Koh Phi Philtä otettiin lautta takaisin Ao Nangiin, josta huitaistiin saman tien Krabi Towniin. Vietettiin Krabin kaupungissa yksi päivä, vähän niinkuin sellaisena välietappina vaan, eihän kyseisessä paikassa itsessään oikeastaan mitään nähtävää ollutkaan. Meininki oli hyvin erilainen kuin meidän muissa kohteissa, eikä turisteja liiemmin näkynyt. Mikä nyt ei välttämättä ollut huonokaan asia.

Googleteltiin vähän Krabi Townin must-do-juttuja, mutta niitäpä ei pahemmin sitten ollutkaan, joten päädyttiin vain kiertämään parit ruokatorit läpi, ja nauttimaan halvasta pad thaista.

Ruokatoreilla riitti yhtä sun toista hedelmää, lihaa ja muuta ruuaksi kutsuttavaa. Tuoksu oli valloittava, vaikka moni ruoka nyt näyttikin epämääräiseltä. Napattiin eväiksi hedelmäpussukat chilisokerilla ja naposteltiin niitä joen varressa.

Löydettiin erään ravintolan pihasta pieni ”allas”, jossa nämä veijarit uiskentelivat.

Krabi Townista lennettiin heti seuraavana aamuna Bangkokiin, joka oli reissumme viimeinen kohde. Varattiin kaikki majapaikkamme etukäteen, ja koska selvisi, että Bangkokin hintataso oli lähinnä naurettavan halpa, päädyttiin valitsemaan (vähän vahingossa kylläkin) hitusen laadukkaampi huone itsellemme. Haluttiin vähän hemmottelua, vaikka eipä loppujen lopuksi ihan hirveästi siellä hotellissa sitten aikaa vietettykään. Golden Tulip mandison suites sijaitsi Bangkokin Sukhumvitin alueella, vain pienen kävelymatkan päässä metrosta ja sky trainista.

Saavuttuamme hotellin respaan, kertoi hotellivirkailija meille, että he olivat upgreidanneet (näin hyvällä suomenkielellä) meidän huonevarauksen perushuoneesta sviittiin. Thaimaa oli meille kovin antelias.

Huone oli isompi kuin mun asuntoni täällä Suomessa; oli omaa keittiötä ja jättimäistä sänkyä. Kyllä vaan kelpasi, vaikka ei me tosiasiassa niin isoa huonetta oltaisi tarvittukaan.

Löytyi hotlasta myös viihtyisä lounge ja suhteellisen iso uima-allas mukavine maisemineen.

Bangkokissa meillä oli vain vajaat kolme päivää aikaa, joten oltiin etukäteen päätetty (tai no jos totta puhutaan, niin minä olin päättänyt :D) mihin kaikkialle halutaan mennä niiden päivien aikana, koska kaikkeen ei tulisi olemaan aikaa. Ensimmäiseksi päätettiin lähteä Khao San Roadille, ja päästiin heti testaamaan paikallista metroa ja tuk tukeja.

Khao San oli katu täynnä ravintoloita, kojuja, hieronta- ja tatuointipaikkoja sekä hostelleja. Ja täynnä kaupustelijoita, jotka yrittivät lähinnä kaupata tatuointeja tai pukuja. Meininki oli vähän raskas, enkä ihan täysin ymmärtänyt sitä, miksi paikkaa oli mulle niin hehkutettu, mutta toki me vietettiin Khao Sanilla vain pari tuntia aikaa. Mun teki mieli lävistyttää nenäni, kun sitä ajatusta olin jo hetken suomessakin pohtinut, mutta en uskaltanut, kun pelkäsin niin paljon, ettei se sopisi mun nenään tai, että se tulehtuisi siellä kuumuudessa. Niin siinä olisi oikeasti varmaan käynytkin, joten ihan hyvä, että jätin väliin. Saa sen Suomestakin sitten!

Syötiin ja ostettiin parit jutut, ja sitten mä menin pedikyyriin sillä välin kun Mikko meni hierontaan. En tosiaan tiedä miksi päädyin valitsemaan juuri sen toimenpiteen, koska mun jalkani kutiaa niin herkästi, mutta ihan hyvin kuitenkin selvisin. Ja oli se kivaa vaihteluakin, oltiinhan me käyty hieronnoissa jo muutamat kerrat.

Seuraavana päivänä lähdettiin kohti Chatuchak weekend marketia, jonne hurautettiin helposti Sky trainilla. Viisi tuntia kului silmän räpäyksessä, kun koluttiin toria läpi. En vieläkään tiedä kuinka isosta alueesta oli oikeasti kyse, koska suunnantaju katosi hyvin äkkiä siellä poukkoillessa, mutta ihan jotain se seikka ehkä kertoo, että tuo viisi tuntiakaan ei riittänyt koko paikan kartoittamiseen. Aluksi musta tuntui, että chatuchak oli täynnä vain niitä samoja kojuja mitä koko muukin Thaimaa, perus turisti-tavaraa, mutta sitten iskettiinkin oikein kultasuoneen! Löydettiin upeita vintage-kojuja, joista olisi voinut kiikuttaa kotiin vaikka mitä.

Törmättiin tuollaiseen kengitettyyn kaveriin eräällä kojulla.

Tämän taulun olisin niin halunnut ostaa! Ei vaan oikein viitsinyt nähdä sitä vaivaa, että olisi roudannut sen koneessa Suomeen, tai en mä itseasiassa tiedä olisiko se ollut mahdollistakaan. Thaimaassa bongasin muutenkin vaikka kuinka ihania taideteoksia, ja sekös vasta harmitti, mutta ei kai auta muu kuin koittaa vaikka sitten itse väkertää jotain räpellyksiä kanvakselle.

Chatuchakissa pyörimisen jälkeen mentiin vielä Lumphini Parkiin. Puistosta löytyi hauska ghettosali, jossa paikalliset mustabarbaarit pumppailivat ja vähän huvittuivat kun mä tulin niiden reviirille kuvailemaan. Ja tottakai Mikko halusi käydä vetämässä leukoja. 😀

Sekä Sukhumvitissa, että Lumphinissa oli paljon telttailija-kansaa, ja myöhemmin mulle vasta kunnolla selvisi, että he olivat juurikin niitä Bangkokin mielenosoittajia. Rauhallisissa merkeissä siellä kylläkin oltiin, ja meidän viimeisen päivän aikana Sukhumvitin tiesulkukin avattiin ja mielenosoitukset alkoivat kai olla jo ohi. Minä jo kuvittelin, että siellä oli vain jotkut festarit käynnissä. Hahhahh.

Sukhumvitin mielenosoittajia. Niitä oli muuten paljon. Aukiolla oli myös lava, jonne nousi sekä politiikkoja puhumaan, että laulajia esiintymään.

Kolmas, ja viimeinen päivämme Bangkokissa vietettiin pakollisia nähtävyyksiä katsellen. Tarkoituksenamme oli mennä Wat Phra Kaewiin ja Grand Palaceen, mutta jotenkin homma meni ihan käteen, tai sitten me ei vaan oltu tarpeeksi hanakoita selittäessämme suunnitelmaamme tuk tuk-kuskille, mutta päädyttiin sitten maksamaan ihan jäätävä summa long tail boatista ja visiitistä Wat Aruniin, joka sijaitsi hyvin pitkälti joen toisella puolella Grand Palacesta. Tosin oli tuk tuk kuskilla pointtinsakin, koska meillä oli vain muutama tunti aikaa, ei se olisi välttämättä riittänyt näihin meidän alkuperäisiin suunnitelmiin. Ja päästiimpähän viimeisistä rahoistammekin eroon, kun oltiin tosiaan poistumassa maasta hyvin pian. Siltikin, taidettiin tulla melko huijatuiksi.

Ei siinä mitään, oli Wat Arun ja sen ympäristökin näkemisen arvoinen, mutta koska venekuskilla oli jotenkin ihmeen kiire aikataulu, ei ehditty kovin kauaa paikkaa tutkiskella. Kiivettiin Wat Arunin portaat ylös ja ihasteltiin maisemia sekä Arunin itsensä yksityiskohtaisesti ”kaakeloitua” pintaa.

