Testissä: Stadin paras makkara

Yhteistyössä FERI’s Handmade Sausages

stadinparasmakkara2015.JPG

Ferissausages1.JPG

Elokuun 4. päivänä vietettiin ensimmäistä virallista Makkarapäivää Helsingin Sompasaaressa. Tapahtuman yhteydessä kilpailtiin myös Stadin parhaan makkaran -tittelistä ja voittjaksi valikoitu 25 eri makkaran joukosta Feri’s Hungarian Hot Paprika, voimakasmausteinen artesaanimakkara. Pääsin juuri ennen lomareissuani tutustumaan itse makkaranvalmistajaan, Ferenc Vilisicsiin ja siihen, kuinka tuota Makkarapäivän tuomariston napakympiksi ylistämää herkkupalaa valmistetaan.

Ferissausages.JPG

FERI’s Sausagesin perustaja Ferenc Vilisicsin on Unkarista kotoisin oleva ympäristötieteiden tohtori ja toimii myös muun muassa Slow Food Helsingin puheenjohtajana. Ferenc on intohimoinen ruoanlaittaja, ja hän on vuosien varrella sukeltanut koko ajan syvemmälle ruokamaailmaan. Alunperin Vilisics ryhtyi tekemään raakamakkaroita ystäviensä ja vaimonsa kanssa omille illallisilleen. Myöhemmin he ovat osallistuneet myös Ravintolapäivään, jolloin makkaroiden suuri suosio vakuutti siitä, että niiden valmistaminen kannattaisi myös omana toimenaan. FERI’s Handmade Sausages on perustettu vain muutamia kuukausia sitten.

Ferissausages6.JPG

FERI’s makkaroita on tällä hetkellä saatavilla 15 eri tyyppiä, joista jokaisen Ferenc itse valmistaa käsityönä. Makkaroiden raaka-aineet ovat laadultaan parhaita ja hyvin tarkoin valikoituja. Makkaran valmistusprojektia oli itseasiassa erittäin mielenkiintoista seurata, sillä en ole koskaan itse valmistanut omia makkaroita. Vilisics toimii myös kouluttajana Arbisin kautta järjestettävillä makkaranvalmistuskursseilla, jotka ovat olleet huippusuosittuja. 

Ferissausages23.JPG

Ferissausages4.JPGYhden päivän aikana Ferencin keittiöstä valmistuu keskimäärin noin 50–60 kg itsetehtyä raakamakkaraa.

Ferissausages7.JPG

Vierailuni päätteeksi sain mukaani testattavaksi kolmea erilaista FERI’s Sausagea: Hungarian Hot Paprikaa, Filipino Logganisaa ja Feri’s Lamb -lammasmakkaraa. Valmistin ne heti pikemmiten, kun pääsin kotiin, sillä olin ehtinyt maistaa yhtä makkaroista jo keittiöllä ja se oli jotain aivan järkyttävän hyvää.

Ferissausages3.JPG

Maistelin makkaroita hyvin kevyen kaalisalaatin ja kuivattujen omenamurusten kera, sillä halusin nautiskella makkaran omasta mausta mahdollisimman paljon. Sinaappi lautasella oli jopa vähän tarpeeton. Parhaiten se sopi mielestäni Feri’s Lamb -lammasmakkaran kylkeen, jossa maistui myös ihanasti tuoreen rosmariinin maku. Kanssamaistelijoistani tämä makkara oli lopulta kaikista paras, mutta itselleni Hungarian täydellisesti Hot Paprika oli juuri niin hyvä kuin etukäteishehkutukset antoivat odottaa. Yllättävin maku oli taas Filipino Logganistasta, jossa siirappimainen makeus ja chilin voimakas tulisuus yhdistyi suolaiseen porsasmakkaraan. Voisin helposti kuvitella sen olevan grillibileiden puhutuin makupala.

Stadinparasmakkara.JPG

FERI’s Sausageja on mahdollista hankkia ottamalla yhteyden suoraan Ferenc Vilisicsiin. Hänen yhteystietonsa sekä koko makkaravalikoima on löydettävissä yrityksen facebook-sivuilla. FERI’sin nettisivut ovat vielä toistaiseksi työnalla. Makkaroiden kilohinta on veroineen 17 euroa, säilyvyys jääkaapissa 5 vuorokautta ja niitä myydään 700 g pakkauksissa. Ferenc kiertää myös markkinoimassa makkaroitaan ainakin pk-seurun ruokakaupoissa, joten kylmähyllyjä ja tuote-esittelijöitä kannattaa tiirailla aina välillä myös sillä silmällä. Kaupoissa on saatavilla myös pienempiä pakkauskokoja. 

Stadinparasmakkara3.JPG

I think I just found my sausage partner fo’ life!

Kommentit (7)
  1. Minulla oli kunnia päästä kokeilemaan Ferin makkaroita kesällä, ja sen jälkeen on ollut pakko pitää niitä aina pakkasessa valmiina 😀 Hot paprikaa en itse ehtinyt maistaa, ennen kuin se katosi parempiin suihin, mutta tähän mennessä parasta maistamaani makkaraa ikinä on ollut lammas-rosmariini. Nam! Onneksi meiltä päin niitä saa suht helposti REKO lähiruokajakelusta, ensi viikolla pääsee taas uusia makuja testaamaan 🙂 Pitäisi varmaan opetella tekemään niistä muutakin ruokaa, kuin pelkästään grilliherkkuna…

    1. Hietsun Coconut Street Pop Up -ravintolassa, joka on avoinna vielä pari päivää, tehdään Feri’sin makkaroista ainakin jotain aivan älyttömän hyvää keittoruokaa. Voisin kuvitella, että just joihinkin hot pot -tyyppisiin setteihin ja muuhun vastaavaan sopisi todella hyvin.

  2. Oi vitsit, kun kuulostaa hyviltä noi kaikki! Teitkö muuten kuivatun omenamurun itse vai saako sitä jostain? 🙂

    1. Kuivattuomenamuru tuli valmiina pussista 🙂 Se on imatralaisen Omenahansen (facebook-linkki) valmistamaa. En tiedä, miten pussi oli edes kaappiini päätynyt 😀 Ehkä äitini on joskus tuonut matkanvarrelta ostanut 😀

      1. Pitää pistää nimi mieleen, jos vaikka tulisi joskus liikuttua Imatralla päin 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *