Tekniikkavinkki: Kauniisti neulottu reunasilmukka

Neulon tällä hetkellä itselleni syksyksi kaulahuivia, jonka reunasilmukat neulon tietyllä tavalla, jotta niistä tulisi mahdollisimman siistit. Itselle tällaisten tekniikoiden käyttö on itsestään selvää, mutta olen huomannut, että niitä ei aina käytetä vaikkapa netistä löydettävissä neuleohjeissa. Esimerkiksi aiemmin esittelemässäni solmupannassa ei alkuperäisessä ohjeessa ohjeistettu tekemään reunasilmukoista mitenkään erikoisia, mutta itse halusin ehdottomasti tehdä reunasilmukoista siistit tällä tekniikalla.

IMG_6002.JPG

Tästä johtuen ajattelin silloin tällöin jakaa käsitöihin liittyviä tekniikkavinkkejä, kun niitä tulee mieleeni. Jos sinulla on mielessä joku tekniikkaan liittyvä ongelma tai kysymys, jossa saattaisin voida auttaa, laita viestiä kommenttiosioon, niin voin mahdollisesti ottaa ongelman käsittelyyn.

Tällä kertaa kuitenkin ajattelin tosiaan keskittyä esittelemään tekniikan, jolla voi tehdä kauniisti neulotun reunasilmukan. Tätä tekniikkaa voi käyttää sellaisiin reunoihin, jotka jäävät näkyviin eli älä käytä tätä saumareunoja tehdessä. Itse olen käyttänyt tätä muun muassa sen solmupannan reunassa sekä nyt  kaulahuivissa.

IMG_6801.jpg

Yllä olevassa kuvassa näet reunasilmukan työn oikealla puolella ja alla olevassa kuvassa taaskin työn nurjalla puolella. Ideana siis on, että reunaan tulee oikein neulottujen silmukoiden ketju niin, että ketju on suoraan työn ulkoreunassa, jolloin se näyttää siistiltä sekä työn oikealla että nurjalla puolella.

IMG_6804.jpg

Tämä alla oleva kuva on otettu huivin oikealta puolelta ja siinäkin näkyy, kuinka reunasilmukat ovat siististi työn sivuissa. Kuinka tällainen reuna sitten tehdään?

IMG_6805.jpg

Oikean puolen kerros: Nosta ensimmäinen silmukka oikein neulomatta, neulo työtä kunnes jäljellä on yksi silmukka ja neulo se oikein.

Nurjan puolen kerros: Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, neulo työtä kunnes jäljellä on yksi silmukka ja neulo se nurin.

Reunasilmukat ovat siis sileää oikeaa neulosta ja kerroksen ensimmäinen silmukka aina nostetaan neulomatta. Kun nostat silmukan oikein neulomatta, jätä lanka työn taakse, nosta silmukka ja jatka neulomista. Kun nostat silmukan nurin neulomatta, nosta silmukka niin, että lanka siirtyy itsestäsi katsoen työn oikeasta reunasta nostetun silmukan edestä (nurja puoli) takaisin työn taakse (oikea puoli) ja jatka neulomista.

kauneus diy
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *