#rakasdemi ja megamoka, joka jäi mieleen

Suosikkilehti: Demi (1998-2021)

Kuinka surullinen uutinen: Demi-lehti lopettaa. Demi kertoi tiistaina Instagram-tilillään, että Demi-lehden ilmestyminen päättyy ja demi.fi sulkeutuu.

Demi.fin käyttäjämäärä ja Demi-lehden lukijamäärä ovat laskeneet, eikä Demi-mediaa voida taloudellisista syistä jatkaa, päätöstä perusteltiin.

Toimittajana printtilehtien kuolemat iskevät aina, vaikka onkin jo vuosia tiedostanut, että sitä kohti ollaan menossa ja kovaa. Ei lehtien kaatumiset yllätä, mutta surullista se on yhtä kaikki.

Demin tapauksessa extrasurullista, koska sitähän minäkin olen aikoinaan lukenut. 2000-luvun alun teininä Demi linkittyy vahvasti omaan lapsuuteeni. Ensin kotiin tuli Koululainen, sitten vähän vanhempana Demi. Oli aina ilon päivä, kun postilaatikossa odotti uusi numero. Näin jälkikäteen ajatellen näillä lehdillä oli varmasti roolinsa siinä, että minusta tuli toimittaja. Ne opettivat, innostivat ja inspiroivat.

Demin instatilillä pyydettiin jakamaan Demi-muistoja hashtagilla #rakasdemi. Tägini ei ehkä täältä blogista kanna someen asti, mutta kerron silti omat muistoni.

#rakasdemi,

muistan kaikki ne julisteet, joilla koristelin huoneeni. Joskus niissä julisteissa oli täysin väärät ja tylsät tyypit, joskus just oikeat. Se oli joka tapauksessa aina jännittävä hetki, kun sai käteensä uudet julisteet. Mun lapsuuden kodissa, entisen huoneeni vaatekaapin ovessa – tosin kaapin sisäpuolella – on edelleen virttynyt Justin Timberlaken juliste, Demin peruja. Siinä se on ollut kohta 20 vuotta. Nauran sille aina, mutta en siltikään ota sitä pois ja viskaa saunan uuniin. Ei sitä vaatekaappia niin usein avata, olkoon Justin paikoillaan.

#rakasdemi,

muistan – enemmän kuin mitään muuta – megamokat. Miten legendaarinen palsta! Luin sen aina ensimmäisenä. Edelleen, noin kahden vuosikymmenen jälkeen, muistan yhden mokan.

Pahoittelut, en varmastikaan tee oikeutta tälle tarinalle, mutta se meni jotenkin näin: mokan kertojan perheen koira oli päässyt karkuun. Koiran nimi oli Kismet, kutsumanimeltään Kismi. Koiraa etsittäessä huudeltiin siis Kismiiiii. Etsintäreissulla kertoja törmäsi ihastukseensa, joka laittoi merkille, että joku oli vialla. Ihastus kysyi, voisiko auttaa. Hätäisesti koiraa etsinyt kertoja vastasi: ”Joo, Kismiiiii”. 😀

Kismet-koiran omistaja, toivottavasti koira löytyi.

#rakasdemi,

näin aikuisena ja toimittajana olen arvostanut sitä, minkälaista journalismia teitte. Tärkeää, monipuolista, moniäänistä, voimaannuttavaa, opettavaista, sivistävää, suvaitsevaista. Demi-sukupolvet toisensa jälkeen saivat lukea, kuinka on ok olla oma itsensä.

Miten mieletön perintö.

SEURAA BLOGIA:

Instagram // Bloglovin

Kulttuuri Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Yllättävä rakkaustarina

Suosikkisarja: … ?

Se tapahtui vähitellen.

Syytän siskoani. Hän oli yksi marraskuinen maanantai luonani, kun se tuli telkkarista. Mitä olisin muka voinut tehdä? Pitihän minunkin sitä katsoa – tiedättehän, seurana.

Kaikki oli niin värikästä. Ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia! Kukaan ei ollut ilkeä ja ikävä ihminen – päinvastoin, kaikki auttoivat ja tsemppasivat toisiaan. Se sai hyvälle tuulelle – ja ehkä vähän nälkäiseksi.

Kului joitain viikkoja. Oli kiireitä ja iltavuoroja, ja unohdin avata telkkarin silloin kun se tuli. Kaikki ne värit ja ystävälliset ihmiset, niitä en kuitenkaan unohtanut.

Sitten tuli joulukuu. Satuin avaamaan telkkarin oikeaan aikaan. ”Kappas, tää ohjelma”. Kai sitä voisi katsoa tätä, ei ole muutakaan tekemistä. Toiselta kanavalta olisi tullut The Big Bang Theory, mutta ihan sama, ajattelin. En halunnut katsoa sitä, vaan sitä. Olin yksin, ei ollut siskoa tällä kertaa hallitsemassa kaukosäädintä. Tietoinen valinta.

Minä tunnen itseni. Olen kuka olen. Yhdysvaltalaisia sitcomeita rakastava, sarkastisia draamakomedioita ja Emmy-palkittuja hifistelysarjoja katsova, sentimentaalista lässytystä kammoksuva, tosi-tv:tä vieroksuva, Suomi-sarjoja välttelevä silmien pyörittelijä.

Ja silti…

Katsoin sen jakson. Ja seuraavalla viikolla olin kello 20 taas television edessä – eikä se enää ollut sattumaa, ei vahinko. Minä olin oikeasti odottanut sitä, avannut telkkarin sen vuoksi. Sitä seuraavalla viikolla en nähnyt jaksoa iltavuoron takia, joten katsoin sen kun tuli uusintana. Täysin tietoinen valinta, jälleen. Tavallisesti en olisi vaivautunut.

Toki olisin voinut käyttää sen ajan jonkun coolin ja hypetetyn Netflixin sarjamurhaajadokkarin katsomiseen, mutta ei käynyt edes mielessä. Ei, minä HALUSIN nähdä sen jakson. Koska kuka putoaa?!? Ja vieläkin tärkeämpää: mitä tällä kertaa tehdään?

Aina kun joku heistä auttaa kilpakumppaniaan, sydämessäni läikähtää iloisesti. Miten mukavaa ja sympaattista! Juuri tätä maailma tarvitsee, varsinkin juuri nyt. Hyviä ihmisiä, jotka auttavat toisiaan. Lainaavat sokeria, tukevat ja kehuvat. Ja ne kaksi leppoisaa miestä, sellaisiakin tyyppejä tarvitaan. Ihmisiä, jotka sanovat jotain positiivista, vaikka koko homma olisi todellisuudessa vähän epäonnistunut. Niin mukavaa ja sympaattista sekin.

Mukavaa ja sympaattista koko homma! Enkä pyörittele silmiä tai kaipaa sarkastista läppää. Pidän siitä sellaisenaan, mukavana, sympaattisena ja positiivisena.

Tänään se tulee taas, on itse asiassa semifinaali. Jännittävää! Meinasin ostaa kisakatsomoon laskiaispullia. Kokemus on opettanut, että kannattaa olla pullaa kun sitä katsoo.

Olemme tulleet kauaksi siitä marraskuisesta illasta. Nyt suunnittelen hyvä luoja kauppaostokset sen mukaan.

………….

……………… onkohan tämä merkki siitä, että pandemia on rikkonut minut?

Suosikkisarja: Koko Suomi leipoo (MTV)

PS. Team Pihla.

SEURAA BLOGIA:

Instagram // Bloglovin

LUE MYÖS:

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen