Ihana vaikea äitiys. Äiti tittelin alle ladataan paljon tiettyjä odotuksia, näkemyksiä, neuvoja, tapoja, tunteita… En tiedä onko mikään identiteettirooli näin tarkan syynin ja arvostelun alla, kun äitiys. Tämähän alkaa jo raskausaikana. Syynissä on niin ruokavalio, elämäntavat, vatsan koko ja jopa tarvikkeet mitä hankitaan tulevalle lapselle. Jossain määrin ymmärrän tietyn syynin ja neuvomisen, jos tämä liittyy äidin ja erityisesti lapsen terveyteen. Muuten antakaa nyt vapaasti olla raskaana ja oikeasti kysykää, saako sitä mahaa hiveltää, kaikille se ei ole vapaata riistaa.

Lisäksi jos koet negatiivisia tunteita, liittyen oikeastaan mihin vaan, saat arvostelevia katseita. Niistä ei puhuta, koska äidit jaksavat aina. Omalla kohdalla jopa huomaan kysyväni, onko minulla kaiken kokemamme jälkeen edes lupa negatiivisiin tunteisiin? Jos äiti ottaa omaa aikaa, niin hän on helposti huono äiti. Jos isä ottaa omaa aikaa, kehutaan kuinka hienoa, kun muistaa huolehtia itsestään. Näinhän jaksaa taas arkea paremmin. Jos äiti jättää lapset isän hoidettavaksi, kummastellaan miksi lapset ovat hoidossa isällä ja kehutaan miten, hyvä isä hän on. Jos äiti hoitaa lapsia, niin se vaan on niin, äiti ei saa siitä tunnustusta. Nämä ei siis ole mitään katkeria lauseita, vaan ihan totta. Minä kyllä pääsääntöisesti nautin lasten kanssa kotona olosta.

Entä ne neuvot? Lapsen syntymän jälkeen vasta niitä neuvoja alkaakin satelemaan. Niitä tulee niin ystäviltä, perheeltä, sosiaalisesta mediasta ja ehkä pahin on nämä Facebook ryhmät. Enkä todellakaan sano, että kaikki neuvot olisivat huonoja, itse jopa välillä niitä pyydänkin. Kaikki kuitenkaan ei toimi kaikilla ja jos joskus on ollut niin tai näin, niin ei se välttämättä päde tähän päivään. Töyhtiäisen synnyttyä melkein vältyin neuvoilta, mutta yksi kommentti kuitenkin jäänyt mieleeni. Eräs Töyhtiäisen hoitaja tokaisi minulle töykeästi, että ”lapsesi on tässä eikä siellä monitoreissa”. Kyseessä oli siis tilanne, jossa Töyhtiäinen sai pahat saturaatiolaskut ja minä peloissani tuijotin mittareita. Tämä edelleenkin kummittelee ajoittain mielessäni.

Äidit vaativat myös itseltään paljon, heillä on luontainen tarve olla hyvä, se maagisen täydellinen (mitä se täydellisyys on) äiti. Helposti he puskevat, vaikka väkisin vaikeimmatkin tilanteet. Pahimmassa tapauksessa huomaavat kuinka väsyneitä ja loppuun palaneita he ovat. Olen myös huomannut, että monen on hankala pyytää sitä apua. Töyhtiäisen kuoleman jälkeen olen ollut niin avuton ja lyyhistynyt polvilleni melkein anelemaan apua, että nykyään yleensä osaan jopa sitä pyytää ja vaatia.

Kuten aiemmin kirjoitin paljon äideille luodaan paineita ulkoa, mutta ainakin omalla kohdallani pahin olen minä itse. Tietyissä asioissa olen mielestäni rento äiti, enkä stressaa ja ahdistu esimerkiksi siitä, että lapseni saavat korviketta. Olen katsonut tämän vaihtoehdon meille parhaaksi ja siksi sinut asian kanssa. Kuitenkin tietyissä asioissa koen valtavia paineita. Haluan olla lapsilleni paras äiti, se jaksava, rakastava, huolehtiva ja tasavertainen kaikille lapsilleni. Varmaan jokainen äiti kärsii riittämättömyyden tunteesta. Lasten lisäksi, kun on yleensä se puoliso, muu perhe, koti, harrastukset ja työ. Mistä aika kaikkeen tähän? Itse koen valtavasti huonoa omaatuntoa siitä, että Hosuli on tarvinnut äitiä nyt enemmän. Hän on enemmän sylivauva, erittäin sosiaalinen ja kaipaa sirkushuveja, joille on kiva naureskella. Kun taas Sosuli viihtyy pitkiä aikoja katsellen, kosketellen leluja ja jaksaa jopa itsekseen harjoitella mahalleen kääntymistä, hymyilee ja nauraa harkitusti, mutta antaumuksella. Olen päivät yksin miehen ollessa töissä, joten kaksi kättä on liian vähän. Välillä siis tuntuu, että Sosuli ei saa sitä huomiota minulta mitä ansaitsee, koska Hosuli kaipaa lohdutusta ja syliä.

Kuitenkin kaikista vaikein rooli äitinä, on olla kuolleen lapsen äiti. Miten tämä asettuu ”normaaliin vauva-arkeen”? Poden huonoa omaatuntoa, etten ole kerennyt samanlailla käymään haudalla, en ole kerennyt niin montaa ajatusta antaa Töyhtiäiselle. Tämä sitten kostautuu ikävä kohtauksina, jotka iskee yleensä lujaa. Lisäksi on vaikea olla kuolleen lapsen äiti, koska tuntemattomille olen kahden elävän lapsen äiti. Tutustuessasi uusiin ihmisiin minun on kerrottava Töyhtiäisestä ja tapahtuneista asioita, jotta hekin saisivat tuntea hänet.

Kun muistaisi, että riittävän hyvä äiti riittää <3