Ladataan...
Sunny side up

Toisinaan täytyy päästää irti jostain saadakseen tilalle jotakin uutta. 
Niinpä olen irtisanoutunut päivätyöstäni mainonnan suunnittelijana ja copywriterina. 

Mitä nyt sitten? 
Nyt on alku jollekin uudelle. 
Lähden marraskuussa Australiaan. 

 

Otan pienen aikalisän. 
Katson ja koen, mitä maailmalla on tarjottavana toimiston ulkopuolella.

Vedän keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Annan tuulen koskettaa sormenpäitä.

 

Keskityn kohtaamisiin. Katselen ihmisiä. Katselen elämää. 
 

Keskityn olennaiseen. Niihin pieniin asioihin, jotka tekevät olemisesta merkityksellistä.

 

 


Tutustun ihmisiin. Ja ihmisyyteen. Löydän uutta itsestäni ja muista.
 

Pudotan hartiat korvista ja annan pehmeyden palata. 
 

Vaihdan elämän painopistettä hetkeksi työstä vapaa-aikaan. Kokeilen, millaiseksi arki voi silloin muodostua. Teen asioita, joissa olen hyvä ja joista nautin. Annan kokemusten ja kohtaamisten tulla. 
 

Muusta en sitten vielä tiedäkään. Ja siksi tän muutoksen nimi on seikkailu. Tietämättömyys huomisesta. Vitsit, se tuntuu nyt hyvältä

 

<3 Jenni

Ladataan...
Sunny side up

 

Itävallan sunnuntairoadtripimme määränpääksi oli määritelty Hallstatt - pikkuruinen kaupunki Itävallan alppien juurella. Ja tavoitteemme oli reissata juurelta ylös. 
 

Silti en oikein edes tiennyt mitä ylhäällä odottaisi - etenkään kesällä. Olen käynyt vuoristossa Etelä-Amerikassa ja tunturilla koti-Suomessa, mutta Alpeista tämä oli ensi kokemus. Lisäksi olin todella vapaa ennakko-odotuksista, koska olin itse keskittynyt reittisuunnittelussa parhaan uimapaikan hakuun (koska helle). 
 

Ylhäällä kuitenkin odotti todellinen vuoristomaisema: lämminhenkinen, ajan maisemaan patinoima alppimaja ja silmänkantamattomiin vuoristoa, jossa vuorenhuiput yrittivät kurkistella toinen toisensa takaa. 

Hallstattin kaupunkia kohti maisemat avautuivat henkeäsalpaavina. Kaupunki antoi mahtavaa perspektiiviä kaikelle ympärillä kohoavalle suuruudelle. Välillä olisi tehnyt mieli napata kiinni ruohikosta ollakseen varma, että pysyy osana lähintä maisemaa. 
 


 


 

Maiseman skaala polvenkorkuisesta pensaikosta vuosisatojen saatossa kohonneeseen vuoristoon sai ymmärtämään oman pienuuden. Kaikki sanat ooooohsta wauhun tuntuivat yhtäkkiä mitättömiltä. Tai ainakin niillä olisi täytynyt täyttää koko laakso, jotta kuvaus olisi saanut oikean mitakaavan tunteeseen nähden.

 

Monesti paikan tunnelman luo omanlaisensa valo, ja täällä se käyttäytyi aivan omien lainalaisuuksiensa mukaan.  Vuorenrinteiden välille syntyi valtavan vahvoja kontrasteja, niin että maisemat näyttivät silmäänkin kuin photoshopatuilta. Ja missä muualla voi nähdä näin monta sinisen sävyä kerralla? 

 

 

Uskomatonta, että ystävien muutto toiseen maahan voi tarjoilla itsellekin jotain näin ennennäkemätöntä - ja etenkin avata silmät sille, miten erilaista näinkin läheltä löytyy. Nämä maisemat menivät kertaheitolla vaikuttavimpien koskaan näkemieni asioiden joukkoon. 

 

Tällaisen massiivisuuden keskellä ei kenties edes tarvita sanoja. Kun kokemus levittäytyy silmien edessä, tuntuu vatsanpohjassa ja sen aistii iholla, jostain huippujen takaa puhaltavana viileänä tuulena helteenkin läpi, on ihan fine vaan olla ja ottaa vastaan.

Jostain syystä päässäni kuitenkin liikkui David Mappelthorpen lainaus (se Kiasman kevään instagrammatuin):

I want to see something I've never seen before. 

En olisi silloin uskonut, että palaan samaan ajatukseen Itävallan Alpeilla. Ja sillä fiiliksellä, että lause tuli hetkellisesti täytettyä. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Sunny side up

Vietimme elokuun viimeisen viikonlopun Wienissä. Pidennetty viikonloppu toimi mainiosti myös kesän pidentäjänä, sillä viikonlopulle osui täydellinen helleaalto. 

Sunnuntaina suuntasimme -  kuten monet muutkin - kaupungin hälinästä luonnon helmaan. 
Wienissä nimittäin sunnuntai on sunnuntai. Kuulostaa suurkaupungille uskomattomalta, mutta jopa ruokakaupat sulkevat ovensa. 


Niinpä pakkasimme auton seikkailumielellä ja suuntasimme kohti sunnuntaireissun suunniteltua määränpäätä Hallstattia. 
Mutta niin kuin kunnon seikkailuun kuuluu, poikkesimme reitiltä. 36 asteen helleaalto helli meitä ja kannusti pysähtymään jo puolimatkassa
Auton ikkunasta vilahdellut Gmundenin järvenrantakaupunki näytti jäätelökojuineen vastustamattomalta, mutta parkkipaikkojen ymmärrettävässä puutteessa ajauduimme kaupungista kauemmas. Lopulta se osoittautui onneksi, sillä postimerkkimarkkinoiden (!) läpi sukkuloituamme löysimme ihan jotain muuta kuin olimme ajatelleet. 

Rannassa avautui mitä huikein vuoristojärvimaisema. Vuoret kohosivat ylväinä kohti pilvetöntä taivasta, vesi hohti sinisenä ja puhtaan läpinäkyvänä niin pitkälle kuin silmä jaksoi nähdä. Maisema heijasteli sinisen kaikkia sävyjä. Yhdistelmä oli kuin olisi pudonnut paahteisesta autosta keskelle satukirjan sivuja.


Vilvoittava vesi oli houkutellut sisämaan ihmiset luokseen tarjoten kaivattua virkistystä. Chillailijat, suppailijat ja veneilijät viettivät kukin sunnuntaita omalla tyylillään, kaikki ympäristön uskomattomuudesta nauttien.

Mulle pysähdys oli haltioivien maisemiensa lisäksi ihana muistutus siitä, että puolimatkassakin voi ja kannattaa nauttia täysillä. Mennä sinne minne polku vie ja huomata, että edessä avautuvaa hetki voi olla jotain vielä parempaa kuin osasikaan odottaa. Niin helposti kun sen ainakin kotioloissa unohtaa. 
 

Toimikoon nää maisemat huikeana muistona ja muistutuksena siitä. 
 

Pages