Netflixin Athlete A -dokkari onnistuu tärkeässä asiassa

Suosikkidokkari: Athlete A: Voimisteluskandaalin tarina (Netflixissä)

Sisältövaroitus: seksuaalinen hyväksikäyttö.

Kuva: Athlete A / Netflix

Kun olin pieni, harrastin telinevoimistelua. Huonosti ja huonolla menestyksellä, mutta harrastinpa kuitenkin. Esiteini-ikäisestä parinkympin hujakoille valmensin. Telinevoimistelu on hieno laji, yksi hienoimmista. Telinevoimistelu on myös laji, johon linkittyy yksi urheiluhistorian synkimmistä skandaaleista.

The Indianapolis Star -lehti julkaisi vuonna 2016  artikkelisarjan Yhdysvaltojen voimistelumaajoukkueen ja Michiganin yliopiston entiseen lääkäriin Larry Nassariin kohdistuneista syytöksistä. Joukko naisia syytti Nassaria seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä. Kun artikkelit julkaistiin, lisää naisia kertoi samanlaisista kokemuksista Nassariin liittyen. Sitten lisää ja lisää.

Tammikuussa 2018 Nassar tuomittiin  175 vuoden vankeuteen alaikäisiin kohdistuneista seksuaalisista hyväksikäytöistä. Saman vuoden helmikuussa toinen tuomioistuin langetti päälle 40-125 vankeusrangaistuksen. Jo aiemmin hänet oli tuomittu lapsipornon hallussapidosta 60 vuoden vankeuteen.

Kaiken kaikkiaan Nassarin uhreja on yli 500, heidän joukossaan lukuisia olympiavoittajia Simone Bilesista lähtien.

Netflixiin tuli 24.6. katsottavaksi dokumentti Athlete A: Voimisteluskandaalin tarina. Siinä taustoitetaan, kuinka Nassar-skandaali oli mahdollinen. Eli kuinka vaikutusvaltainen Yhdysvaltojen voimisteluliitto USA Gymnastics peitteli ja salaili hyväksikäyttöilmoituksia, koska mitalit, menestys ja ennen kaikkea imago ja brändi olivat tärkempiä kuin nuorten urheilijoiden turvallisuus.

Dokumentin nimi Athlete A viittaa entiseen maajoukkuevoimistelijaan Maggie Nicholsiin. Hän oli ensimmäinen  voimistelija, joka ilmoitti Nassarin lääkärintarkastukseksi verhoilemasta epäasiallisesta koskettelusta USA Gymnasticsille. Tämä tapahtui kesällä 2015 ja USAG:n pelkuruuden ja totaalisen epäonnistumisen vuoksi Nassar hoiti nuoria urheilijoita vielä kuukausia sen jälkeen. Nassarin toinen työnantaja Michiganin yliopisto epäonnistui vieläkin totaalisemmin; koulu sai ensimmäiset valitukset Nassarista 1990-luvun lopulla.

Athlete A:n ohjaajat Bonni Cohen ja Jon Shenk onnistuvat yhdessä tärkeässä asiassa: dokumentin keskiössä on tarinan sankarit. Eli nuorten naisten joukko, sister survivorit, joka asettui läpimätää systeemiä vastaan. He eivät halunneet kaataa vain Nassaria, vaan myös heidät pettäneen järjestelmän. Tämä työ on vielä kesken.

Maggie Nicholsin lisäksi dokumentissa kuullaan muun muassa Rachael Denhollanderia. Hän oli ensimmäinen omalla nimellään ja kasvoillaan julkisesti Nassaria syyttänyt nainen. Vuonna 2018 Denhollander nousi lavalle ESPY Awards -palkintogaalassa ja vastaanotti kaikkien sister survivorien puolesta Arthur Ashe Courage Award -palkinnon. Se myönnetään rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta.

Maggie Nicholsin, Rachael Denhollanderin ja muiden naisten lisäksi Athlete A:n ja koko surullisen skandaalin sankareita ovat IndyStarin tutkivat journalistit, jotka toimivat nuorten urheilijoiden megafoneina ja toivat Nassarin teot ja USA Gymansticsin epäonnistumiset julkisuuteen.

Nassar-tapauksesta olisi voinut saada aikaiseksi sensaationhakuisen true crime -dokkarin. Athlete A ei onneksi sorru siihen, vaan se käsittelee hyväksikäytön uhreja niin kuin kuuluukin. Kunnioittavasti. Heidän tarinansa, heidän äänensä, heidän tekonsa, heidän rohkeutensa.  Nassar vei paljon, mutta nyt narratiivi ei ole enää hänen. Voimaannuttava on vähän kulunut termi, mutta sellaiset raamit Athlete A saa.

Athlete A: Voimisteluskandaalin tarina -dokumentti on katsottavissa Netflixissä.

PS. Mainittu Maggie Nichols on muuten huipputapaus. Hän nousi 15-vuotiaana maajoukkueeseen ja oli matkalla Rion olympialaisiin, kun joutui maajoukkueen leirillä Nassarin hyväksikäyttämäksi. Moni on varma, että hän jäi olympiajoukkueen ulkopuolella koska oli vuosi ennen karsintoja raportoinut Nassarista. Maggie lopetti maajoukkueuransa ja siirtyi yliopistovoimistelijaksi. Hän voitti Oklahoman yliopistossa lähes kaiken, mitä NCAA Gymnasticsissa eli Yhdysvaltojen yliopistovoimistelussa voi voittaa. Hän kertoo dokkarissa, että löysi Oklahomassa voimistelun ilon, jonka eliittivoimistelu oli häneltä vienyt.

Seuraan jonkin verran NCAA Gymnasticsia. Suosittelen sitä jokaiselle telinevoimistelusta pitävälle, joka on pettyneenä seurannut Nassar-uutisointia ja muita voimistelulajien parista viime vuosien aikana paljastuneita  epäkohtia ja skandaaleita. NCAA Gymnastics on tiukkaa kilpailua, mutta myös hauskanpitoa ja iloa. Voimistelijat kilpailevat ennen kaikkea kouluilleen, joukkueena. Ja mikä tärkeintä: voimistelijat ovat keskiössä.

PPS. Minä saatan olla säännöllisen satunnainen NCAA Gymnasticsin fani (Go UCLA!), mutta sisareni S on hyvin mahdollisesti Suomen vannoutunein Jenkkien yliopistovoimistelun seuraaja. S on myös Suosikkiasioiden suurin cheerleader siitäkin huolimatta, että noin 98-prosenttisesti mun tv-sarjahöpinät eivät kiinnosta häntä pätkääkään. Nämä NCAA-loppukaneetit olkoon omistettu hänelle. Jos saisin kehittää S:lle Netflix-sarjan (hän ei katso koskaan mitään, paitsi vähemmän yllättäen Athlete A:n heti kun se oli julkaistu), se olisi Cheer-tyyppinen dokkarisarja jostain NCAA:n voimistelutiimistä. Mestaruuksia kahmineesta Oklahoma Soonersista vaikka. Tai UCLA Bruinsista.

SEURAA BLOGIA:

Bloglovin

Kommentit (5)
  1. Tattis! <3

  2. Pitää katsoa tämä! Suosittelit joskus vuosi takaperin Bad Blood -kirjaa ja luin sen pari viikkoa takaperin loman alkamisen kunniaksi, kun tuo suositus oli jäänyt mieleen. Ja voi mikä kirja se oli, ihan mieletön tarina ja niin koukuttavasti kerrottu! Onneksi suosittelit! Nyt toteutan vähän nopeammin tän katsastuksen.

    1. Hei siistiä, kiitos kun kerroit! Lämmittää mieltä, kun suositus osuu. Oli kyllä mainio opus, melkein voisi lukea uudestaan. On jo vähän unohtunut kaikki ne käänteet ja hulluudet.

      Olen aina välillä uteliaisuuttani seurannut, onko tapaus jo ratkennut loppuun asti. Ja ei vielä, kun Holmesin oikeudenkäyntiä ei vielä ole järjestetty ja pandemian vuoksi sen aloitus on vielä siirtynyt heinäkuulta lokakuulle. Ainakin viimeisimmän tiedon mukaan.

      Ja Athlete A:lle peukku. Ikävä tapaus tietysti, mutta Maggien ja muiden tarinat on hienosti kerrottu.

      1. Odotan kans mielenkiinnolla oikeudenkäynnin tulosta. Vaikka se pirun HBO teki tästä vaan dokkarin niin ehkä meidän elinaikana vielä sarjakin saadaan, pysyn toiveikkaana!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *