Täällä sitä nyt ollaan

Supermutsi

Pitihän sitä tänne alotella jo sunnuntaina, mutta sunnuntaina ei saa tehdä muutakun laiskotella. Sunnuntaisin oonkin laiskottelun mestari, jonka varmasti tuutte näistä kirjotuksista myöhemmin juurikin sunnuntaisin huomaamaan.

Oon jo pidemmän aikaa miettinyt, että minkälaisessa työssä sitä oikeesti viihtyis. Niin että suurimman osan ajasta olis oikeasti kivaa ja nauttis siitä mitä tekee. 

Mulla on ollu erinäisten juttujen takia motivaatio aika hukassa viimeaikoina. Jouduin jäämään muutaman viikon sairaslomalle, koska ajoin itteni totaaliseen burn outtiin jokaisella elämän osa alueella. Aamusin kun ees ajatteli töihin lähtöä alko oksettaa ja ahdistaa, sängystä pääs ylös ihan vaan sen takia kun oli pakko. Tää oli siis reilusti ennen joulua, joskus lokakuun aikoihin.

Oon aina ollu sellainen ylisuorittaja. Koski se sitten kotia, työtä tai asioiden hoitoa. Kaikki pitäis saada kerralla tehtyä loppuun ja jatkuvasti monta rautaa tulessa. Jos tiskejä on pöydällä, pyykkejä lattialla tai kämppää ei oo imuroitu niin ahdistun. Sovin liikaa asioita viikolle töiden lomaan, käyn salilla ja ravaan ties missä. 

Pääkoppa käy ylikierroksilla öisin ja näin yhteen aikaan melkein puol vuotta pelkkiä painajaisia. Ja ne ei ollu sellasia ohhoh näinpä vähän nihkeitä unta vaan niiden unien ahdistus jäi koko päiväks ennenku meni taas nukkumaan ja uus painajainen alko.

Painajaisten takia aloin miettimään paljon omaa duuniani. Ihminen on kuitenkin käytännössä pakotettu tekemään jotain duunia ettei tipahda yhteiskunnan kärrystä ja sitämyöden elämään pelkillä tuilla. Toki tämäkin on vaihtoehto, mutta itse en mielelläni siihen lähde. 

Mulla on kuitenkin ihan hyvä duuni ja hyvä palkka mun koulutustasoon nähden, en voi valittaa siitä, koska huonomminkin vois olla. Silti usein just aamuisin siinä aamukahvia juodessa miettii, että miksi mä teen just tätä työtä? Olisinko mä iloisempi jos tekisin jotain muuta? Jaksaisinko mä paremmin, jos tekisin oikeasti jotain sellasta mieluisaa hommaa? No aivan varmasti jaksaisin. 

Voin siis käytännössä syyttää itseäni siitä, että voin ns. huonosti. Eihän kukaan mua pakota olemaan tietyssä työssä tai työpaikassa? Musta tuntuu että tietyn ajan päästä sitä tulee niin mukavuudenhaluseks ettei edes halua kokeilla mitään vähänkään riskialtista tai haastavaa. Sitä vaan tyytyy siihen mitä on ja valittaa minkä ehtii. 

 

Viime viikkoina oon rutistanu kaiken itestäni irti. Yltäny ja jopa ylittänyt ne tavotteet mitä on annettu. Silti se ei riitä, aina vois olla joku paremmin. Tottahan se on mutta miks just silloin kun oot tehny oikeasti hyvää duunia ja saat vielä kehuja siitä niin lauseen loppuun lisätään sana MUTTA... Tämä on se yksi ja ainut sana mikä näyttää niille kehuille persettä ja kumoaa käytännössä ne edellämainitut fraasit totaalisesti. Eikö tämäkin asia vois joskus mennä niin, että lause vaan mystisesti loppuis ennen kun se sanamörkö ampasee kuvioihin. Sitä että osattaisiin aidosti oikeasti kehua siitä hyvästä suorituksesta ja hyvästä työpanoksesta? Mulle se ainakin antaa paljon motivaatiota ja halua tehdä vielä paremmin. Kyllä sen jokainen Erkki ja Irmeli tietää, että aina voi tehdä paremmin, ei siitä kenenkään tarvitse tulla erikseen kertomaan. 

 

Ihmisiä toki motivoi eri asiat ja täähän on vaan mun mielipide.

Tän tekstin lukeneet mitä mieltä te olette? Pitäisikö työntekijöitä kehua enemmän vai painostaa suorittamaan paremmin? Entä mikä motivoi teitä eniten? 

Kommentit

tuolinjalka (Ei varmistettu)

Sellaisen vaikutuksen sain, sulla on mielenterveysongelmia esim. ahdistuneisuutta, alhainen itsetunto ehkä myös masennusta? joka voi kumpua perfektionismista. Mikään ei riitä, olet tyytymätön jatkuvasti asioihin. Neurottista ja pakko-oireellista käytöstä. Yli siivoominen hyvä esimerkki siitä, sekä töissä ylisuoritat, vaikka ei välttämättä olisi tarve. Vaadit itseltäsi liikaa ja samalla vaikutat lähimmäisiin toiminnallasi. Suosittelisin keskustella aiheesta läheisten tai ammattiavun kanssa, ennen kun palat loppuun asti. voimia sulle!

Supermutsi

Moikka, kiitos rakentavasta kommentista. Painajaisten syvempi merkitys löytyy juurikin työstä ja yksityiselämän haasteista. Painajaiset loppuivat sen siliän tien kun asiaa kävin puimassa kolmisen kertaa työpsykologin kanssa. Harmillisesti oma esimieheni tuppaa olemaan täydellisyyden tavoittelija jolle ei riitä mikään. Paineet ulottuivat yksityiselämään ja sitä myötä stressilevelit nousi taivaisiin. 

Siivoaminen on aina ollut mun juttu, miellettäköön se sitten mielenterveysongelmaksi tai ei. Mainittakoot että tämäkin saattanut osittain periytyä vanhemmalta sukupolvelta tai omilta vanhemmilta. Meillä ei lapsena kotona ollut ikinä sotkuista ja pienestä asti juurikin opetettu siihen, että ne jäljet korjataan kun jotain on tehty. 

Mutta tosissaan parempaan päin tässä ollaan menossa ja kevätkin on jo nurkan takana

Mukavaa sunnuntaita sinulle! 

 

merrvi (Ei varmistettu)

Jatkuvat painajaiset ovat hälyttävä merkki, että nyt menee liian lujaan...keho ja mieli yleensä varoittaa asioista jos jokin on menossa pieleen. Painajaiset taas voi kertoa ettei pää enää kestä tuollaista samanlaista menoa pitkään

Supermutsi

Juu sen tiedän ja olen monia vuosia tehnyt itsetutkiskelua unieni kanssa. Mainittakoot että tässä oli juuri kyse siitä miten paljon työ ja työympäristö vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin

Horros (Ei varmistettu)

Kehujen jakaminen tai suora painostaminen ei onneks oo ainoita mahdollisia kannustimia, mitä työnantaja voi tarjota motivoidakseen työntekijöitä tuottamaan parempaa tulosta. Aina löytyy kursseja, joita tarjota työntekijälle kehittääkseen tämän ammatillista osaamista, liikunta- ja kulttuurisetelipanostusta työntekijän hyvinvoinnin kehittämiseen, mahdollisia rahallisia kannustimia yms.

Itse en henkilökohtaisesti pidä kehujen saamisesta töissä, tulivat ne sitten kollegoilta, lähiesimieheltä tai pomolta, vaan ennemmin vastaanotan rakentavaa kritiikkiä työstäni, sillä tämä antaa minulle motivaatiota ja mahdollisuuksia kehittyä. Voi sanoa, että minussa on hieman perfektionistin vikaa ja kehut työstä, jonka tiedän olevan.. epätäydellistä, tuntuu tyhjältä.

Supermutsi

Kiteytit hyvin asiat mitä itsekkin pidän tärkeinä kannustimina. En itsekkään juuri nauti mistään ylimaallistamisesta, mutta sillonkun paine on kova, paljon vaaditaan ja vaatimukset ylitetään reippaasti niin siinä vaiheessa ei toivo lannistamista. 

Ja tuo juuri mainitsemasi rakentava kritiikki, se on tärkeää. Ihmisillä on erilaisia tapoja ilmaista itseään. Mielestäni juurikin esimiestyössä vaaditaan tietynlaista ihmistuntemusta ja tilannetajua siitä mikä toimii ja kenelle. Joku saattaa loukkaantua ja joku taas saa lisää draivia painostamisesta. Harmillisesti jotkut uskovat vankasti omiin johtamistaitoihinsa eivätkä edes halua ottaa käytäntöön erilaisia metodeja tai muuttaa omaa tyyliään valmentaa. 

Saanko kysyä minkälaista työtä teet itse? :) 

Horros (Ei varmistettu)

Ehdottomasti samaa mieltä esimiesasemassa olevien ihmistuntemuksen ja tilannetajun tarpeesta. Hyvänä käytäntönä voisi pitää rakentavan kritiikin vastaanottamista alaisiltaan niistä metodeista, mitä hyödynnät esimiesasemassasi, ja jatkuvaa oman ymmärryksen ja osaamisensa kehittämisestä näillä osa-alueilla.

Toimin "teknisenä johtajana" pienehkössä ohjelmistotalossa ja käytännössä valvon ja kehitän teknisen tiimimme toimintaa yhdessä CTO:mme kanssa, ja toimin konsulttina ja kehittäjänä asiakkaidemme pilvi-infrastuktuurihankkeissa. Aka. nörttihommia :)

Horros (Ei varmistettu)

Täydennyksenä, siis spesifisti niin, että palautetta esimiehen/esimiesten toiminnasta _pyydetään_ työntekijöiltä, arvioidaan tuloksia ja mahdollistetaan vastavuoroinen kehittyminen. Ettei jäis täysin yksipuoliseksi alaisten piiskaamiseksi. Vähäisellä kokemuksellani musta tuntuu, että kynnys alaisen asemassa esimiehen kritisoimiseen on suhteettoman korkea.

Supermutsi

Näin juuri! Kyllähän on jos jonkin näköistä koulusta ja valmennusta esimiehille ja jopa esimiehien esimiehille. Kai sekin oma opinpolkunsa on. Ja uskoisin että tuorein silmin esimiestyötä pystyykin paremmin kehittämään. Monta vuotta samassa roolissa toimiminen saattaa kangistaa vanhoihin totuttuihin kaavoihin. 

Olen samoilla linjoilla kanssasi. Varmasti kynnys antaa palautetta alaiselta esimiehelle on suurempi ku esimieheltä alaiselle. Itse alaisena osaan antaa rakentavaa palautetta ja puutun epäkohtiin herkästi (välillä ehkä turhankin herkästi). Mielestäni työhyvinvointi on kaiken perusta ja tässä nousee suuresti esiin juuri kommunikointitaidot, ihmistuntemus ja henkilökemiat. Aina tosin henkilökemiat eivät kohtaa ja juuri silloin on tärkeää miettiä miten asiat ilmaisee ja mikä on oikea tyyli lähestyä toista. 

Ja hei nörtit on ihania! :) Mukavaa päivää sulle! 

Kommentoi