Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 5: Jasmine
Suosikkiasia: Disney-piirretyt… ja Disney-prinsessat!
Disney-prinsessat, huonoja esikuvia? Antifeministisiä höppänöitä, joiden negatiiviselta vaikutukselta lapsia on suojeltava? Avuttomia tyttösiä, jotka odottavat pelastavaa prinssiä ja siinä samalla tarjoilevat lapsille epärealistisia odotuksia rakkaudesta, kauneudesta ja sukupuolirooleista? Let’s see. Tarkastelussa persoonat, puheet ja tekemiset.
Aiemmat osat:
Seuraavana vuorossa Aladdinista tuttu prinsessa Jasmine.
Onko Jasmine huono esikuva?
Hei, kerrankin prinsessa-analyysini on lähes ajan hermolla, live-action Aladdin tuli ensi-iltaan tovi sitten. En ole nähnyt kyseistä leffaa*, mutta paljon on pitänyt mennä pieleen, jos Naomi Scottin esittämästä vuoden 2019 prinsessa Jasminesta on saatu aikaan millään lailla ikävä tyyppi. Lähdemateriaalin – vuonna 1992 julkaistun animaation – prinsessa Jasmine on nimittäin huippu tapaus.
*Edit. Heeetkinen, nyt olen! Siitä lisää lopuksi :D
En muista, milloin olin viimeksi katsonut animaatio-Aladdinin. Varmaankin joskus lapsena, meillä oli se VHS-kasetilla. Kun nyt katsoin sen aikuisen silmillä, tajusin että tiukimmin muistiini jääneet asiat eivät tehneet lainkaan oikeutta prinsessa Jasminelle. Muistin mintunvihreän (melko paljastavan!) asun ja tiikerikamun, mutta en sitä, että Jasmine on feministinen badass, joka on paljon enemmän kuin sivujuonne jonkun toisen mukaan nimetyssä tarinassa. (Jasmine lienee ainoa virallinen Disney-prinsessa, joka ei ole tarinansa nimi- tai pääroolissa.)
Aladdin-leffa kertoo tietysti ennen kaikkea Aladdinista, köyhästä ”katurotasta”, joka saa sattumalta käsiinsä taikalampun.Lampusta ilmoille pamahtava Henki (Robin Williamsin legendaarinen äänityö on kestänyt aikaa) lupaa löytäjälleen kolme toivomusta. Koska kaikki parhaat rakkaustarinat alkavat luonnollisesti kivalla pikkuvalheella, Aladdin toivoo muuttuvansa prinssiksi, jotta voi naida sulttaanin tyttären, prinsessa Jasminen. Ihan pystymetsästä Aladdin ei valheelliselle riiausretkellensä lähde, hän on tavannut Jasminen Agrabahin markkinoilla, kun suljettuun elämäänsä kyllästynyt prinsessa on paennut palatsistaan. Seuraa valkoisia valheita, ihastumista, vallanhimoinen suurvisiiri/suuridiootti Jafar, lisää valheita, Ihmeiden onkalo, taikamatto, se mainittu taikalamppu ja …. no, sitten ollaankin takaisin siinä prinssivalheessa.
Se Aladdinista. Taikalamppujen, toivomusten ja valehtelevien miesten keskellä Jasmine on aidosti mielenkiintoinen tyyppi. En ala nillittämään pakkoavioliitoista tai siitä, että ”the law says you must be married to a prince by your next birthday”. Tai siitä, ettei Jasmine ole koskaan käynyt palatsin muurien ulkopuolella (miksi hitossa ei ole käynyt?!). Näillä tympeillä juonikuvioilla on sadussa paikkansa, niiden kautta saamme nähdä sisukkaan ja kapinoivan feministi-Jasminen:
”If I do marry, I want it to be from love”.
”I can’t stay here and have my life lived for me”.
”How dare you, all of you, standing around deciding my future”.
”I am not a prize to be won”.
Jasminella on mintunvihreä asu ja tiikerikamu, mutta Jasminella on myös tahtoa, tarmokkuutta ja moderneja mielipiteitä.
Olen yrittänyt jokaisen prinsessan kohdalla tarkastella aktiivista toimijuutta. Saako prinsessa itse vaikuttaa elämäänsä, onko hänen teoillaan vaikutusta, onko hänellä oma tahto ja omia mielipiteitä? No, Jasmine saa olla aktiivinen toimija, vaikka rakenteet yrittävätkin puristaa hänet ennalta määrättyyn muottiin (=prinssi ihansaman vaimoksi). Hänellä on oma ääni, omat unelmat ja oma tahto.
Kapinoivan ja tarmokkaan Jasminen lisäksi saamme nähdä myös muita hänen positiivisia puoliaan. Hän on hyväsydäminen antaessaan nälkäiselle lapselle leivän. Hän on nokkela käräyttäessään Aladdinin tämän valheesta (tosin sen jälkeen Aladdin valehtelee hänelle uudestaan). Hän on rohkea uhmatessaan Jafaria. Hän on ennakkoluuloton ihastuessaan Aladdiniin, vaikka tämä onkin köyhä katurotta. Hän on lojaali ystävä Rajah’lle. Ja vaikka hän kapinoikin, hän on silti rakastava tytär, joka pitää isänsä puolia.
(Pisteet myös Aladdinille, joka kuvailee Jasminen olevan – järjestyksessään – fiksu, hauska ja kaunis. Pikkujuttu ehkä, mutta kuinka mukavaa että fiksuus ja hauskuus tulevat ennen ulkonäköä.)
Koska edes prinsessat eivät ole täydellisiä, pitää nyt kaikista Jasminen hyvistä puolista huolimatta hetki leikkiä sitä tympeää paholaisen asianajajaa. Kun oikein tarkasti kaivelee, kyllä Jasminestakin löytyy muutama vähemmän hyvä juttu.
Noh, ensinnäkin, onhan Jasmine jokseenkin naiivi ja hemmoteltu. Hän elää rikkauksien keskellä suojatussa palatsissa ja valittaa kuin pikkulapsi (=maybe I don’t want to be princess anymore), kun samaan aikaan Agrabah on täynnä lapsia joilla ei ole ruokaa. Prinsessa-rukka!
Puolustus haluaa vastalauseena mainita, ettei Jasmine voi syntyperälleen mitään. Hän ei myöskään ole itse valinnut suojattua elämäänsä, vaan hänet on lukittu kultaiseen häkkiin. Ja kun hän näkee Agrabahin lapsien nälän, hän yrittää auttaa. Ja on muuten valmis jättämään rikkaudet saadakseen elää omaa elämäänsä!
Toiseksi, Jasmine on tehnyt ison numeron siitä, kuinka haluaa elää omaa elämäänsä, tehdä ja nähdä ja olla muuta kuin prize to be won. Sen jälkeen hän käväisee pikaisesti palatsin muurien ulkopuolella, ihastuu valehtelevaan Aladdiniin, antaa tälle anteeksi ja menee naimisiin. Siinäkö ne hänen seikkailunsa olivatkin?
Puolustus haluaa kysyä tympeältä paholaisen asianajajalta, että mistä hitosta hän tietää mitä Jasmine tekee lopputekstien jälkeen?! Seikkailut jatkukoon, ei avioliitto niitä estä! Rakkaus on aina hyvä juttu, eikä rakastuminen ole millään lailla antifeminististä tai heikkoa. Tärkeintä on se, että Jasmine ITSE valitsee avioliiton ja Aladdinin.
Kolmanneksi… ja tämä on asianajajankin mielestä vähän vaikea aihe ottaa esille… Jasmine on tarpeettoman seksualisoitu hahmo, varsinkin kun kyseessä on lapsille suunnattu satu. Se muistissa välkkyvä mintunvihreä asu on kovin paljastava nuorelle tytölle (eri lähteiden mukaan Jasmine on 15- tai 16-vuotias). Seksualisointi vain pahenee, kun valtaan päässyt Jafar tekee Jasminesta orjansa; punaiseen asuun puettu prinsessa laitetaan seksikkäästi viettelemään Jafar. Asetelma on kyseenalainen: alaikäinen tyttö joutuu hurmaamaan ällöttävän vanhan ukon. Ja se ällöttävä vanha ukko muuten kutsuu sitä alaikäistä tyttöä termillä pussycat. YÖK.
Puolustus on periaatteessa samaa mieltä. Toki, jokaisella on oikeus pukeutua miten haluaa, Disney-prinsessoillakin… ja ehkä Agrabahissa on kuuma! Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että moni Jasminen hyvistä luonteenpiirteistä häviää seksualisoidun pinnan alle.
Mitä sanoo tuomari…
Eli onko Jasmine huono esikuva?
Ei. Jasmine on tarmokas ja rohkea nuori feministiprinsessa, joka kapinoi typerää pakkoavioliittoa vastaan ja haluaa itse päättää omasta elämästään. Lisäksi Jasmine on nokkela, fiksu, hauska ja ystävällinen. Vallan pätevä esikuva siis.Ei toki täydellinen, mutta ei esikuvien täydykään olla.
PS. Siitä live-action Aladdinista… Ja pieni SPOILER ALERT!!
Naomi Scottin esittämä vuoden 2019 prinsessa Jasmine oli oikein mainio tyyppi! Hyvä Disney!
Kävin katsomassa leffan pari päivää sen jälkeen kun olin katsonut animaatioversion tätä kirjoitusta varten. Animaatio-Jasmine oli siis hyvin muistissa. Oli mukava huomata, että Jasminen roolia oli kasvatettu ja hänestä oli tehty entistä moniulotteisempi hahmo. Tämä Jasmine halusi olla sulttaani itse, ei sulttaanin vaimo. Animaatiosta tutut hyvät puolet olivat tallella ja samalla ikävät puolet (kuten hahmon turha seksualisointi) oli hiottu pois.
Jasmine sai jopa oman kappaleen! Speechless (alla), ainoa live-actioniin lisätty uusi kappale, oli ehkä hieman alleviivaava ja leffan muihin musikaalissävytteisiin kappaleisiin verrattuna turhan pop, mutta ihan sama, voimaantuneiden naisten voimabiisit ovat parasta!
Don’t you underestimate me
’Cause I know that I won’t go speechless!
(Fun fact: kappaleen ovat kirjoittaneet Oscar-voittajat Benj Pasek ja Justin Paul, jotka ovat tehneet kappaleet muun muassa La La Landiin, The Greatest Showmaniin ja Dear Evan Hansen -musikaaliin.)
Kokonaisuudessaan live-action Aladdin oli yllättävän viihdyttävä – siitäkin huolimatta, että juuri animaation katsoneena teki monta kertaa mieli huutaa että ei se noin kuulu mennä! :D
Tosin miinusta liian kauniista Jafarista. Kyseisen hahmon kuuluu olla samanaikaisesti lipevä, ällöttävä, vallanhimoinen, pelottava ja vastenmielinen… live-action versio (näyttelijä Marwan Kenzari) ei ollut tarpeeksi mitään noista.
EI:
KYLLÄ!
Kuvat: DISNEY (Aladdin 1992 / 2019)
LUE MYÖS:
Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia?