Syksy koputteli jo ikkunan pieleen, kun haistoin sen vielä ilmassa

IMG_6228.JPG

 

IMG_6411.JPG

IMG_6574.JPG

IMG_6593.JPG

 

IMG_6720.JPG

 

IMG_6799.JPG

IMG_6800.JPG

IMG_6864.JPG

IMG_6872.JPG

 

IMG_6980.JPG

IMG_7008.JPG

Kuvakooste kesältä.

Tänä kesänä olen mm. :

-Käynyt pyöräretkillä

-Käynyt mm. Helsingissä, Raumalla, Porissa, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Loimaalla

-Istunut piknikillä useampaan otteeseen

-Ollut häissä laivalla

– Myös piknik-risteily on nyt koettu

– Syönyt mansikoita

– Kutonut

– Käynyt puistojoogassa muutamaan kertaan

– Alkanut kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa iltaisin

– Käynyt marjassa

– Ollut ulkona ja nauttinut

 

Bisous, M

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään

Kaikki hauska on hyvää vatsalle, sanoi Muumimamma ja minä komppasin häntä

Heippa! Viime päivinä olen kutonut ystäväni vielä syntymättömälle vauvalle lahjoja, ohessa kuva sukista jotka nyt odottavat viemästi. Olen ihastunut Muumikulhoon, joita minulla on kaksi ja niitä käyttänyt muumimukieni kaverina päivittäin. Tänään heräsin iltapäivällä yövuoron jälkeen letun tuoksuun. Rakkaimpani oli päättänyt paistaa lettuja minulle aamupalaksi ja itselleen lounaaksi. Olen saattanut kaksi päivää puhua letuista, joten sillä saattoi olla vaikutusta asiaan 🙂 Nyt alan pakkaamaan ja kiiruhdan toiseen yövuoroon, sen jälkeen onkin muutaman päivän ansaitut vapaat. Ajatuksena on nauttia kesästä, -olisipa pouta, lukea ja rentoutua. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

IMG_6736.JPG

IMG_6750.JPG

IMG_6756.JPG

Bisous M.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli DIY