Avokadoriisiä ja jättikatkarapuja
Pinterestissäni on pyörinyt viime aikoina paljon kuvia avokadoriisistä, joka tuntuu olevan kovin suosittu ruokalaji jenkkiruokablogeissa tällä hetkellä. Eilen ehdin pitkästä aikaa vähän kokkailla rauhassa ja päädyin kehittelemään oman versioni kyseisestä herkusta. Avokadoriisi on todella helppo ja nopea valmistaa. Hyödynsin valmistuksessa edellispäivänä keitetyt lastenruoaksi tarkoitetut täysjyväriisin jämät eikä sitä olisi pystynyt arvaamaan millään lopputuloksesta. Niin herkullisen, tuoreen ja hyvän makuista.
Avokadoriisi | kahdelle
- 5 dl riisiä
- 1 avokado
- 1 limen mehut
- 1 valkosipulinkynsi
- ½ puskaa tuoretta korianteria
- suolaa
- mustapippuria
Laita korkea reunaiseen kulhoon avokadon sisus, murskattu valkosipulinkynsi ja purista päälle yhden limetin mehut. Soseuta tasaiseksi tahnaksi. Silppua joukkoon puolikas puska tuoretta korianteria. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lämmitä riisi ja yhdistä avokadotahnan kanssa. Tarjoile välittömästi.
Paistoin avokadoriisin kylkeen vielä chiliöljyssä pyöräytetyt jättikatkaravut, jotka sopivat annoksen makumaailmaan täydellisesti. Tätä voisi kyllä hyvin tarjoilla myös sellaisenaan, mutta silloin pilkkoisin joukkoon vielä ainakin puolikkaan punaisen chilin antamaan siihen vähän potkua.
Helpoin tapa valmistaa nopea chiliöljy on paahtaa hetki kuivattuja chililastuja ladukkaassa oliiviöljyssä pannulla niin, että sen maut avautuvat. Jos käytät kypsiä, pakastettuja ja hyvin sulatettuja rapuja, ei niitä tarvitse sitten kuin vain nopeasti näyttää kuumalle pannulle.
Ihan superhyvää oli! Kiitos taas kerran loistavasta reseptistä/ideasta. 🙂 -Mari
Kiva, jos maistui! 🙂
Mulle tällainen avokadoriisi ei ollutkaan vielä tullut vastaan, menee kokeiluun! Kaikki missä on korianteria ja avokadoa on pakko olla hyvää! <3
Totta! 🙂 Avocado ja korianteri on lyömätön kombo. Toivottavasti maistuu!