Buddhat ruokailemassa.

Opittiin Ao Nangissa, että buddhat saavat syödä vain kerran päivässä ja sen on tapahduttava ennen kahtatoista päivällä, muuten homma siirtyy seuraavaan päivään. Syötävän ruuan on myös oltava lahjoitettua kaupungin asukkailta.

Ennen lentokentälle lähtöä loikoiltiin vielä hotellin altaalla.

Lennot ei menneet ihan putkeen, kun Bangkokin lentokentälle saapuessa meille kerrottiin, että lentomme Kuala Lumpuriin oli peruttu. Saatiin kuitenkin paikat aikaisemmalle lennolle, joten luultiin jo, että tämä järjestelyhän oli vain aikaisempaa parempi, kunnes sitten saavuttiin Kuala Lumpuriin ja mentiin tekemään check-iniä. Bangkokissa lentokentän henkilökunta oli onnistunut poistamaan meidän jatkolentojen varaukset sitten järjestelmästä kokonaan, joten ei päästy jatkolennollemme Amsterdamiin. Odoteltiin kentällä ja päiviteltiin jälleen kerran huonoa tuuriamme, mutta saatiin onneksi loppujen lopuksi muutaman tunnin päähän lento Lontoon kautta Helsinkiin. Lento oli miltei 13 tunnin pituinen, eikä meille oltu tietenkään onnistuttu saamaan vierekkäisiä paikkoja, joten jouduttiin noloina kyselemään kanssamatkustajilta, jos joku suostuisi vaihtamaan kanssamme paikkoja, ja onneksi eräs ihana poika sitten suostui. Matka meni mun kohdallani ainakin aika vaivattomasti, kun sain nukuttua hyvin, ja leffatarjonta oli ihan liiankin kattava.

Suomeen selvittiin hengissä, mikä on tietenkin tärkeintä. Vähän kuumotti viikko jälkeenpäin lukea niitä kaikkia lento-onnettomuus-mysteerijuttuja, kun oltiin juuri samaisella malaysian airlinesilla lennetty.

Thaimaa oli ihana, upea ja olisin viihtynyt siellä paljon pidempäänkin. Oli mahtavaa nähdä niin monta eri puolta Thaimaasta, kaikki ne luonnonihmeet, se loistokkuus ja kontrastina karu karu köyhyys. Osasi kyllä arvostaa tätä omaa yltäkylläisyyttä täällä kotosalla. Sää oli aivan mahtava koko reissumme ajan, ja ruoka yleisesti ottaen todella hyvää. Nähtiin hirmuinen määrä kaikkea, ja ollaan taas miljoonaa kokemusta rikkaampia, ja nyt on taas yhden uuden maanosan pintaa päästy vähän raapaisemaan! Seuraavana kenties Väli-Amerikka tai Australia?

Otettiin Krabilta lautta, ja nuokuttiin kannella vajaan kahden tunnin verran, kunnes saavuttiin Koh Phi Phille. Saareltahan ei tosiaan minkäänmoisia kulkuneuvoja löydy – no pyöriä lukuunottamatta, joten napatiin kärrykyyti meidän laukuille ja käveltiin ”kuskin” perässä kohti meidän yöpaikkaa.

Ensimmäiseksi kahdeksi yöksi oltiin varattu meille huone Chang grand resortilta, mutta respassa tuli sitten ilmi, että meidän varaama huone olikin vielä yhdeksi yöksi jollekin toiselle varattu, joten saatiin sitten huomattavasti kalliimpi oma bungalow käyttöömme siksi aikaa. Sanomattakin selvää, että järjestely kelpasi meille oikein hyvin.

Lähdettiin heti pikimmiten etsimään biitsiä, ja idiootteina päädyttiin kiertämään melkein koko saari ympäri ennen kuin löydettiin perille. Ja parasta tässä on se, että se ranta oli vain kivenheiton päässä meidän hotellilta, ei vaan osattu suunnistaa. Mutta tulipahan samalla vähän nähtyä paikkoja. Koh Phi Phin kadut oli kapeita, ja täynnä pieniä kojuja ja ravintoloita. Ihmisiä oli paljon, suurimmaksi osaksi nuoria reppureissaajia. Tykkäsin heti saaren fiiliksestä, vaikka ei millään himobailaus-reissulla oltukaan, niin kuin ehkä valtaosa niistä muista matkaajista.

Koh Phi Phillä oli verrattaen kalliimpaa kuin muualla Thaimaassa, mikä on toki aika ilmiselvää kun kyse on saaresta, ja vielä yhdestä maan suosituimmista turistikohteista. Osteltavaa saarelta löytyi paljokin, ja muutamat kotiinviemiset sieltä nappasinkin mukaani.

Syötiin paljon Thaikkujen ”pannukakkuja”, jotka ei kylläkään olleet oikeasti lähelläkään tätä meidän ymmärtämää pannukakkua, mutta oikein hyvää silti. Taikinan väliin sai muunmuassa banaania tai ananasta.

Toisena päivänä lähdettiin Koh Phi Phin viewpointille, ja päästiin taas kiipeämään portaita. Tällä kertaa portaita oli luojalle kiitos huomattavasti vähemmän mitä Ao Nangissa, mutta kunnon päälle otti silti, siinä kuumuudessa varsinkin. Maisemat oli huikeat, ja vaikeaa onkin kuvitella, että tsunami pyyhkäisi koko saaren ”mennessään” kymmenen vuotta taaksepäin. Nyt Koh Phi Phi oli lähes kokonaan uudelleenrakennettu, tosin pelkästään turismin ehdoilla.

Kuten Krabilla, oli Koh Phi Philläkin paljon turre-reissuja tarjolla. Päätettiinkin sitten eräänä iltana varata paikat seuraavan päivän muutaman tunnin retkelle, vähän katselemaan nähtävyyksiä ja snorklaamaan, olihan hintakin naurettavan halpa. Huristeltiin taas long tail boatilla, ja tällä kertaa sai oikeasti vähän jännittää, kun paatti pomppi ympäriinsä aallokossa.

Parin etapin jälkeen päädyttiin upealle laguunille, joka sijaitsi aivan maya bayn takana. Kuten kuvitella saattaa, vesi oli hämmästyttävän turkoosia ja kirkasta, ja se kuhisi pieniä kaloja, joten ei auttanut kuin napata snorkkelit ja lähteä tutkimaan sitä elämää vähän lähempää. Homma ei tosin lähtenyt kovinkaan mallikkaasti käyntiin, kun satuin valitsemaan juuri ne hajonneet snorkkelit ja nielaisin aika aimoannoksia merivettä. Meinasi jo usko loppua, mutta sitten eräs ihana tyttö tarjosi omiaan tultuaan itse pois vedestä. Ja huh! Aikaisempi Pakbia Islandin snorklaus ei ollut enää yhtikäs mitään tähän verrattuna; kaloja oli aivan tuhottomasti ja niitä oli kaikissa sateenkaaren väreissä. Satuin vielä pulikoimaan juuri jonkun kalaparven keskellä ja meinasi jo paniikki iskeä, kun kaikki kalaset uivat mua päin. Laseilla näki aivan laguunin pohjaan asti, ja sitä menoa olisi varmasti jaksanut katsella vaikka kuinka kauan, mutta aikaa oli hyvin rajoitetusti ja mä olin jo melko väsyksissä siitä vähästäkin, kun olin sen verran häkeltynyt, että hengitin ihan liian kiivaasti. Mulla on vielä aika paljon muutenkin opittavaa sen snorklaustekniikan kanssa, ja pelastusliivit voisi myös olla hyvä vaihtoehto tällaiselle huonolle uimarille.

Meille suositeltiin myös sukellusta, mutta siihen musta ei kyllä ole. Snorklaus riittää tällä erää ihan hyvin, ja sen pariin on kyllä päästävä uudestaankin!

