Meidän taaperon tutin vieroitus
Selailin vanhoja kuvia ja löysin tämän vuosi sitten otetun kuvan. Tältä mutrusuulta ollaan otettu nyt niin tärkeä ja rakas tuti pois.
Tutista ollaan oltu erossa nyt kaksi viikkoa. Päätimme, että kun jään äitiyslomalle tämä projekti on viimeistään aloitettava. Ajatuksissa se on ollut jo monta monituista kertaa, mutta Evertin viime syksyisen sairastelun ja sen myötä huonojen öiden sekä minun raskausajan väsymyksen vuoksi yksinkertaisesti työaikana ei vain voimia ollut! Noh nyt kun jäimme lomalle ollaan taas sairasteltu. Evert söi kaksi antibioottikuuria korvatulehdukseen ja vieläkin nenä vuotaa. Itsekin ollut nyt tämän viikon kovassa flunssassa. Mutta silti se oli vain nyt tehtävä. Neuvolassa oli puhetta että nyt jos koskaan on aika viimeistään päästä eroon tutista. Kun vauva tulee se voi olla monin kerroin vaikeampaa ja raskaampaa.
Sovimme Evertin kanssa, että tutit viedään pupuvauvoille. Kävimme läheisellä venevalkamalla ja hän niin reippaasti heitti tutinsa pupuille heinikkoon. Olivatpa ne veneilyreissun aikana hävinnytkin. Hävitin samantien kaikki tutit, koska olin päättänyt ettei paluuta niihin enää ole! Sain yhdeltä ystävältä vinkin, jotta tapahtuman voisi kuvata ja jälkeenpäin sitä voisi sitten katsella. Tämä oli kiva vinkki ja me kuvattiin tapahtuma. Ensimmäinen ilta ja nukkumaan meno meni tosi hyvin, tutia kysyessä selitin ja näytin videon kuinka tutit oltiin viety pupuille. Aamuyöstä Evert heräsi itkemään tutia ja siinä menikin sitten noin tunti itkiessä. Seuraavat päivät menivät tosi hyvin, nukkumaan mentiin ihan kivasti ja yötkin paranivat, tulipa joitakin kokonaisia öitäkin nukuttua. Nukkumaan meno kuitenkin alkoi venähtää noin kymmeneen entisen kahdeksan sijaan. Tästä neuvolassa oltiinkin jo varoiteltu. Ennen aina unille mennessä tuti on ollut niin tärkeä ja nyt tuo turva on otettu pois. Myös päiväsaikaan kiukuttelua alkoi ilmetä, vaikka tutia Evert ei sen kummemmin kysellyt.
Tällä toisella tutittomalla viikolla yöt ja osittain yö- ja päiväunille meno ovat olleet yhtä kaaosta! Joku yö Evert kiukkusi potki, raivosi ja itki yöllä 1,5 tuntia. Mikään ei kelpaa, ei äidin, ei isin vieressä oleminen, ei oma sänky, ei syli, ei yhtikäs mikään! Jokin aamu kun Evert on alkanut huutaa kuudelta, olemme vain nousseet ylös, vaikka yleensä Evert nukkuu 7-8. Viime yönä huuto alkoi taas klo 00.30 ja kesti vajaan tunnin. No sitten saimme onneksi hänet nukahtamaan viereemme. Olemme tulleet siihen tulokseen, että pakko on vaan antaa huutaa koska mikään ei yksinkertaisesti auta. Muutamana yönä olen ruennut miettimään, voiko korvissa olla vielä kipua ja olen yrittänyt antaa lääkettä, mutta kun sitäkään hän ei ota. No huomenna meillä on aika korvakontrolliin, toivottavasti korvat eivät ole enää tulehtuneet ja saadaan se asia poissuljettua näiltä huonoilta öiltä.
Olen tullut siihen tulokseen, että tutin vieroitus olisi täytynyt tehdä pienempänä. Ainakin monelta olen kuullut, että se on ollut helpompaa mitä pienempi lapsi on ollut. Voihan tietenkin lapsen luonnekin siihen vaikuttaa. No ensi kerralla olemme viisaampia. Toisaalta tämä meidän tilanne on ollut huono ennen tätä aikaa. Olen pääosin yöt yksin lapsen kanssa, mieheni ollessa töissä. Että työaikana tämä projekti olisi ollut moninverroin raskaampi, vaikka helppoa se ei tässä loppuraskaudessakaan ole. Onneksi olen saanut nukkua kuitenkin melkein joka päivä päiväunet esikoisen kanssa, niin jotenkin jaksaa. Voimavaroja pitäisi nyt kerätä synnytykseen. Jostakin luin, että joku lapsi oli itkenyt neljä viikkoa tutin perään, katsotaan montako meillä menee.
Jos jollakin on nyt tähän hyviä vinkkejä niin niitä voi antaa, myös vertaistuki olisi tarpeen. Eiköhän tästäkin selvitä ja kohta nämäkin ajat ovat muistoja vain 🙂 onneksi kuitenkin päivisin tuo poika on niin uskomattoman ihana, oikea päivänpaiste ja elämäni paras asia! <3
Suvi
