Täällä sitä nyt ollaan
Pitihän sitä tänne alotella jo sunnuntaina, mutta sunnuntaina ei saa tehdä muutakun laiskotella. Sunnuntaisin oonkin laiskottelun mestari, jonka varmasti tuutte näistä kirjotuksista myöhemmin juurikin sunnuntaisin huomaamaan.
Oon jo pidemmän aikaa miettinyt, että minkälaisessa työssä sitä oikeesti viihtyis. Niin että suurimman osan ajasta olis oikeasti kivaa ja nauttis siitä mitä tekee.
Mulla on ollu erinäisten juttujen takia motivaatio aika hukassa viimeaikoina. Jouduin jäämään muutaman viikon sairaslomalle, koska ajoin itteni totaaliseen burn outtiin jokaisella elämän osa alueella. Aamusin kun ees ajatteli töihin lähtöä alko oksettaa ja ahdistaa, sängystä pääs ylös ihan vaan sen takia kun oli pakko. Tää oli siis reilusti ennen joulua, joskus lokakuun aikoihin.
Oon aina ollu sellainen ylisuorittaja. Koski se sitten kotia, työtä tai asioiden hoitoa. Kaikki pitäis saada kerralla tehtyä loppuun ja jatkuvasti monta rautaa tulessa. Jos tiskejä on pöydällä, pyykkejä lattialla tai kämppää ei oo imuroitu niin ahdistun. Sovin liikaa asioita viikolle töiden lomaan, käyn salilla ja ravaan ties missä.
Pääkoppa käy ylikierroksilla öisin ja näin yhteen aikaan melkein puol vuotta pelkkiä painajaisia. Ja ne ei ollu sellasia ohhoh näinpä vähän nihkeitä unta vaan niiden unien ahdistus jäi koko päiväks ennenku meni taas nukkumaan ja uus painajainen alko.
Painajaisten takia aloin miettimään paljon omaa duuniani. Ihminen on kuitenkin käytännössä pakotettu tekemään jotain duunia ettei tipahda yhteiskunnan kärrystä ja sitämyöden elämään pelkillä tuilla. Toki tämäkin on vaihtoehto, mutta itse en mielelläni siihen lähde.
Mulla on kuitenkin ihan hyvä duuni ja hyvä palkka mun koulutustasoon nähden, en voi valittaa siitä, koska huonomminkin vois olla. Silti usein just aamuisin siinä aamukahvia juodessa miettii, että miksi mä teen just tätä työtä? Olisinko mä iloisempi jos tekisin jotain muuta? Jaksaisinko mä paremmin, jos tekisin oikeasti jotain sellasta mieluisaa hommaa? No aivan varmasti jaksaisin.
Voin siis käytännössä syyttää itseäni siitä, että voin ns. huonosti. Eihän kukaan mua pakota olemaan tietyssä työssä tai työpaikassa? Musta tuntuu että tietyn ajan päästä sitä tulee niin mukavuudenhaluseks ettei edes halua kokeilla mitään vähänkään riskialtista tai haastavaa. Sitä vaan tyytyy siihen mitä on ja valittaa minkä ehtii.
Viime viikkoina oon rutistanu kaiken itestäni irti. Yltäny ja jopa ylittänyt ne tavotteet mitä on annettu. Silti se ei riitä, aina vois olla joku paremmin. Tottahan se on mutta miks just silloin kun oot tehny oikeasti hyvää duunia ja saat vielä kehuja siitä niin lauseen loppuun lisätään sana MUTTA… Tämä on se yksi ja ainut sana mikä näyttää niille kehuille persettä ja kumoaa käytännössä ne edellämainitut fraasit totaalisesti. Eikö tämäkin asia vois joskus mennä niin, että lause vaan mystisesti loppuis ennen kun se sanamörkö ampasee kuvioihin. Sitä että osattaisiin aidosti oikeasti kehua siitä hyvästä suorituksesta ja hyvästä työpanoksesta? Mulle se ainakin antaa paljon motivaatiota ja halua tehdä vielä paremmin. Kyllä sen jokainen Erkki ja Irmeli tietää, että aina voi tehdä paremmin, ei siitä kenenkään tarvitse tulla erikseen kertomaan.
Ihmisiä toki motivoi eri asiat ja täähän on vaan mun mielipide.
Tän tekstin lukeneet mitä mieltä te olette? Pitäisikö työntekijöitä kehua enemmän vai painostaa suorittamaan paremmin? Entä mikä motivoi teitä eniten?