Yllättävä rakkaustarina
Suosikkisarja: … ?
Se tapahtui vähitellen.
Syytän siskoani. Hän oli yksi marraskuinen maanantai luonani, kun se tuli telkkarista. Mitä olisin muka voinut tehdä? Pitihän minunkin sitä katsoa – tiedättehän, seurana.
Kaikki oli niin värikästä. Ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia! Kukaan ei ollut ilkeä ja ikävä ihminen – päinvastoin, kaikki auttoivat ja tsemppasivat toisiaan. Se sai hyvälle tuulelle – ja ehkä vähän nälkäiseksi.
Kului joitain viikkoja. Oli kiireitä ja iltavuoroja, ja unohdin avata telkkarin silloin kun se tuli. Kaikki ne värit ja ystävälliset ihmiset, niitä en kuitenkaan unohtanut.
Sitten tuli joulukuu. Satuin avaamaan telkkarin oikeaan aikaan. ”Kappas, tää ohjelma”. Kai sitä voisi katsoa tätä, ei ole muutakaan tekemistä. Toiselta kanavalta olisi tullut The Big Bang Theory, mutta ihan sama, ajattelin. En halunnut katsoa sitä, vaan sitä. Olin yksin, ei ollut siskoa tällä kertaa hallitsemassa kaukosäädintä. Tietoinen valinta.
Minä tunnen itseni. Olen kuka olen. Yhdysvaltalaisia sitcomeita rakastava, sarkastisia draamakomedioita ja Emmy-palkittuja hifistelysarjoja katsova, sentimentaalista lässytystä kammoksuva, tosi-tv:tä vieroksuva, Suomi-sarjoja välttelevä silmien pyörittelijä.
Ja silti…
Katsoin sen jakson. Ja seuraavalla viikolla olin kello 20 taas television edessä – eikä se enää ollut sattumaa, ei vahinko. Minä olin oikeasti odottanut sitä, avannut telkkarin sen vuoksi. Sitä seuraavalla viikolla en nähnyt jaksoa iltavuoron takia, joten katsoin sen kun tuli uusintana. Täysin tietoinen valinta, jälleen. Tavallisesti en olisi vaivautunut.
Toki olisin voinut käyttää sen ajan jonkun coolin ja hypetetyn Netflixin sarjamurhaajadokkarin katsomiseen, mutta ei käynyt edes mielessä. Ei, minä HALUSIN nähdä sen jakson. Koska kuka putoaa?!? Ja vieläkin tärkeämpää: mitä tällä kertaa tehdään?
Aina kun joku heistä auttaa kilpakumppaniaan, sydämessäni läikähtää iloisesti. Miten mukavaa ja sympaattista! Juuri tätä maailma tarvitsee, varsinkin juuri nyt. Hyviä ihmisiä, jotka auttavat toisiaan. Lainaavat sokeria, tukevat ja kehuvat. Ja ne kaksi leppoisaa miestä, sellaisiakin tyyppejä tarvitaan. Ihmisiä, jotka sanovat jotain positiivista, vaikka koko homma olisi todellisuudessa vähän epäonnistunut. Niin mukavaa ja sympaattista sekin.
Mukavaa ja sympaattista koko homma! Enkä pyörittele silmiä tai kaipaa sarkastista läppää. Pidän siitä sellaisenaan, mukavana, sympaattisena ja positiivisena.
Tänään se tulee taas, on itse asiassa semifinaali. Jännittävää! Meinasin ostaa kisakatsomoon laskiaispullia. Kokemus on opettanut, että kannattaa olla pullaa kun sitä katsoo.
Olemme tulleet kauaksi siitä marraskuisesta illasta. Nyt suunnittelen hyvä luoja kauppaostokset sen mukaan.
………….
……………… onkohan tämä merkki siitä, että pandemia on rikkonut minut?
Suosikkisarja: Koko Suomi leipoo (MTV)
PS. Team Pihla.
SEURAA BLOGIA:
LUE MYÖS: