Kuten kahdesta edellisestä postauksesta onkin käynyt jo ilmi, olemme käyneet läpi Rajasthanin osavaltiota, joskin nyt postauksen julkaisuvaiheessa olemme jo siirtyneet muihin maisemiin. Aloitettiin Rajasthanin rundi ihanasta Udaipurista (josta löytyy oma postauksensa), jonka jälkeen siirryttiin Jaisalmeriin, siitä Jodhpurin kautta Pushkariin ja viimeiseksi Jaipuriin. Ennen Jaipuria tehtiin logistisista syistä pieni koukkaus Agraan (joka sijaitsee Uttar Pradeshin osavaltiossa), mutta siitä lisää toisella kertaa.

Rajasthanissa sanotaan olevan enemmän historiaa kuin missään muualla Intiassa, ja sen kyllä aistii. Sipulikattoisia palatseja oli kaupunkikuvassa paljon, myös monta jylhää linnoitusta, upeita holvikaaria sekä kattoterassein varusteltuja asuinrakennuksia. Koin Rajasthanin hyvin kauniiksi. Paljon värejä, koristeluja ja silmää miellyttävää arkkitehtuuria. Todella kivoja majoituspaikkoja ja ravintoloita. Intian Marokoksi kutsuisin, vaikka en Marokossa olekaan käynyt (vielä).

Rajasthanissa hindunaiset käyttävät hyvin usein huntua, mitä etelässä ei näkynyt. Myös turbaanipäisiin miehiin törmäsimme usein. Lehmän ja porsaanlihaa ei näkynyt, eikä Jaipuria lukuunottamatta juuri alkoholiakaan. Ilmasto on aamuisin ja iltaisin viileämpi verrattuna etelään, mutta päivisin lämpötilat kohoavat korkealle. Rajasthanissa ei myöskään ole merta minne pulahtaa viilentymään ja koska puolet osavaltiosta on aavikolla, tuntuu lämpö hyvin kuivalta. Lonely Planetin mukaan Rajasthan on must-see enkä voi kyllä sitä kiistääkään. Ainoa miinuspuoli on se, että kaikilla myyjillä (möivät he sitten ruokaa, vaatteita tai mitä tahansa agendaa) on paljon agressiivisempi ote etelään verrattuna, ja paljon enemmän kohdattiin myös kerjääjiä. Mä vihaan tuputtamista kaikissa sen muodoissa, joten yllämainitut jutut kävivät kieltämättä välillä aika ahdistaviksi.

Jaisalmer on pieni, kauttaaltaan ruskeansävyinen aavikkokaupunki, jonka keskellä komeilee iso linnake. Tämä linnake on kaupungin asukkaiden päivittäisessä käytössä; siellä asutaan ja tehdään kauppaa. Eräänä iltana istuttiin illallisella ja kuultiin katutasosta (me olimme kattoterassilla) kovaa musiikkia. Menimme katsomaan ja pääsimme todistamaan paikallista hääjuhlaa. Tämä ajankohta on kuulemma Intiassa suosituinta naimisiinmeno- aikaa ja juhlia oli päivittäin. Ilmeisestikin paikallisiin tapoihin kuuluu tällainen katuparaati juhlaväen kanssa, mikä on kyllä aika hauskaa. Kaupunki on nopeasti nähty, sillä linnakkeen lisäksi siellä ei juuri muuta nähtävää olekaan. Paitsi sitten kaupungin ulkopuolella, aavikolla. Me toteutettiin huikea vuorokauden mittainen reissu kameleiden kanssa, josta teinkin aiemmin jo oman postauksensa.

Jaisalmerista otettiin päiväbussi Jodhpuriin. Matkan oli tarkoitus kestää reilu kuusi tuntia, mutta perille päästiinkin viidessä. (Täällä et koskaan tiedä :–D) Jaisalmerin tapaan, myös Jodhpurissa oli linnake, mutta vieläkin isompi sellainen ja se oli täysin museoitu. Linnoitusta asutti satojen vuosien ajan Rajput-klaanin hallitsijat sekä hovi, ja mielenkiintoista oli päästä sitä lähempää katsomaan. Jotenkin siistiä ajatella aina tällaisissa historiallisissa paikoissa vieraillessa, että siellä on oikeasti eletty; niitä huoneita on käytetty ja niillä tykeillä ammuttu. Pieni Game of Thrones -viba tuli väkisinkin ;—-) Jodhpurin vanha kaupunki aukesi sinisen sävyisenä linnoituksen päältä katsottuna. Todella monet talot oli tosiaan maalattu siniseksi, mutta se minkä takia, jäi mulle vähän epäselväksi.

Jodhpur oli myös melko nopeasti nähty, mutta vietettiin myös ihan tarkoituksella enemmän aikaa meidän hotellissa, koska sain jostakin flunssan riesakseni ja olin näin ollen melko väsynyt. Mutta eipä kyllä haitannut ottaa vähän iisimmin, sillä meidän majoitus oli upea, 1500-luvun rakennukseen tehty hotelli, jossa itsessään riitti ihailtavaa. Jodhpurissa näin myös elämäni ensimmäisen lepakon; ensin pienen sellaisen ja myöhemmin samana iltana pari valehtelematta kissan kokoista lajin edustajaa. Mä en pääse niistä vieläkään yli.

Jodhpurista otettiin bussi Ajmeriin, josta hypättiin tuktukin kyytiin, joka vei meidät noin parinkymmenen kilometrin päähän, Pushkariin. Pushkar on pyhä kaupunki, jonka keskellä on iso lampi, jota ympäröi kymmenet (en oikeasti tiedä tarkkaa määrää, mutta paljon) temppelit. Intialaiset naiset käyvät peseytymässä lammessa ja sen lisäksi sinne heitetään pienen rituaalin lomassa kukan lehtiä hyvän onnen toivossa. Kyseinen rituaali on kylläkin myös paikallisten pappien huijaus, sillä aluksi he väittävät, ettei siihen osallistuminen kustanna mitään, eikä lammelle saa myöskään tulla osallistumatta, mutta sitten kun menet heidän mukaansa ja teet papin kanssa sen oikeasti ihan hauskan rituaalin, he alkavat vaatia lahjoitusta, mikä on tosi ahdistavaa. Eihän kenenkään ole tietenkään pakko maksaa mitään, mutta saa kyllä tapella tovin. Me annettiin ehkä pari sataa (euroissa ehkä 3€) ja jatkettiin matkaa. Vähän harmitti, että se lahjoitusvouhotus pilasi kokemuksen, mutta toisaalta oli helpottavaa, kun rituaalin lopuksi sai käteensä korun, joka tarkoitti sitä, ettei kukaan ahdistellut asian tiimoilta enää. :—D

Olimme kuulleet, että Pushkar on hyvin rento ja reissaajien suosima paikka, josta jälkimmäinen pitikin paikkaansa. Pushkarin rentoudesta en tosin tiedä, sillä kuten sanoin, oli jokaisen myyntimiehen (tai papin, tai kerjäläisen) meno aika agressiivista eikä me pidetty siitä. Onneksi kuitenkin meidän hotelli oli todella kiva, eli vietettiin aika paljon aikaa loikoillen siellä. Sen lisäksi, eräiden tuttujen naamojen suosituksesta päädyttiin myös toiselle hotellille syömään, ja vitsi se oli kaunis. Voisin kuvitella sinne helposti jotkut häät :—D

Viimeisenä iltana kierrettiin tämän aiemmin mainitsemani pyhän lammen toiselle puolelle ja huomattiin, että sinne oli kerääntynyt paljon muitakin, sillä aurinko oli laskemassa. Reissuhipit (kaikella kunnioituksella) harrastivat sirkushuveja ja paikalliset mustalaiset yrittivät saada rahaa soittamalla turisteille jollakin viulun tapaisella soittimella sekä myymällä rehua, jota syöttää lehmille. He eivät onneksi vaikuttaneet niin agressiivisilta – ehkä päivän päättyessä porukka osaa jo vähän rauhoittua? Ilta oli jokatapauksessa kaunis ja meille jäi hyvä fiilis.

Kuten postauksen alussa jo kerroinkin, päädyimme seuraavaksi viereisessä osavaltiossa sijaitsevaan Agran kaupunkiin, mutta palasimme sen jälkeen takaisin Rajasthaniin, ja tarkemmin sanottuna osavaltion pääkaupunkiin Jaipuriin. Ja voi, Udaipurin lailla myös Jaipur teki suuren vaikutuksen. Toki Jaisalmer, Jodhpur ja Pushkar olivat myös vierailemisen arvoisia paikkoja, mutta Jaipur ja Udaipur veivät kuitenkin kärkisijat.

Jaipur oli hektinen, mutta kaunis. Paljon pastellivärejä. Vanhaa kaupunkia kutsutaan ”pink cityksi”, sillä kaikki rakennukset ovat vaaleanpunaisia, tai mun mielestäni pikemminkin oransseja. Majoituspaikkamme oli täydellinen valinta sekä hinnan, laadun, ulkonäön, lokaation sekä fiiliksen kannalta. Paikan omistaja on myös super symppis vanhempi mies. Meidän ensi kohtaamisella hänellä oli omassa pikku temppelissään (joka oli sijoiteltu hotellin respan nurkkaan) seremonia alkamassa ja hän hoisi sen kuuliaisesti vaikka me olimme kirjautumassa sisään. Hän lausui mantraa, kilisytti kelloa ja räiski vettä seinille. :—D Kun hän oli valmis, hän vei meidät katsomaan huoneita, joista saimme valita sopivimman.

Jaipurissa yhdistettiin sopivasti nähtävyyksien katselu, ravintolat sekä muu hengailu. Juhlittiin myös Holia, joka on Intian yksi suurimmista kansallisista juhlista, mutta kerron enemmän niistä kekkereistä omassa postauksessaan. Jaipurissa oli aivan ihania ravintoloita, ja yhdessä niistä saatiin pitkästä aikaa kunnon drinkitkin käsiimme. Meillä oli muistaakseni parinakin eri päivänä tuk tuk vuokrattuna päiväksi, sillä kaupunki on niin iso, ettei siellä liiemmin käppäillä minnekään. Tämä oli kätevää, koska saimme säästettyä aikaa ja rahaa (jos vertaa siihen, että olisimme ottaneet erikseen tuk tukin jokaiselle välimatkalle) ja tässä vaiheessa matkaa emme myöskään menneet enää kuskien halpaan. Monilla on nimittäin jotain diilejä paikallisten kauppojen kanssa ja he keplottelevat kyydittäviä turisteja näihin paikkoihin ilmeisesti jonkun proviikan toivossa. He siis ehdottavat ajaessa paikasta a paikkaan b, että matkan varrella on joku kiva paikka ja sitten kun erehdyt sinne menemään, tuputetaan sinulle ties mitä tavaraa. Me mentiin tähän halpaan reissumme alkuvaiheessa, mutta nyt tiedämme paremmin. On paljon rennompaa matkustaa, kun osaa sanoa kuskeille vastaan ja tietää esimerkiksi mikä on sopiva hinta parin kilometrin mittaiselle matkalle.

Summa summarum – iso suositus Rajasthanille!

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Pääsyy siihen miksi päädyttiin Jaisalmeriin, oli se, että haluttiin osallistua kamelisafarille. Jaisalmer sijaitsee aavikolla, Rajasthanin osavaltiossa, suht lähellä Pakistanin rajaa. Mutta vaikka semi lähellä oltiinkin, ei mistään levottomuuksista ollut tietoakaan. Ne hommat tapahtuu jossakin muualla. 

Kamelisafareja tarjoaa lähestulkoon jokainen paikallinen taho, mutta eroja on paljon mitä hintaan, laatuun ja itse lokaatioonkin tulee. Jaisalmerissa on useampikin aavikko, joista osa on suositumpia ja näin ollen turistisempia. Meille oli tärkeää, että saisimme suht autenttisen kokemuksen. Onneksemme majapaikkamme omistaja oli myös safarijärjestäjä, ja vaikka hänen hintansa vähän ajateltua korkeampi olikin, kuulosti koko homma sen verran hyvältä, että päätettiin tarttua siihen sen enempää miettimättä. Kanssamme samalle safarille lähti kaksi opasta, toinen Jeepillä ja toinen kanssamme kameleilla. Tämän lisäksi mukana oli kaksi muuta turistia, eli mukavan pienellä porukalla oltiin liikenteessä.

Matkaan lähdettiin Jaisalmerista Jeepin kyydittämänä ja ajettiin 60 kilometriä pikkuruiseen kylään, jossa kamelimme meitä odottivat. Ensiksi nautittiin chait, sitten juotettiin kamelit, hypättiin jokainen oman ratsumme selkään ja lähdettiin köpöttelemään. Kamelilla ratsastus oli melkoista höykytystä, mutta myös hauskaa ja jännittävää! Satuloissa ei ollut jaloille sijaa, kuten hevosella ratsastaessa, joten piti vaan koittaa pysytellä kyydissä ja jännittää lihaksia :—D Sisäreidet ja keskivartalo sai hyvän treenin. Matkan varrella ei törmätty yhteenkään ihmiseen, pelkästään lehmiin, lampaisiin ja muutamaan antilooppiin.

Ratsastettiin parisen tuntia, jonka päätteeksi päädyttiin hiekkadyyneille, joiden kupeesta löytyi leirimme. Jeepillä paikalle kurvannut oppaamme odotti meitä siellä patjojen ja ruokatarvikkeiden kanssa. Oppaat alkoivat valmistaa ensitöikseen ruokaa ja me saatiin sillä välin kirmailla dyyneillä maisemista nauttien. Aurinko alkoi juuri laskea. Kun ruoka oli valmis, oli aurinko jo tippunut horisontin toiselle puolen ja illallisesta nautittiin nuotion valossa. Ja voi miten hyvää ruokaa me saatiinkaan!

Illallisen jälkeen käytiin Iiron kanssa pienellä kävelyllä ja ihasteltiin taivasta, joka komeili tuhansista tähdistä. Ei siinä oikein tiennyt mitä sanoa, kun oli niin kaunista. Jossain kaukana juhlittavista häistä kuului etäisesti intialainen musiikki. Kun palattiin takaisin leiriin, oli sänkyjen asennus käynnissä. Jokaiselle oli alusta, patja, tyyny sekä pari paksua peittoa. Sinne me jokainen sujahdettiin omaan punkkaamme ja saatiin nukahtaa tuijottaen tähtiin. 

Heräsimme aamulla auringonnousuun ja saimme heti ensimmäiseksi kupit chaita käsiimme. Meidän oppaat olivat niin sympaattisia ja tunnollisia. Vähän väliä kysyivät onhan meillä kaikki hyvin. Aamiaisen jälkeen hypättiin takaisin kameleiden selkään ja ratsastettiin takaisin sinne pikkukylään, josta palasimme Jaisalmeriin Jeepillä. 

Aivan huikea kokemus – varmasti tähän astisen elämäni top 3 juttuja.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM