Helppo ja nopea lounaspitsa

Meidän perheessä suositaan usein lounailla helppoja ja nopeita ruokia. Monesti onneksi myös edelliseltä illalta on jäänyt ruokaa, jota voidaan lämmittää lounaaksi. Kun lounaaksi halutaan jotain extra hyvää, mutta silti nopeaa. On meidän lemppari vaihtoehto tortillapitsat ja sen kaveriksi tuoresalaatti. Lapset tykkää tästä myös, etenkin esikoinen. Ja pitsanhan voi tehdä ihan niin kuin tykkää, mieleisekseen. Me teemme pitsat näin.

TORTILLAPITSA

pieniä tortillalettuja

ketsuppia/tomaattisosetta

pitsamaustetta

ananasta

tonnikalaa

juustoraastetta

(salamia)

(kinkkua)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita tortillaletut leivinpaperin päälle pellille. Me tehdään yleensä kaksi pellillistä ja yhdelle pellille sopii neljä pientä tortillalettua. Levitä tortillalettuihin ketsuppia. Mausta pitsamausteella mielen mukaan. Levitä lettujen päälle täytteet. Ripottele päälle vähän juustoraastetta. Laita uuniin vähäksi aikaa. Tarkkaile, pitsat ovat valmiita kun juusto on sulanut ja pohja saanut hieman väriä. Me käytetään kiertoilmatoimintoa, joten saadaan kaksi peltiä yhtäaikaa uuniin. Pitsat ovat uunissa noin 5-10 min. Pitsojen paistuessa valmistetaan vihersalaatti.

(Me tehdään yleensä kahta erilaista pitsaa. Toiseen tulee tonnikala-ananas täyte ja toiseen salami-kinkku. Täytteet vaihtelee aina mielen mukaan. Mutta perusohje on aina sama.)

VIHERSALAATTI

salaattia/rucolaa

kurkkua

tomaattia

mozzarellaa

Meidän perinteiseen vihersalaattiin kuuluvat ihan nämä muutama raaka-ainetta vain. Pilko ja sekoita. Nauti yhdessä pitsan kanssa.

Tässä tosi helppo ja nopea ohje kun pitsahammasta alkaa kolottaa ja haluaa päästä helpolla. Herkullistakin tämä on.

Suvi

Kommentit (2)
  1. Tortillapizzat on yks meidänkin ehdottomia pikalemppareita!:) Me on tykätty laittaa pohjalle valmista pastakastiketta, tekee muuten ohuelle tortillapohjalle valmistetusta pizzasta mehukkaan ja vielä paremman, kannattaa testata!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Kuulostaapa hyvältä! Kiitos vinkistä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *