Kaksi ja puolivuotias poikani katsoi tänään piirrettyjä. Jumituinpa siihen itsekin katsomaan. Piirretyn nimi oli Neljä ja puoli kaverusta. Kohdeyleisö ei selvästi ollut kaksivuotiaat, mutta jostain syystä poika mieltyi ohjelmaan. Ohjelman koirahahmo varmaan viihdytti naperoa tarpeeksi.

Jaksossa kaksi noin 13-vuotiasta koulukaverusta törmäävät toisiinsa vaatekaupassa. Keskustelu menee jotenkin näin:

Tyttö 1 : ”Hei sinäkin täällä shoppailemassa! Pidätkö shoppailusta?”

Tyttö 2: ”Rakastan sitä. Shoppailen aina kun olen masentunut”.

Tyttö 1: ”Ai. Onpa täällä muuten halpaa! Mitä kaikkea olet jo löytänyt?”  

…keskustelu jatkuu tavanomaisena. Tyttö 2:n kommentti tuntui yhtä banaalilta kuin tyttö olisi todennut, että hän hiihtää aina kuin talvi. Nopeasti ohi mennyt dialogi hätkähdytti. Piirroshahmo päästi suustaan ulos totuuden, joka kuvastaa koko nyky-yhteiskuntaamme. Kun poikani jäi katselemaan ohjelmassa näkyviä koiria, minä jäin miettimään, oliko ohjelman käsikirjoittaja halunnut kirjoittaa viestin huolestuttavasta oireesta josta pitäisi puhua enemmän? Pienet lapset tosin eivät osaa tulkita lauseita kovin moniulotteisesti, joten ehkä tämä oli vain toiveajattelua. 

Shoppailusta on tullut meille sielunhoitoa. Ja se alkaa jo lapsena. Siinä missä ennen mentiin perheen kanssa sunnuntaimessuun, nyt mennään sunnuntaina koko perheen voimin Jumboon tai Iso Omenaan. Jos vaikka löytyisi jotain kivaa ja tulisi hyvä olo – ainakin vähäksi aikaa. 

Havaintoni ei liene kenellekään uutta tietoa. Shoppailu onnellisuuden tavoittelemiseksi on jo paljon käännelty ilmiö. Siitä on monien tutkijoiden ohella puhunut mm. kapselivaatekaapin keksijä, Unfancy-blogin perustaja, Caroline Rector sekä KonMarin kirjoittaja Marie Kondo. 

Hesarin viimeviikkoisessa artikkelissa taas oltiin huolissaan siitä, että suomalainen käyttää naapurimaihinsa verrattuna paljon vähemmän rahaa shoppailuun. Yhtäläisyysmerkit vedettiin samalla kirkkaasti shoppailun ja muodikkuuden väliin. Tekstistä paistoi huoli, että vaatebisneksen kulutus polkee paikallaan. Se yritettiin peitota ajatukseen, että olemme epäonnistuneet trendikkyyden aallonharjalla. Aika jännää. Vedotaan alemmuudentunteeseen, jotta kulutusbuumia saataisiin tönäistyä eteenpäin. Että nyt tuulipukusuomalaisen pitäisi ryhdistäytyä ja lähteä ostoksille! Tästä voisin puhista lisää, mutta se onkin jo toinen aihe.. Onneksi Pyjama puhisi tästä jo vähän.

Siis long story short: ”isot koneet” tuntuvat pitävän huolen piirretyjä ja valtamediaa myöten, että shoppailu nähdään tavoiteltavana rituaalina. Rituaalina, joka ratkaisee kaikki ongelmamme. Eikä sitä juuri kyseenalaisteta. Markkinat pitää pitää kuumina. 

Taloudelliset intressit pyyhkivät tässä(kin) alleen ilmiön, jota meidän todella pitäisi miettiä. Ainakin oman hyvinvointimme, henkisen kehityksemme ja ennen kaikkea rakkaan planeettamme kestokyvyn vuoksi.

Puhutaan enemmän siitä MIKSI me shoppailemme niin kuin shoppailemme. 

Shoppaatko sinä suruun tai iloon? No judgements – sana on vapaa! 

Ja psst! Käy tsekkamassa Susulaa nyt myös Facebookissa.