vaikea tai epäselvä kohta, niin laita kommenttia ja vastailen parhaani mukaan.

Kommentit (2)
  1. Isoveli Lanka | Mtv Uutiset Lifestyle
    1.6.2020, 14:17

    […] Paksut palmikkosukat – Sunday Mornings | Lily – Sitten kun sitä tarkempaa ideaa tai suunnitelmaa ei olekaan tullut, niin lanka on jäänyt jonnekin korin pohjalle odottelemaan. Jonkin aikaa sitten etsiskelin yhtä toista lankaa, kun silmiini osui yksi tällaisen suunnittelemattoman ostoksen tulos eli ihanan turkoosi Novitan Isoveli –lanka. […]

  2. Moi, olen aika uusi neulontaintoilija, mutta haluaisin yrittää tätä ohjetta! En kuitenkaan tiedä monta silmukkaa teen alkuun, täytyykö tehdä isommalla silmukkamäärällä jos ohjeessa on palmikoita? Kengän kokoni on 35, mutta katsoin että olit aloittanut 48 silmukalla, joka tuntui paljolta. Osaatko heittää arvausta millä silmukkamäärällä minun kannattaisi aloittaa? 🙂 Sama lanka ja puikkokoko käytössä. Ja sukat ovat todella ihanan näköiset!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *