Aamupalajuttuja ja uutuustuotteita
Testissä Paulúns – uusi hyvän olon tuotesarja
Pääsin muutama viikko sitten tutustumaan ruotsalaisen ravitsemusfysiologi Frederik Paulúnin kehittämään hyvän olon tuotesarjaan, joka sisältää granoloita ja myseljä sekä erilaisia terveysjuomia, lounaskeittoja ja puuroja. Paulúns Granolat ja Supermyslit tulevat myyntiin suomessa elokuun puolivälissä. Sain maisteltavakseni jo nyt muutamia tuotteita ja ihastuin niihin välittömästi.
Tuotteissa on käytetty mielenkiintoisia ja ajankohtaisia makuyhdistelmiä ja ainesosina on hyödynnetty täysjyväviljan lisäksi muun muassa kookosta, taatelia, mustikkaa, siemeniä, pähkinöitä, kvinoaa ja tattaria. Kaikki tuotteet ovat lisäksi valmistettu ilman lisättyä sokeria ja ne soveltuvat sekä maidottomaan että vegaaniseen ruokavalioon.
Palasimme juuri 5-vuotishääpäivämatkaltamme ja koska viimeisellä pysäkillämme Lontoossa ruokavaliomme oli hyvin pitkälti pikaruokapainotteista, huusi elimistöni jotain raikasta ja terveellistä. Jääkaappissamme ei kuitenkaan ollut valon lisäksi juurikaan muuta kuin yhdet kookosjogurtin jämät ja lapsille tekemääni mansikkasosetta, joten heittäydyin innovatiiviseksi ja pyöräytin meille lounaaksi pienet aamupalamyslit.
Ja kuka muuten väittää, että granola tai mysli soveltuisi vain aamiaiseksi. Niistä syntyy myös ihan loistavia lounaita ja välipaloja.
Marjaisa kookos–mysliunelma | 1 lautasellinen
- 3 dl maustamatonta kookosjogurttia
- 1 dl Paulúns Supermysliä mustikka-vanilja*
- ½ dl makeuttamatonta mansikkasosetta
- 1 rkl paahdettuja kookoslastuja
- pakastettuja pensasmustikoita
- (2 tl vaaleaa siirappia tai hunajaa)
* Tuote saatu.
Paahda kookoslastuja hetken ajan kuivalla pannulla.
Mittaa jogurtti kulhoon. Sekoita nauhana joukkoon valmis marjasose tai piilota se jogurtin keskelle. Lisää joukkoon tilkka vaaleaa siirappia tai hunajaa, jos kaipaat annokseen makeutta. Annostele pinnalle mustikka-vaniljamysliä, paahdettuja kookoslastuja ja tuoreita tai pakastettuja marjoja oman mielen mukaan.
Paulúnsin tilaisuudessa oli mielenkiintoista kuulla siitä, kuinka paljon Ruotsissa on viime vuosikymmenen ravitsemus- ja terveyskysymykset pyörineet sokerin ympärillä siinä missä meitä suomalaisia on tuntunut ainakin yleisellä tasolla kiinnostavan enemminkin ravintomme rasvat ja suolaisuus.. ja ruotsalaisethan ovatkin keskimäärin meitä suomalaisia solakampaa sakkia.
Makes me wonder why, vaikka ei sitä kaikkea pysty tietenkään yksittäisellä asialla selittämään.
*Osa kuvista on Paulúnsin lanseeraustilaisuuden markkinointimateriaalista.
”Kaikki tuotteet ovat lisäksi valmistettu ilman lisättyä sokeria ja ne soveltuvat sekä maidottomaan että vegaaniseen ruokavalioon.”
Musiikkia korvilleni! Ja voi nam, mitä kuvia. Näitä myslejä on kyllä pakko päästä testaamaan :–)
Nää on ollut ihan supersuosittuja Ruotsissa jo pitkään enkä kyllä yhtään ihmettele. Suomen kauppoihin rantautuvat 15.8.
Ja kaunis kiitos! 🙂
Joko vihdoin löytyi mysli joka olisi sokerittomuuden lisäksi rusinaton?
Niitä perkeleitä on joka paikassa.
Tässä ei ole lainkaan! Odotas, käyn vielä loput tuotteista läpi..
Suomeen syksyllä markkinoiville tulevista mysleistä vain yhdessä oli rusinoita (kookos-hasselpähkinä-mansikka -yhdistelmässä) ja granoloista ei yhdessäkään!!
Upeaa! Jään odottelemaan syksyä jotta voin ottaa selvää olenko mysli-ihminen.
Ja kiitos vaivannäöstä!
De nada! 🙂