Viime viikko, erityisesti viikonloppu on ollut suurta oivallusten aikaa minulle. Syysleiriltä kotiutuminen ei ollut aivan kivutonta, ja vaikka laadinkin itselleni päiväohjelman niin en sitä ole pystynyt noudattamaan. Tämähän tietysti sai aikaan kauheat syyllisyydentunnot ja ahdistukset, sillä mitäpä muutakaan sen voisi ajatella aiheuttavan minulle. Maailmahan tunnetusti kaatuu siihen jos ei jaksakaan käydä kaupassa kun on suunnitellut tai jos ei saa sitä kurssikirjaa lainattua.

Kauheissa syyllisyydentuskissa velloessani päätin prokrastinoida vielä vähän lisää (koska sehän tunnetusti auttaa…) ja kaivoin Netflixin esille. Yhdessä viikonlopussa sitten tulin katsoneeksi Bonesin ensimmäisen tuotantokauden lähestulkoon kokonaan, syöden pakastinta tyhjäksi. Arvatkaapa mitä, se auttoi (myös banaanipullalla saattoi olla oma myötävaikutuksensa).

Olen tämän koko ajan kaivannut sitä ymmärrystä että minun ei tarvitse koko ajan tehdä jotain. Että silloin kun tuntuu siltä niin ollaan koko päivä yökkäreissä ja tehdään juuri sitä mitä haluaa. En minä jaloilleni nouse jos koko ajan kurkotan kattoon. Kun koko elämä on enemmän tai vähemmän eksyksissä aina välillä, niin on järkevämpää opetella ensin sitä rennosti ottamista. Sillä kun pystyy vain olemaan, niin sen jälkeen on helpompi opetella tekemään asioita. 

Tajusin myös viikonloppuna kuinka saan kanavoitua ahditukseni muualle. En ole koskaan ollut hyvä käsitöissä, mutta tällä hetkellä työn alla on villasukka. Neulominen tarjoaa mahdollisuuden tyhjentää pää hetkeksi, ja puikkojen sekä langan hankautuminen käsiä vasten tuo turvallisuuden tunnetta. Aivan varmasti kantapään kohdalla tulen hermostumaan (en osaa tehdä ole koskaan aiemmin tehnyt sitä), mutta juuri siinä tämä homman juju on. Opettelen kärsivällisyyttä ja sitä että langat ovat käsissäni vaikka ei siltä tunnukkaan. Samalla tavoin aivan varmasti otan vielä itseni kanssa askelita taaksepäin. Koska elämä on. Mutta tärkeintä on se että pääasiallinen suunta on eteenpäin, ei se että pysyykö joskus paikoillaan tai meneekö taaksepäin. 

Näiden oivallusten jälkeen sain juhlia tänään että luin 35min ruotsinsuomalaista kulttuurihistoriaa käsittelevää kurssikirjaa. Ihan aidolla mielenkiinnolla ja sisäistämisellä. Eihän tuo määrä ehkä ole riittävä, mutta juuri tällä hetkellä minulle se vastaa 8h opintoja. Olen ylpeä itsestäni. Tästä se lähtee taas!

<3