Möykkypilvi.

Musta möykkypilvi tuntuu leijuvan taas ylläni. Se vaan seilailee yllä odottaen repeytymistä, repeäisi jo. Välillä tekisi mieli vain huutaa tyhjyyteen tai vaan itkeä, päästää taas kaikki sisällä oleva ulos. Repeäisi jo, millähän sitä sorkkisi. Tuntuu että olen kireämpi, ärsyynnyn helpommin. Harmittaa, välillä puren hammasta etten tyhjästä räksytä.

Olen taas miettinyt, että tarvitsisinko vertaistukiryhmää tai kenties muuta keskustelua apua. Yksinkertaisesti vaan paikkaa jossa, vaikka kerran kahdessa viikossa voisi purkaa ajatuksia ja kenties itkeä ne itkut. Silloin ei ehkä näitä möykkypilviä tulisi niin helposti, vaan ne olisivat hetkellisiä tummia hetkiä, jotka hyvin pian siirtyisivät aina sivuun.

Täällä pimeydessä sitä helposti suree myös muiden surua.Tähän asti sitä kaiken keskiössä on ollut minä. Minun suruni, ikäväni, vihani, katkeruuteni jne. Nyt tuntuu, että suren myös muidenkin puolesta. Erityisesti Hosulin ja Sosulin, kuinka he eivät saaneet tuntea Töyhtiästä. Kuinka he eivät voineet oppia mitä ihmeellisimpiä asioita toisiltaan. Kuinka he eivät koskaan voi saada ”normaalia” isosisko pikkuveli/sisko suhdetta. Tämä ketuttaa minua aivan vietävästi. Lisäksi suren Töyhtiäisen serkun puolesta, jolle Töyhtiäinen olisi ollut se omanikäinen leikkikaveri tai kavereiden lapsien, joilla oli laskettuaika melkein samaan aikaa. Myös monen muun, jotka eivät saaneet tuntea häntä.

Möykkypilven alla asioilla on nimenomaan tapana kasaantua möykyksi. On ne tietyt asiat mitkä oikeasti mieltä painaa, mutta helposti siihen mukaan kertyy ”sivutuotteita”, jotka surettaa ja ärsyttää. Näitä on sitten lähdettävä rikkomaan pala palalta.

Tämä kirjoittaminen on yksi niitä, onneksi oli nyt hetki sille aikaa. Samalla voi tihrustaa muutaman kyyneleen. Onneksi nykyään voin jo luottaa siihen, että se möykkypilvi repeää vielä. Se ei ole tullut jäädäkseen. Se vaan nyt seilaa hetken mukana, purkautuen lopulta pieniksi mustiksi hattarapilviksi, joita on helpompi käsitellä. Eikä täällä ihan pimeää ole, onneksi tänne valo hyvinkin vielä sarastaa.

Mistä moisen möykkypilven riesaksi taas sain, pienistä palasista tuli kasaksi kai. Sohin, sorkin, tökin vaikka, lopulta se repeää aina. Pala palalta purkaantuu,möykystä mustaksi hattaraksi muovautuu. Möykkypilvi, möykkypilvi, mene pois. Kohta kevään ja auringon aika jo olla vois.

Kommentit (1)
  1. Anna tulla ja olla mustemman möykkypilven…kirjoita, puhu, pura. Möykkypilvi hajoaa pienemmiksi pilven hattaroiksi.
    Iso rutistus!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *