FRAQs Lobster Shack

Ravintola-arvio, Lontoo, Noho

fraqslobstershack12.jpg

fraqslobstershack6.jpg

Matkustamisessa on ehdottomasti parasta syöminen. Ennen reissuun lähtöä, mietin ja valikoin aika tarkkaan ainakin yhden vaihtoehtoisen paikan jokaiselle matkapäivälle, jossa haluaisin syödä. Tällä kertaa Lontoossa vieraillessamme oli ruokavaliomme hyvin kala-, äyriäis- ja pikaruokapainotteinen. Viime aikoina on tuntunut, että sinne suunnalle tupsahtelee vastaavanlaisia ja toinen toistaan mielenkiintoisempia paikkoja.

fraqslobstershack11.jpg

fraqslobstershack7.jpg

Kaksi hummerirullaa, kaksi vapaavalintaista lisäkettä ja puoli pulloa sampanjaa viidelläkympillä  ei paha.

Ensimmäisenä päivänä päädyimme reilun 10 kilometrin kävelyn jälkeen tähän pieneen ja suhteellisen uuteen hummereiden sekä mereneläviä sisältävien pikaruokien valmistamiseen erikoistuneeseen ravintolaan, Fraq’s Lobster Shackiin. Olin alunperin löytänyt ravintolan sattumalta Instagramin kautta ja se teki vaikutuksen välittömästi. Ehdin seurata heidän Instagram-kuviaan jo pari kuukautta ennen matkaamme ja tiesin täsmälleen, mitä aioin tilata; briossisämpylään tehdyn hummerirullan sekä edellisviikolla listalle uututena tulleen pehmeäkuorista taskurapua sisältävän sämpylän.

fraqslobstershack3.jpg

fraqslobstershack4.jpg

 

Näihin kiinnitin huomiota | +

  • Ihana tuoksu!
  • Merenelävien ensiluokkainen käsittely ja valmistus
  • Kohtuullinen hintataso
  • Palvelun nopeus
  • Pöytämausteet

 

Ravintolaan sisään astuessa ruuantuoksu oli niin huumaavan hyvä, että sitä jopa alkoi vähän pelkäämään, miten annokset pystyisivät vastaamaan odotuksiin. Tämä pelko oli kuitenkin täysin turha, sillä niin hummeri kuin uppopaistettu taskurapu olivat täydellisen kypsyisiä ja niitä oli reilusti. Ruokien hinnat olivat Lontoon yleiseen tasoon nähden varsin kohtuullisia ja palvelu ystävällistä sekä nopeaa – juuri niin kuin pikaruokapaikassa kuuluukin olla. Pieni, mutta hauska yksityiskohta oli myös se, että pöydissä oli valmiina maustekastikkeita, joita sai itse annostella annosten mukana tuleviin pieniin metallikulhoihin.

fraqslobstershack9.jpg

fraqslobstershack.jpg

 

Tämäkin jäi mieleen | –

  • Hieman kuivahkot briossit
  • Perusranskalaiset
  • Kova taustamusiikki

 

Sanoisin, että ravintolan ainoat kehityskohteet ruokien puolesta olisivat vähän liian kuivakaksi päässeiden briossisämpylöiden ja tavallisten, vähän mauttomien, ranskalaisten uudistaminen. Voi tietenkin olla, että sämpylöiden kohdalla meille kävi vain huono tuuri, mutta ranskalaiset olivat hyvin perus pakasteallastavaraa. Jossain vaiheessa ruokailuamme myös joku henkilökunnasta kävi kääntämässä musiikin niin kovalle, että meillä oli jopa vaikeuksia kuulla toisiamme noin metrin etäisyydellä.

fraqslobstershack2.jpg

fraqslobstershack10.jpg

Söimme kyllä kiitollisina nautiskellen kaiken sen ruuan, mitä eteemme kannettiin. Viimeistä pisaraa myöden. Olen myös täysin vakuuttunut siitä, että palaan tänne heti seuraavalla Lontoon vierailullamme ja suosittelen isosti jokaiselle Fraq’s Lobster Shackin lähitienoolle eksyvälle. Tämän jutun kirjoittamisen jälkeen näen varmaan unta tuosta wasabimajoneesia ja frittirapua sisältävästä rullasta..

fraqslobstershack5.jpg

fraqslobstershack8.jpg jo toistamiseen.

 

kulttuuri suosittelen ruoka-ja-juoma matkat

Aamupalajuttuja ja uutuustuotteita

Testissä Paulúns – uusi hyvän olon tuotesarja

myslipauluns.jpg

Pääsin muutama viikko sitten tutustumaan ruotsalaisen ravitsemusfysiologi Frederik Paulúnin kehittämään hyvän olon tuotesarjaan, joka sisältää granoloita ja myseljä sekä erilaisia terveysjuomia, lounaskeittoja ja puuroja. Paulúns Granolat ja Supermyslit tulevat myyntiin suomessa elokuun puolivälissä. Sain maisteltavakseni jo nyt muutamia tuotteita ja ihastuin niihin välittömästi.

myslipauluns3.jpg

Tuotteissa on käytetty mielenkiintoisia ja ajankohtaisia makuyhdistelmiä ja ainesosina on hyödynnetty täysjyväviljan lisäksi muun muassa kookosta, taatelia, mustikkaa, siemeniä, pähkinöitä, kvinoaa ja tattaria. Kaikki tuotteet ovat lisäksi valmistettu ilman lisättyä sokeria ja ne soveltuvat sekä maidottomaan että vegaaniseen ruokavalioon.

myslipauluns6.jpg

Palasimme juuri 5-vuotishääpäivämatkaltamme ja koska viimeisellä pysäkillämme Lontoossa ruokavaliomme oli hyvin pitkälti pikaruokapainotteista, huusi elimistöni jotain raikasta ja terveellistä. Jääkaappissamme ei kuitenkaan ollut valon lisäksi juurikaan muuta kuin yhdet kookosjogurtin jämät ja lapsille tekemääni mansikkasosetta, joten heittäydyin innovatiiviseksi ja pyöräytin meille lounaaksi pienet aamupalamyslit.

Ja kuka muuten väittää, että granola tai mysli soveltuisi vain aamiaiseksi. Niistä syntyy myös ihan loistavia lounaita ja välipaloja.

myslipauluns5.jpg

myslipauluns7.jpg

 

Marjaisa kookosmysliunelma | 1 lautasellinen

  • 3 dl maustamatonta kookosjogurttia
  • 1 dl Paulúns Supermysliä mustikka-vanilja*
  • ½ dl makeuttamatonta mansikkasosetta
  • 1 rkl paahdettuja kookoslastuja
  • pakastettuja pensasmustikoita
  • (2 tl vaaleaa siirappia tai hunajaa)

     

* Tuote saatu.

myslipauluns9.jpg

Paahda kookoslastuja hetken ajan kuivalla pannulla.

Mittaa jogurtti kulhoon. Sekoita nauhana joukkoon valmis marjasose tai piilota se jogurtin keskelle. Lisää joukkoon tilkka vaaleaa siirappia tai hunajaa, jos kaipaat annokseen makeutta. Annostele pinnalle mustikka-vaniljamysliä, paahdettuja kookoslastuja ja tuoreita tai pakastettuja marjoja oman mielen mukaan.

myslipauluns4.jpg

Paulúnsin tilaisuudessa oli mielenkiintoista kuulla siitä, kuinka paljon Ruotsissa on viime vuosikymmenen ravitsemus- ja terveyskysymykset pyörineet sokerin ympärillä siinä missä meitä suomalaisia on tuntunut ainakin yleisellä tasolla kiinnostavan enemminkin ravintomme rasvat ja suolaisuus.. ja ruotsalaisethan ovatkin keskimäärin meitä suomalaisia solakampaa sakkia.

myslipauluns1.jpg

Makes me wonder why, vaikka ei sitä kaikkea pysty tietenkään yksittäisellä asialla selittämään.

*Osa kuvista on Paulúnsin lanseeraustilaisuuden markkinointimateriaalista.

 

 

hyvinvointi terveys liikunta ruoka-ja-juoma