MITEN MENEE?

Viimeisiä lomapäiviä viedään! Tosin ei tässä ihan liikaa ole ehtinyt lomailla, sillä olen yrittänyt pakertaa oppariani mahdollisimman paljon ennen töiden alkamista. Työt alkaa tosiaan ensi viikolla, mutta ylihuomenna lähden jo Helsinkiin kouluttautumaan. Jännää!! Sain tosiaan kokopäiväisen työn, joten opparin teolle ei tule ihan kauheasti jäämään ensi viikon jälkeen aikaa. Tulee olemaan aika hektinen loppu vuosi, kun tarkoituksena olisi kuitenkin joulukuussa valmistua. Mutta eipä haittaa, odotan niin innolla töiden alkamista ja uuteen tiimiin tutustumista. Siinä sivussahan se opparikin menee, sillä mielenkiintoista on päästä myös analysoimaan mun tutkimuksen tuloksia.

Olen nyt asunut aika tarkalleen kuukauden Oulussa, ja oon kyllä viihtynt. Tosin, vielä en ole täysin kotiutunut, mikä jotuu varmaan siitä, ettei ole ollut töitä enkä ole tutustunut uusiin ihmisiin. Ne on sellaisia aika tärkeitä asioita, että saa kunnolla tarttumapintaa uuteen kaupunkiin. Ei sillä, etteikö mun tämänhetkiset kaverit täällä Oulussa riittäisi, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. 😀

Ollaan saatu kämppikseni kanssa meidän asunto aika kivan näköiseksi ja molemmat viihdytään tässä kämpässä tosi hyvin. Muutamat taulut, kasvit ja yksityiskohdat vielä puuttuu, mutta muuten alkaisi olla aika valmista. Haluttiin pitää yhteisten tilojen meininki suht rauhallisena värien puolesta, mutta muutama väripilkku piti lisätä, jottei ihan liian tylsäksi kävisi. 

P9270476.JPG

PA030488.JPG

kämppä.jpg

PA030489.JPG

Oman sänkyni päätin laittaa lattiatasoon ilman jalkoja, sillä halusin tällä tapaa nostaa huonekorkeutta ja jotenkin näin huone tuntuu paljon kotoisammalta. Vielä haluaisin Urban Outfittersin seinävaatteen koristamaan jompaa kumpaa seinää, koska tällä hetkellä ne on vielä vähän liian paljaat.

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Suhteet Sisustus Oma elämä

RUSKAREISSU LAPPIIN

Tehtiin viime viikonloppuna pieni ruskareissu Lappiin, Ylläksen tuntureiden kupeeseen. Tää oli itseasiassa mulle aika eksoottinen lomakohde, sillä olin huonona suomalaisena käynyt Lapissa tasan kaksi kertaa aiemmin; kerran joulupukkia moikkaamassa (niin nuorena, etten muista siitä mitään) ja kerran Kemin lumilinnassa, oletettavasti myös pikkutyttönä. Odotin siis aika intopinkeänä niitä maisemia ja vapaana köpötteleviä poroja. Ja molempia sainkin nähdä yllinkyllin!

Vuokrattiin ihana pikkumökki Ylläsjärveltä, jossa oli neliöitä ehkä se kaksikymmentä, mutta kaikki tarvittava sieltä kuitenkin löytyi, suht tilava sauna mukaanlukien. Saavuttiin perille perjantai-iltana, jolloin oli jo pimeää, eikä mökkialueella ollut katuvaloja, joten yritettiin suunnistaa oikealle mökille iphonen taskulamppujen avustuksella. Kierrettiin aika kauan vääriä, reippaasti isompia, mökkejä ja ihmeteltiin, kun mikään mökeistä ei sitten ollutkaan se meidän.. kunnes sitten hoksattiin mini, takaapäin meistä joltakin puuvajalta näyttävä mökki, ja sehän se sitten oli. Just täydellinen, eikä muuten tullut ainakaan kylmä siellä ollessa! :—D

P9250436.JPG

P9240271.JPG

P9240391.JPG

P9240381.JPG

P9240265.JPG

P9240323.JPG

P9250452.JPG

P9240276.JPG

P9240388.JPG

Reissun tarkoituksena oli reippailla ja rentoilla, ja sitähän me kyllä sitten tehtiinkin oikein olan takaa. Sai oikeasti pitkästä aikaa päätä tyhjennettyä ja ihan vaan nautittua olemisesta ja luonnossa samoilusta. Tehtiin kaksi vaellusta, ja iltaisin nautiskeltiin vähän viiniä ja saunottiin. 

Ensimmäisenä päivänä kierrettiin yhteensä 19 kilometrin mittainen Kiirunankieppi, ja oli muuten sen rupeaman jälkeen tämä tyttö aika lopussa. Reitti ei ollut mikään mahdoton maastoltaan, mutta tällaiselle suht rapakuntoiselle kuitenkin melko raskas. :–D Kannatti kuitenkin rutistaa ne mehut, sillä vitsit mikä fiilis tuli, kun sai sen suoritettua! Ja olihan ne maisemat ihan mielettömiä. Toisena päivänä ”tyydyttiin” 9 kilometrin mittaiseen Tähtipolkuun, joka oli juuri passeli, sillä jalat oli melkoisen hapoilla edellisestä. Kavuttiin suht haastavaa kivikkoa pitkin tunturin huipulle ja sitten köpöteltiin toiselta puolelta alas.

P9240341.JPG

P9240318.JPG

P9240331.JPG

P9240344.JPG

P9240308.JPG

P9240350.JPG

P9240332.JPG

P9240372.JPG

P9240363.JPG

P9250458.JPG

Ja ne porot!! Mä kiljuin kun pikkulapsi, kun bongailin niitä vähän väliä autosta. Siellä ne vaan vapaina kipitteli menemään, välillä vähän autotienkin puolella. Niin söpöjä!

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Suhteet Oma elämä Matkat