Snorklauksen jälkeen siirryttiin itse Maya Baylle, jonka jo arvasinkin olevan aivan täynnä turisteja, mutta ihan niin montaa ihmistä en ehkä osannut kuitenkaan odottaa. Mun perus objektiivilla ei saanut sitä oikein kameralle ikuistettua, mutta sadoittain sitä porukkaa kuitenkin oli. Sinänsä harmi, koska poukama oli kyllä kaunis, mutta ei siitä oikein voinut siinä väenmäärässä nauttia. Mutta tulipahan käytyä katsomassa missä Leonardo DiCaprio on vuosia taaksepäin The Beachia tehnyt.

Lähdettiin vähän tutkailemaan ympäristöä ja päädyttiin poukaman toiseen päähän, josta näki meidän snorklauspaikalle.

Maya Bayn jälkeen lähdettiin kohti meidän viimeistä etappia; Monkey Islandia. Apinoita oli vaikka kuinka ja ne joivat ja söivät innoissaan meidän oppaan niille heittämiä eväitä. Veikkaan, että niille ei olisi kyllä oikeasti saanut antaa yhtään mitään, mutta hauskahan sitä niiden menoa oli kyllä katsoa, vaikka vähän ne otukset mua edelleen pelottivatkin. Joltakin mieheltä ne nappasivat silmälasit, mutta hän sai ilmeisesti ne kuitenkin vielä takaisin. 

Kovin olivat chilliä porukkaa! Ne vaan loikoilivat ja vähän venyttelivät, ja paistattelivat päivää. Yhdessä varjoisessa nurkassa istuskeli ilmeisesti itse apinoiden johtaja, jonka päättelin siitä, että häntä ympäröi hirmuinen kasa leipiä ja kaveri kuikuili ympärilleen kovin nyrpeä ilme naamallaan. Bossilla oli jo vähän elopainoakin kertynyt. Vähän kuin Disneyn viidakkokirjasta.

Viimeisenä Phi Phi-päivänä vuokrattiin rannalla loikoilun jälkeen tunniksi kajakki, ja tehtiin pieni melontaretki. Oli hauskaa, ja samalla sai pientä yläkropan treeniäkin. 😀

Parina iltana lähdettiin vähän katsomaan baarimeininkejä, ja yhtenä iltana jumituttiin erääseen irkkupubiin (vaikkei se kyllä oikeasti mikään irkkupubi ollut) ja tutustuttiin paikan super sympaattiseen baarimikkoon, muutamaan paikalliseen ja pariin muuhunkin reissaajaan. Päästiin myös moikkaamaan erästä sydäntensärkijää, joka tuli baunssailemaan ja heittämään yläfemmoja baaritiskille vähäksi aikaa.

Pari viimeistä yötä majoituttiin Ibiza House-nimisessä hostellissa rannalla, jossa myös kaikki isoimmat baarit ja bileet sijaitsivat. Nukkuminen oli vähän haastavaa ensimmäisenä yönä, jolloin ei lähdetty itse ulos, vaikka vähän kyllä yllätyinkin siitä, kuinka aikaisin baarit menivät kiinni. Kolmen aikaan musiikkia kuului enää ihan vähän, ja puoli neljältä oli jo hiljaista. Jotenkin oletin, että Thaimaassa kekkerit kestäisivät aamuun asti. 

Viimeisenä iltana lähdettiin kiertelemään vähän paikkoja, ja katsomaan kun turret hyppelivät tulirenkaiden läpi, ja limbosivat liekehtivän köyden alta. Ei ihme, että aiempina päivinä oltiin nähty niin monta kaveria siteet jaloissa. 😀

Päätettiin mennä Stoned-baariin makoilemaan ja polttelemaan vesipiippua. Ensimmäisenä iltanamme oltiin jo tutustuttu kyiseseen paikkaan, ja käyty katsomassa tulitanssija-poikia, jotka esiintyi baarin edustalla.

Peace out.

Loppuun vielä yksi lempparikuva. Mä en voi sietää kissoja, ja niitähän siis Thaimaassa riitti. Tosin ne olivat aina niin väsyneitä, ettei ne mua juurikaan häirinneet. Tästä kyseisestä yksilöstä itseasiassa pidin, koska se vaan coolisti chillaili kaupan hyllyllä.