Johan nyt on markkinat, möksällä

Ihan mahdotonta tämä lomailu. Sairasloma loppui virallisesti viikko sitten, jonka jälkeen alkoi kesäloma ja heinäkuun alussa alkaa sitten se mammaloma. Tuntuu, että koko ajan ollut jotain. Pääasiassa siis kaikkea kivaa! Mutta vannoutuneella sohvaperunalle, kotikissalle ja välillä omaa rauhaa kaipaavalle tämä on tuntunut välistä vähän stressaavalle. Olenkin yrittänyt ruksia kalenteriin kokonaisia vapaapäiviä. Mutta kun joku soittaakin ja kysyy näkemistä…

Viime viikonloppuna mökkeiltiin. Ja kyllä sitä oli odotettukin! Siellä se sielu lepäsi. Eikä paljoa voinut tehdä, onneksi!

järviCollage.jpg

Perjantaina pääsimme mökille illansuussa, kaupan kautta. Mökillä otimme järvi- ja masukuvia (ihmeen hyvin onnistuu, kun on tyyni, upea järvi ja minä käännän pääni pois kamerasta 😉 ja lämmitimme saunaa. Maailman makoisimmat löylyt otetaan kyllä kesällä mökkisaunassa. Talviturkit heitimme järveen ja ihmeen lämmintä olikin! Kiukaalla paistui foliossa makkara ja mökissä pottuloloiset porisivat liedellä. 

 

kapsäkkiCollage.jpg

Lauantaina halusin käydä paikallisessa suosikkisisustusputiikissa. Ihana lempparini!! Ja kah, kylällä oli markkinat! Olipa niin mieluinen yllätys. Haikailen aina kaikkea tori- ja markkinahumua. Sisustusliikkeestä mukaan tarttui kaunis wc-paperiteline (takana on pienimuotoinen vessaremppa) ja semmoinen vanhahtava sanko, johon kukkia meinasin. Insinöörismies takertui ruosteeseen, ei ymmärrä vielä wanhan päälle 😀 Kaikenlaista jäi vielä hampaankoloonkin, saa jäädä odottamaan seuraavaa kertaa. Se ei onneksi ole liian pitkän ajan päässä!

Markkinoilta lähti matkaan vauvalle söpö, turkoosi trikoomyssy, jossa on ruskeita apinoita. Muikkujakin sain, naminami 🙂 Kesä on parasta, ah <3

 

piirakkaCollage.jpg

Takaisin mökillä grillailtiin, chillailtiin, lueskeltiin ja herkuteltiin marjaisella mökkipiirakalla. Niin ja uitiin ja saunottiin lisää, toki 🙂

Jäyhä insinöörismieheni joutui raskausvaivojeni ajamana hakemaan minulle apteekista ummetuslääkettä markkinareissulla. Sen jälkeen ei ole kuulemma enää mitään häpyä… Edelleenkin aika vähällä pääsee tässä projektissa, vai? 😉

Mitenkäs te rentoudutte kesäisesti?

Hyvinvointi Sisustus Mieli Matkat

Kesän kohokohtia tähän asti

Kesäkuussa ei ole paljoa ehtinyt tietokonetta avaamaankaan, kun on pitänyt kesäillä, mm. seuraavasti: 

piirakkaaCollage.jpg

(Onko muuten reilua, että sairaslomalainen herää ensimmäisenä, laittaa aamupalat ja kaffet pöytään, herättää miehen ja kesätyöläisveljensä, vie töihin ja sitten…) Kesäeväksen eli kinkkupiirakan tekoa, nokun teki mieli 😛 (Ja ihan ihanaa huolehtia joskus muista, ihan aamuvarhaisesta asti. Ei se velikään usein tänne ehdi datailultaan.)

käsijalatCollage.jpg

Miehen kanssa puistossa hengailua. Käsivarpaita (mies aina nauraa, kun heiluttelen pitkiä ”käsivarpaitani”), ei ehkä kesän kauneimmat.

Takapihalla aurinkoa, piirakkaa ja hyvää lukemista.

piknikCollage.jpg

Pienten ystävien (lomalaisten) kanssa puistopiknikkiä. Kärrynpyöriä ja temppuilua, enempi muilta kuin minulta… Linnunkakkaa, mutta onneksi ei tällä kertaa päähän vaan hameenhelmaan 😉 Ja piknikillä hyvänä apuna olleet kosteuspyyhkeet toimii linnunkakkaankin, melko hyvin.

Kolmen lapsen hoitamista. Vauhdikas viisivuotias, tomera kaksivuotias ja suloinen ja seurallinen neljäkuinen (kummityttö <3). Aivan valloittava ja ihana pesue! Oli ihanaa, kun mies oli harjoittelemassa mukana! Sai aikamoista kyytiä, mutta olin ihan ylpeä suoriutumisestaan 😀 Ja ehdottomasti hyvää harjoitusta ja varmaan sellainen reality check tulevalle isälle. Isälle, joka olisi valmis yrittämään seuraavaa lasta heti, kun ensimmäinen on parikuinen. (Tässä vaiheessa vedin kaksoskortin hihasta. Olen siis itse kaksosäidin lapsi, joten mitäs jos seuraavaksi tuleekin kaksoset. Taisin voittaa hiukan lisäaikaa…)

Viisivuotiaan pojan ja kaksinkertaisen isoveljen suusta miehelleni: ”Onko kivaa, kun teillekin tulee lapsi? Meitähän on jo kolme!” ja ”Pyyhkimään! Mies hei, kyllä sä osaat! Mitäs sitten, kun vauva itkee kakka pyllyssä, kun äiti on muualla!?” Mitäpä mies tuohon 😀 Ihania!

Ja eilen ihanaa kesäpäivän viettoa isoolla kirkoolla ystävän kanssa. Ensin kävimme kokeilemassa Hard Rock Cafen. Mmm, burgeria!

Ystäväni Hannu Hanhi oli voittanut (tällä kertaa) liput Yhdet häät ja kolme anoppia-elokuvan ennakkonäytökseen. Leffa oli ihan viihdyttävä. Köykäinen. Mutta buhuu, siellä oli kuoharitarjoilu ensin. Not for me siis 🙁 Ihan pikkasen kade olen näille terassikesäilijöille… Vaikka hyvää kannattaa odottaa, ihan sinne elokuun alkuunkin asti <3 (vauvaa siis, ei välttis sitä alkomahoolia :D).

Päivän päätteeksi vielä pehmikset Espalla, namia. Pehmisoston yhteydessä tuli kaupan päälle vielä varoitus lokeista. Ne ryökäleet!

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Mieli