Sarja, joka kiinnostaa just nyt: HBO:n I May Destroy You

Suosikkisarja, jonka haluaisin nähdä: I May Destroy You (HBO:ssa)

Sisältövaroitus: raiskaus.

Kuva: I May Destroy You / HBO

Tästä huhtikuisesta postauksestani on kulunut pian kolme kuukautta eikä väistämätön ole vieläkään tapahtunut: en ole sortunut hankkimaan HBO Nordicia. Just nyt HBOttomuuteni tosin vähän häiritsee, koska haluaisin kovasti nähdä sieltä löytyvän brittiläisen draamakomedian I May Destroy You’n. Aina kaikesta kaiken tietävä popkulttuuri-kompassini Twitter on ilmoittanut mulle, että se olisi syytä nähdä. On kuulemma loistava.

12-jaksoinen sarja pohjautuu sen luoneen ja käsikirjoittaneen ja sitä tähdittävän Michaela Coelin omaan elämään;  hän käsittelee sarjan kautta omaa raiskaustaan. Sarjassa Coel esittää Arabella-nimistä lontoolaista kirjoittajaa, joka herää baari-illan jälkeen ilman muistikuvia ja alkaa pala palalta parsia illan tapahtumia kasaan. Sarja käsittelee muun muassa seksuaalisen suostumuksen ja trauman teemoja.

Olen lukenut sarjasta ylistäviä arvosteluja. Sen kerrotaan tarttuvan vaikeaan aiheeseensa ”oikein” eli ainakin ilman raiskauksen uhrin syyllistämistä.

”Michaela Coel’s new series is an extraordinary, breathtaking exploration of consent, race and millennial life that works on every level”, kirjoitti esimerkiksi Guardianin Lucy Mangan viiden tähden arvostelussaan.

Luin myös upeasti kirjoitetun New York Magazinen profiilin Michaela Coelista, joka sai kiinnostumaan sarjasta ja sen 32-vuotiaasta tähdestä vielä vähän lisää (kyseisen profiilin kirjoittanut toimittaja E. Alex Jung on muuten loistava haastattelija ja kirjoittaja; suositus myös hänen tuoreelle artikkelilleen näyttelijä Thandie Newtonista).

New York Magazinen jutussa Coel kertoo muun muassa taustat sille, miksei I May Destroy You päätynyt Netflixiin, vaikka hän oli aiemmin tehnyt suoratoistojätin kanssa yhteistyötä Chewing Gum -sarjansa kanssa ja vaikka Netflix oli luvannut maksaa hänelle I May Destroy You’sta miljoonan dollarin ennakon. (Chewing Gum ei taida enää olla Suomen Netflixissä, mutta Coelin tähdittämä minisarja Black Earth Rising sieltä löytyy, samoin musikaali Been So Long.)

12-jaksoinen I May Destroy You on katsottavissa HBO Nordicissa.

PS. I May Destroy’n lisäksi HBO:n tuoreesta tarjonnasta kiinnostaa true crime -dokkarisarja I’ll Be Gone in the DarkMichelle McNamaran samannimiseen kirjaan perustuva dokkari kertoo Golden State Killerinä tunnetun sarjamurhaajan etsinnöistä, joissa jo edesmennyt true crime -kirjoittaja McNamara oli tärkeässä roolissa. Aloitin lukemaan kirjaa (I’ll Be Gone in the Dark: One Woman’s Obsessive Search for the Golden State Killer), mutta en ehtinyt lukea kuin ehkä viidesosan kun piti jo palauttaa se kirjastoon. Pitää laittaa varaukseen.

PPS. Kolmas HBO-sarja, jonka haluaisin katsoa: The Great.

LUE MYÖS:

SEURAA BLOGIA:

Bloglovin

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *