1. Paikalliset rekat olivat kaikki hyvin värikkäiksi maalattuja, joskus hyvin yksityiskohtaisestikin, ja jokaisessa oli myös maalattuja tekstejä, vähintäänkin puskurissa. Näitä oli mukavaa seurailla ajomatkoilla – Suomen rekkamiehet, ottakaapa mallia!

2. Henkilöautot olivat lähes poikkeuksetta jotain iänikuisen vanhoja malleja, mutta se mikä tässä oli hassua, oli se, että todella moneen oli teipattu Adidaksen logo :—D Joskus ei edes sitä oikeaa logoa, vaan jotain sinne päin. Miksi?! Ehkä Adidas on vaan n i i n cool.

3. Aikaero Nepalin ja Suomen välillä oli todella omituinen 3 tuntia ja 15 minuuttia. En tiennyt, että aikaero voi olla jotain muuta kuin tasan tunti.

4. Olin hyvin pettynyt, kun minulle selvisi, ettei Nepalilainen ruoka olekaan sitä mitä meille Suomessa Nepalilaisena syötetään. Se on tosiaan Pohjois-Intialaista ruokaa, ei Nepalilaista. Maan perinneruoka on nimeltään Dal Bhat ja se koostuu riisistä, linssicurrysta, pinaatista ja paistetuista kasviksista. Ihan hyvää sekin, mutta ei tosiaankaan sitä mitä luulin. Perinneruokaa ovat myös Momot, jotka ovat käytännössä dumplingseja. 

5. Nepalilaisten miesten perinnehatut ovat pastellinsävyisiä, usein vielä vaaleanpunaisia. Todella symppiksiä, ja niitä käytetään edelleen, vaikka muita osia perinneasuista ei miesten arkipukeutumisessa näkynytkään. Hattuja käyttivät tosin ainoastaan vanhemman sukupolven söörit.

6. Maailman kymmenestä korkeimmasta vuoresta kahdeksan sijaitsee joko Nepalin rajojen sisäpuolella tai sen rajalla. 

7. Jostakin syystä todella monet Nepalissa vastaan tulleet koirat olivat erittäin lihavia. :—-D Siellä on oltu ruoka-aikaan kotosalla.

8. Miehillä oli muuten lyhyeksi leikatut kynnet, paitsi sitten yksi kynsi oli kasvatettu aivan törkeän pitkäksi, enkä vieläkään tiedä MIKSI IHMEESSÄ. Ja outoa tässä on se, että olemme törmänneet samaan ilmiöön myös Intiassa ja Indonesiassa. Mikä tämä trendi oikein on?

9. Nepalissa meitä ei pyydetty yhteenkään selfieen mukaan (kun taas Intiassa se oli päivittäistä), eivätkä paikalliset olleet muutenkaan sen koommin meistä kiinnostuneita. Saimme olla toisin sanoen aika rauhassa, ah! 

10. Nepalissa eletään ihan omaa aikaa, tällä hetkellä nimittäin vuotta 2075. He käyttävät yleisesti Bikram Sambat -aurinkokalenteria, mutta en silti tiedä miten juuri tuohon vuosilukuun on päädytty. 

Kaikki postauksen kuvat ovat Bhaktapurista, joka on kylä lyhyehkön bussimatkan päässä Kathmandusta. 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kathmandu järkytti jollain tasolla aika paljon. Oletin Intian olleen saastunut, mutta edes Delhi ei ollut mitään verrattuna Kathmanduhun, tai siltä se ainakin tuntui kun ensimmäisenä saavuimme kaupungin laidalle. Koko kaupunki oli pölyn peitossa ja teillä lojui sora- ja tiilikasoja. Voimakas maanjäristys riepotteli kaupunkia (ja koko maata) vuonna 2015, joten liekö ränsistyneisyys ainakin osaksi johtunut siitä. Tuollaisesta palautuminen varmasti kestää, etenkin kun kyseessä on näinkin köyhä maa. Hengityssuoja olisi ollut tarpeen, sillä nenää sai niistää pölystä vähän väliä, eikä siinä ilmassa hengittäminen varmaan tehnyt hyvää keuhkoillekaan. Tämä kannattaa siis muistaa jos kyseiseen kaupunkiin matkustaa.

Annoin nyt heti alkuun Kathmandusta melko vastenmielisen kuvan, mutta todellisuus on toki aina moniulotteisempi.

Vaikka saasteisuus häiritsikin, nautimme silti kaupungista, sillä löytyi sieltä niitä helmiäkin. Majoituimme Thamelin alueella, jonka kadut ovat käytännössä täysin päällystetty rukouslipuilla ja niiden varsilta löytyy paljon ravintoloita ja putiikkeja, joista voi ostaa tuliaisia ja trekkauskamppeita. Kathmandusta lähdetään usein Mount Everestin vaelluksille, joka tosiaan näkyi kauppojen tarjonnassa. Me ostimme värikkään, käsintehdyn rahin päällisen tulevaisuuden kotiimme (jota ei tällä hetkellä ole :—D). Nautin siitä, että voin tuoda kotiin aina jotain pientä matkoiltani.

Söimme myös yhdet elämämme parhaista pitsoista Thamelissa sijaitsevassa Roadhousessa. Pumpernickel Bakerysta sai hyvät aamiaisleivät ja Friends Restaurantista kelpopöperöt lounaalle tai illalliselle.

Läheltä Thamelia, keskeltä hektistä Kathmanduta, löytyi kaunis piilopaikka, Garden of Dreams. Paikka on nimensämukaisesti puutarha, jonne saapuessa tuntui kuin olisi yhtäkkiä päätynyt johonkin aivan muualle. Ei saasteisuudesta tai ränsistyneisyydestä puhettakaan. Paljon ihmisiä makoilemassa nurmella ja istumassa ravintolan terassilla. Bongattiinpa eräs nuori pariskunta vaihtamassa salaisia suudelmiakin yhden kulman takana. :—D

Kathmandun vanha kaupunki oli myös vierailemisen arvoinen, vaikka se laajalti remontin alla olikin. Liekö maanjäristys ottanut siitäkin osansa.. :–( Yhdessä kohtaa vastaan tuli rakennus, jonka sisäpihalta lappoi sankoin joukoin ihmisiä ulos. Kiinnostuksemme heräsi ja päätimme sen jälkeen itsekin astua matalasta ovesta sisään ja katsoa mitä siellä olisi vastassa. Meille oltiin aiemmin hehkutettu, kuinka vanhan kaupungin alueella asuu elävä, vain muutaman vuoden ikäinen jumalatar ja nyt selvisi, että tämä sisäpiha oli se paikka, jossa häntä pääsisi ihailemaan. Kuulimme, että hän ilmestyy pihalle muutaman kerran päivässä, mutta ei osunut meidän kohdalle ja ehkä ihan hyvä niin. Melko julkeasti lapsityövoimaltahan tuo kuulostaa.

Me kävelimme Thamelista vanhaan kaupunkiin ja siitä sai kyllä paljon irti, kun kapeita katuja käppäillessä pystyi ihmetellä paikallisten elämää ja poiketa buddhalaisille stupille. Kävellen sitä saa muutenkin mistä tahansa paikasta paremman otteen kuin ajaen aina paikasta a paikkaan b.

Swayambhunath stupa (jäätävä nimi :—-D) jäi mieleen hyvin vaikuttavana ja viihtyisänä paikkana. Se on melko iso, mäen päälle sijoiteltu ”puisto”, joka on aivan täynnä rukouslippuja ja se kuihisee myös apinoista. Niitä oli joka puolella ja välillä sai vähän varoa, kun heillä oli ties mitä kärhämää toistensa kanssa. Vaikka koenkin apinat melko arvaamattomina tyyppeinä, on niiden touhuja kuitenkin hauska seurata etäältä.

Puiston ylimmällä huipulla sijaitsi alueen isoin stupa ja alemmilta tasoilta niitä löytyi lisää, pienemmässä koossa. Meillä vierähti hyvin aika käppäillen vehreää aluetta läpi, ja koska koko puisto oli sen verran korkealla, aukesi Kathmandun kaupunki komeasti eteen sieltä katsottuna. 

Vietimme Kathmandussa yhteensä viikon, joka ei ollut alkuperäinen tarkoituksemme, mutta koska Iiro sairastui, tulimme paikalle jo pari päivää aiemmin saadaksemme lääkärin konsultaation. Pakko myöntää, että viikko oli ehkä hiukan liikaa, mutta suosittelisin kaupunkia silti jokaiselle Nepaliin matkustavalle, pariksi-kolmeksi päiväksi.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM