Hampista hypättiin sleeper-bussiin, jonka oli määrä viedä meidät Gokarnalle – takaisin meren äärelle. Bussimatka oli jälleen töyssyjen täyteinen ja noin kolmen aikaan aamuyöstä meille tultiin huikkaamaan, että nyt olisi aika hypätä kyydistä. Meidän oli tarkoitus vaihtaa bussia, koska tämä ensimmäinen ei ollut jatkamassa enää oikeaan suuntaan. Jäimme kahden muun reissaajan kanssa jonkun sortin bussiasemalle ilman matkalippuja, koska ne oli viety meiltä heti matkan alkaessa ja tämä bussi meidän lippuineen oli jo jatkanut matkaansa. Kun olimme jääneet pois bussin kyydistä, oli meille sanottu, että seuraava bussi tulee 5 minuutin kuluttua. No eipä tullut :—-D Bussiasemalla oli 24h ravintola, jonka työntekijä osasi hetken odottelun jälkeen kertoa meille, että mitään bussia ei mitä luultavimmin ole tulossa, sillä meitä matkustajia on vain 4 – ei ole siis sen arvoista. Oletan, että tämä oli tiedossa myös sille henkilölle, joka väitti bussin tulevan 5 minuutin kuluttua. No, viimeistään tässä vaiheessa seurueessamme oleva Israelilainen reissumies sekosi ja heittäytyi äärimmäisen dramaattiseksi. Sitä oli lähinnä huvittavaa seurata, eikä se tietenkään auttanut asiaa, Intia on Intia, minkäs teet. :–D Lipuitta ja busseitta pari tuntia peukaloita pyöritelleinä päädyimme tilaamaan meille tuk tukin, joka tietysti maksoi taas lisää, mutta siinä vaiheessa ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa ja väsymys alkoi jo painaa aikalailla. Klo 5:30 tienoilla päädyttiin Gokarnan Om beachille, joka oli tietenkin pilkkopimeänä, eikä mikään paikka ollut auki. Päädyimme Iiron kanssa nukkumaan rannalle paikallisten koirien sekä lehmien pyöriessä ympärillä. Heräsin auringonpaisteeseen ja siihen, että Iiro oli käynyt guest houseja läpi ja löytänyt meille majoituspaikan.

Gokarnaa oli kehuttu paljon, joten odotukset olivat korkealla. Kyseinen paikka koostuu Gokarnan kylästä sekä muutamasta eri rannasta, kuten tästä Om beachista, jossa me majoituimme. Kyseinen ranta oli toooodella rauhallinen; vain tusina rakennusta koko rannalla ja muistaakseni vain yksi koju sekä muutama kiertelevä korukauppias. Ranta oli kaunis ja ihmiset (joita ei myöskään ollut kovin paljoa) kuluttivat aikaansa heitellen frisbeetä, potkien jalkapalloa ja leikkien hula-vanteilla. Kaikki nämä Om beachin vähäiset rakennukset olivat saman tyyppisiä; kaikissa oli etualalla ravintola, jonka takaa löytyi guest houset. Ei mitään krumeluureja – kaikki oli yksinkertaista, mutta sympaattista. Meidän guest housen pitäjä oli ehkä yksi tympeimmistä Intialaisista, jonka olen tavannut, mutta lämpesin hänelle siitä huolimatta, koska huomasin miten rempseä hän oli muiden siellä töitä tekevien seurassa. Joku hänen olemuksessaan viesti siitä, ettei hän tarkoittanut meille mitään pahaa, vaikka olikin kommunikoinnissaan tökerö. Ensimmäisenä päivänä (ehkä väsymyksestä johtuen) en vielä ihan täysin syttynyt Om beachin meiningistä, mutta jo toisena päivänä hoksasin sen hienouden. Me viihdyttiin todella hyvin. Oli ihanaa kun sai olla niin rauhassa, ilman sitä hulabaloota, jonka liiallinen turismi tuo helposti mukanaan. Toivottavasti meno myös säilyy tällaisena.

Om beachilta oli kävelyetäisyys vasemmalla puolella sijaitseville Half moon baylle ja Paradise beachille sekä oikealla puolella sijaitsevalle Kudly beachille. Matka Half moon baylle ja Paradise beachille ei ollut pitkä ja sen lisäksi upeilla maisemilla varusteltu. Oli niin rentoa kun pystyi käppäillä suht helpossa maastossa (vain muutama haasteellisempi kohta) uikkarit päällä ja sandaalit jalassa, ja hypätä mereen ensin Half moonilla, kuivatella vähän aikaa ja jatkaa matkaa taas Paradise beachille, jossa meri taas odotti meitä. Sama tehtiin paluumatkalla. Half moon bay oli todella pieni ranta, jossa taisi olla yksi guest house ja ravintola. Paradise beachilla taas ei ollut asutusta ollenkaan, eli siellä pystyi majoittumaan vain jos oli oma teltta tai hammokki matkassa. Biitsillä olikin useampi teltta pystyssä ja yllättävän paljon ihmisiä, olihan viikonloppu. Me olimme trekkailleet sinne, mutta paikalle olisi päässyt myös veneellä. Kudly beach käytiin tarkastamassa omana päivänään. Tätäkin rantaa oli kehuttu, mutta se oli jo paljon turistisempi verrattuna Om beachiin. Emme siis viihtyneet siellä kovin kauaa, vaan palasimme mieluusti takaisin omaan rauhalliseen ympäristöömme. :—D

Myös Gokarnan kylässä tuli vierailtua ja siitä tykkäsin kyllä paljon. Kylä on kuulemma pyhiinvaelluskohde ja paljon siellä temppeleitä olikin. Kaduilla oli myös paljon kojuja – eritoten mieleeni jäivät maustekojut vahvoine tuoksuineen. Gokarna oli kokonaisuudessaan todella kiva paikka – sellainen, jonne haluttiin jäädä vielä yhdeksi lisäyöksi. Me uitiin paljon, makoiltiin hammokeissa, luettiin kirjoja, pelattiin korttia, ja ihasteltiin auringonlaskuja. Mä näin auringonlaskussa ensimmäisenä iltana myös delfiinin.

Iso suositus siis jokaiselle, joka haluaa astetta iisimmän rantareissun :—-) Täällä saa luvan kanssa ottaa aikaa ihan vaan itselleen.

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Reissumme jatkui Munnarin viidakosta kohti Mysurua; ensimmäistä kohdettamme Karnatakan osavaltiossa, ja matkamme sinne yöbussin kyyditsemänä oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Intiassa on kahdenlaisia yöbusseja, ”sleepereitä” eli sellaisia busseja, joissa on istuinten tilalla simppeleitä sänkyjä ja sitten ”semi-sleepereitä” eli käytännössä (suomalaisen silmin) normaaleja busseja, joista istuimet saa kipattua alas. Tämä meidän bussimme oli tällä kertaa semi-sleeper. Ensimmäiset pari tuntia olivat melko järkyttävät, sillä matkasimme vuoristoa alaspäin, tuttuun tapaan kovaa vauhtia huonokuntoisella tiellä, joka oli pelkkää mutkaa mutkan perään. En tiedä minkä takia intialaisilla bussikuskeilla on niin kova tarve ajaa kaasu pohjassa, kun äkkijarrutuksia joutuu kuitenkin tekemään tämän tästä. Mulla oli ollut edellisenä päivänä mahatauti, joten fiilikset olivat aika kauhunsekaiset tässä vaiheessa :—D Onneksi sain kuitenkin unen päästä kiinni ja torkuinkin aika pitkälti koko matkan, joka kesti 13 tuntia. Yöbussit sekä -junat ovat kyllä käteviä täällä liikkumiseen, vaikka niissä oma twistinsä aina onkin.

Mysurun kaupunkiin saavuttiin aamuyöstä, mutta pääsimme onneksi hostelliimme sisään kellonajasta huolimatta. Lepäiltiin hostellin yleistiloissa, kunnes pääsimme myöhemmin päivällä huoneeseemme. Kyseinen hostelli, The Mansion 1907 oli tosi miellyttävä, vaikka yövyttiinkin poikkeuksellisesti kuuden hengen dormissa. En ole suuri dormien fani, mutta silloin tällöin se on ihan ok, etenkin jos hostelli on muuten kiva.

Vietettiin ensimmäinen päivämme Mysurussa hyvin pitkälti vain hostellissamme, koska oloni oli mahataudin ja edellisen yön höykytys-bussimatkan jälkeen aika heikko. Illalla ennen nukkumaanmenoa Iirokin sairastui, mutta oli seuraavana päivänä jo ruokahaluttomuutta lukuunottamatta kunnossa. Tehtiinkin sitten pieni visiitti Mysurun palatsille, jossa ihasteltiin upeita holvikaaria, koristeellisia kattoja ja pylväitä. Sen lisäksi tuk tuk -kuskimme vei meidät paikallisille ruokamarkkinoille ja katsomaan miten suitsukkeita tehdään. Samalla sivukujalla suitsukkeita valmistavan naisen kanssa oli myös hämmentävä herrasmies, jolla oli myytävänä kaikenlaisia öljyjä eri tarkoituksiin. Hän esitteli niitä meille ja saatiin kasvonaamiotkin siinä samalla. Päätettiin ostaa kotiinviemisiksi vähän suitsukkeita ja pieni pullo lotus-öljyä. Mysuruun tutustuminen jäi melko lyhyeksi, sillä olimme päättäneet olla siellä vain yhden yön, tavallaan välietappina. Illalla hypättiinkin sitten yöjunaan, joka oli yllättävän kivuton kokemus. Aamulla löydettiin itsemme Hospetissa, josta otettiin tuk tuk edelleen Hampiin.

Hampi oli todella erilainen. Kylää reunusti isot eri kokoisista kivistä muodostuneet ”vuoret” ja keskellä kylää komeili iso historiallinen temppeli. Hampissa historia oli käsin kosketeltavissa muutenkin, ja kyseisen kylän monumentit ovatkin Unescon maailmanperintökohteita. Meillä tuli Hampista mieleen Kiviset ja Soraset, juuri näiden kivirakennelmien vuoksi. :—-D Kylä on jaettu niin sanotusti kahtia; toisella puolella on paljon historiallisia kohteita (juuri näitä monumentteja) ja toisella puolella taas enemmänkin riisipeltoja ja isompi keskittymä turisteille kohdistettuja guest houseja ja ravintoloita. Välissä kulkee pieni joki, josta pääsee veneellä yli. Me yövyttiin tällä riisipeltojen puolella, Sunny guest housessa, omassa pikku bambumajassamme. Yhtenä päivänä otettiin skootteri alle ja huristeltiin riisipeltojen ohi apinatemppelille, jonne täytyi kavuta 500 portaan verran, sillä se oli sijoiteltu ison kiveikön huipulle. Satuttiin paikalle ilmeisesti kreivin aikaan, koska paikalle lappasi yhtä aikaa myös todella paljon intialaisia. Temppelissä taisi olla juuri sinä päivänä jotkut menot, tai sitten ihmisvirtaus vaan on aina yhtä tiuha. Tiedä häntä. Oli jännä katsoa kun vanhuksetkin kömpi portaita ylös, vaikka tie oli aika huono ja aurinko porotti täyttä häkää niskaan. Meno oli ajoittain vähän riskaabelin näköistä, mutta nostan hattua mielenlujuudelle. Kun on päästävä niin on päästävä. Kaikki hokivat joko hiljaa kuiskien tai kovaan ääneen kajauttaen ”jai sri ram” -mantraa, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”kunnia raam-jumalalle”. Hokemalla tätä mantraa, hindut uskovat mm. pääsevänsä eroon pelosta, surusta ja ahdistuksesta.

Teimme kierroksen myös joen toisella puolella sijaitseville satoja vuosia vanhoille raunioille sekä edelleen toiminnassa olevalle, kylän keskellä sijaitsevalle Virupaksha-temppelille, joka on yksi Intian vanhimmista. Kuten apinatemppelillä, myös täällä oli todella paljon apinoita, sekä yksi elefantti-raukka, joka elää siellä valitettavasti vankeudessa. Historiaan sekä uskontoon tutustumisen lisäksi me nautittiin olostamme meidän sympaattisessa majapaikassa, kavuttiin yhtenä iltana kiviröykkiöille katsomaan auringonlaskua, kuunneltiin sammakoiden kurnutusta (joka kaikui muuten todella kovaa), koirien ulvontaa ja makoiltiin hammokeissa. Hampi oli siis oikein kelpo paikka.

Ps. Tänään oltu neljä viikkoa reissussa – aika menee niin nopeasti!
 

BLOGLOVIN, FACEBOOK