Karanteenitekemistä x10
Nyt kun jokainen on pääasiassa kotona, on täytynyt keksiä uusia harrastuksia tai ainakin erilaista tekemistä. Tilanne on haastava varmasti aivan jokaiselle. Lapsille täytyy olla enemmän aktiviteetteja, aikuisille tekemistä ei meinaa enää löytyä kun kaikki kaapitkin on käyty jo läpi.
Me ollaan lasten kanssa kehitelty nyt tosi paljon kaikkea kivaa tekemistä, tehty periaatteessa aika arkisiakin asioita. Eihän nyt oikein muuhun pysty. Nyt kuitenkin on ollut aikaa keskittyä kunnolla tiettyyn tekemiseen ja on ollut ihanaa huomata, kuinka lapsetkin keskittyvät paremmin tekemään ja innostuvat pienistäkin asioista.
Ajattelin kirjata ylös kymmenen arkista vinkkiä, siitä mitä lasten tai vaikka ihan aikuisten kesken nyt voi tehdä. Asioita, mitä me ollaan karanteeniaikana tehty.
Metsäretket
Varmasti jokaisen henkireikä tällaisena aikana on ollut luonto. Niin myös meidän! Olemme käyneet meidän läheisessä metsässä. Seuraamme luonnon ääniä sekä eläinten jälkiä. Opettelemme lasten kanssa kasvien nimiä ja nautimme vain raittiista ilmasta. Joskus meillä on eväät mukana. Muutaman kerran olemme valmistaneet ruokaa tulella ja syöneet metsässä. Lapset ovat olleet todella innoissaan hernekeitosta ja nuotioruokailusta. Todellinen henkireikä myös itselle!
Maalailu
Ollaan maalailtu lasten kanssa vesiväreillä tosi paljon. Pienempikin on ollut ihan innoissaan. Huomaan kuinka lähes neljävuotias on kehittynyt maalaamaan. Olemme maalanneet mallista sateenkaaria sekä eläimiä. Olemme maalanneet mitä mieleen tulee. Jos minulla olisi enemmän aikaa, varmasti hankkisin akryylivärit ja alkaisin maalaamaan ihan oikeita tauluja. Todella mielenkiintoista ja luovaa puuhaa.
Muovaileminen
Tehtiin muovailuvahaa itse ja lapset innostuivat siitä kovin. Minäkin olen muovaillut, onhan se luovaa ja rentouttavaa puuhaa. Meille saapui myös suomalaiset käsintehdyt Nukukuu muovailuvahat Kuopion omasta kaupasta Kaiku Kidsiltä. Aivan ihanaa puuhaa. Ollaan muovailtu eläimiä, kulkuneuvoja ja erilaisia muotoja, pötkelöitä, palloja. Tästä pääset DIY muovailuvaha ohjeeseen.
Lenkkeily
Olen aloittanut taas lenkkeilyn. Meidän esikoinen on innostunut pyöräilystä ja siinä samalla minä lenkkeilystä. Hän jaksaa ajaa jo aika pitkiäkin matkoja joten on mahtavaa päästä itsekin liikkumaan. Paljon olen nyt myös liikkunut ihan itsekseni ja niin saanut vähän omaa aikaa. Lenkki luonnonäänissä ja omassa hiljaisuudessa on jotain taivaallista äänekkään päivän välissä. Olen tehnyt lenkkejä uusiin, erilaisiin maisemiin. Kävellyt eri reittejä ja tutkinut uusia katuja. Välillä olen pakannut lapset rattaisiin ja lenkin ohessa olemme pysähtyneet leikkipuistoon. Hyvä keino saada molemmat lapset rattaisiin.
Sisustaminen
Niin kuin aina keväisin, sisustusinspis on iskenyt jälleen. Nyt kun kaupoissa ei voi pyöriä, olen tilannut pieniä juttuja netistä. Ihan pientä piristystä vain, esimerkiksi uusi matto. Olen myös hankkinut uusia viherkasveja ja sijoitellut entisiä eri huoneisiin. Olen vaihdellut kukkiin multia ja sekös on kivaa puuhaa. Olen kerännyt luonnosta kuivakukkia maljakoihin, ne ovat niin kauniita tällä hetkellä. Kaikki heinät ja oksat. Myös lasten maalaus taideteokset ovat päässeet osaksi sisustusta. Lisäksi olen tehnyt muutamia kirppislöytöjä netistä.
Suklaamunan piilotus
Pääsiäisen aikaan olemme leikkineet suklaamunan piilotusta lasten kanssa. He ovat innoissaan etsineet pieniä suklaamunia erilaisista paikoista. Ajattelin, että tätä leikkiä voidaan jatkaa myös pääsiäisen jälkeen joillain pienillä esineillä.
Disco
Olemme laittaneet disco musiikkia ja tanssineet. Ihan mahtavaa kuinka lapsetkin heittäytyvät. Heidän innostaan innostuu ja heittäytyy myös itsekin. Baby shark on lasten lemppari kappale. Lempparikohta on kappaleen lopussa kun juostaan ympäri taloa. Hippaleikki jatkuu usein myös kappaleen loputtua.
Temppurata
Energiset lapsemme ovat olleet innoissaan erilaisista temppuradoista. Lähes joka päivä he tuovat temppupatjan olohuoneeseen ja tekevät siinä erilaisia temppuja ja hyppyjä. Temppuradan kehittämiseen vain mielikuvitus on rajana. Joogaliina on myös kovassa käytössä ja energia kuluu sen parissa kiikkuen, leikkien sekä pyörien.
Kotijumpat
Olen itse jumppaillut nyt kotona ja lapset ovat innostuneet myös. Erilaiset hypyt ja liikkeet ovat lapsistakin hauskoja. Meidän pienimmäinen toimii myös hyvänä painona minulle liikkeitä tehdessä. Hänestä on hauskaa istua päälläni vatsalihasliikkeitä tehdessäni. Nyt internetissä on onneksi paljon ilmaisia treeniohjelmia ja live treenitunteja. Voi kun tämä liikunta innostus jatkuisi tämän ajan jälkeenkin.
Leipominen
Varsinkin pääsiäisen aikaan olemme leiponeet lasten kanssa. Pienet ovat aika innoissaan tulossa mukaan leipomaan ja ainakin maistelemaan taikinaa. He tykkäävät myös kokkailla apuna. Nyt kun aikaa on ollut enemmän, olen tehnyt paljon välipaloja itse. Esimerkiksi vispipuuroa, pannukakkua sekä muita enemmän aikaa vieviä ruokia. Tykkään laittaa ruokaa ja nyt kun siihen on enemmän aikaa, on se kiva ajanviete. Välillä on kiva kattaa pöytä kauniisti, vaikka syödäänkin vain oman perheen kesken. Siitä tulee hyvä mieli. Olemme aloittaneet grillauskauden, grilliruoka maistuu taas näin talven jälkeen erityisen hyvältä.
Onneksi kevät on jo pitkällä ja kesä lähestyy. Alkaa pihahommat, oleilu siirtyy ulos ja piristystä saa kaikenlaisista kasveista ja vihreydestä.
Pysytään terveenä <3
Suvi