Gradua mä metsästän

Maaliskuu on lähtenyt käyntiin lumisissa merkeissä. Täällä Tukholmassa aamulla mittari näytti kymmentä pakkasastetta ja päälle sai pukea lämpimästi. Iltapäivällä kotiin köpsytellessä taivaalta tuli muutama lumihiutalekin.

Maaliskuu tarkoittaa deadlinea gradupaikan hankinnalle. 13.3 meillä pitäisi olla tiedossa missä ensi syksyn viettää ja projektiehdotus lähetettynä. Itse olen enemmän tai vähemmän etsinyt tätä paikkaa jo vuoden, huonolla menestyksellä. Meileihin ei usein tule vastauksia tai sitten potentiaalisilla ohjaajilla ei ole aikaa/mahdollisuutta ohjata kyseisenä ajankohtana.

Hieman stressitasot ovat tämänkin asian kohdalla koholla. Tiedän että oikeasti meillä on aikaa enemmän kuin tuo edellä mainittu päivä mutta olisi se kiva että olisi selkeät kuviot sen suhteen mitä gradukseen tekee. Varsinkin kun tämä termin on muutenkin niin stressaava.

Gradun metsästämisen lisäksi olen ollut ahkerasti koulussa, liian pitkiä päiviä jos mielipidettä kysytään. Viime viikon radiologiaan tuntui hajoavan totaalisesti sillä en ollenkaan kyennyt hahmottamaan kuvia ja lisäksi tekniset ongelmat lisäsivät radiologia-ahdistusta tappiin asti. Onneksi ystäviltä sai tukea niin seminaarit sai tehtyä. Tällä viikolla olen onneksi rauhallisemmassa maisemassa terveyskeskuksessa. Siellä työt tehdään töissä eikä niitä tarvitse kantaa kotiin. Tämä on tervetullutta kaikkien seminaarien keskellä.

Ensi viikolla alkaa kolmen viikon kirurgiablokki. Tarkoituksena olisi nähdä paljon erilaisia leikkauksia mutta myös osallistua vuodeosaston toimintaan. Ystävältäni olen kuullut että tuo kolme viikkoa on ihan mukavaa aikaa ja sujuu hyvin. Tämä on mukava sillä olen kova jännittämään asioita etukäteen.

Sitä en ymmärrä missä välissä potentiaalisia graduohjaajia ehtii tavata kun koulu on pakollista 7:30-16:30. On vaikea uskoa että ohjaajaehdokkaille sopii iltatapaamiset sillä heilläkin on omat menonsa. No, kaiketi sekin jotenkin ratkennee.

 

Mukavaa maaliskuun alkua!

Työ ja raha Opiskelu

Lentävä helmikuu

Helmikuu on mennyt kuin lentäen, kirjaimellisesti. Klinikan ohessa olen ehtinyt käydä Suomessa kahdesti pikapyrähdyksillä, ensin veljen valatilaisuudessa ja sittemmin siskon wanhoissa. 

Koulua on takana nyt noin kuukausi ja olo on sen mukainen. En muista koska olisin viimeksi ollut näin väsynyt kuin nyt. Päivät ovat pitkiä ja erittäin intensiivisiä. Kaikki on oikein sekavaa enkä oikein tiedä kuinka voisin valmistautua tuleviin viikkoihin ja mistä minun pitäisi opiskella mitä. Onneksi vastapainona on että henkilökunta on erittäin mukavaa ja en ole ainoa jota hämmentää. 

Väsymykseen olen ottanut tehokkaimman vastalääkkeen, nukkumisen, avuksi. Kun aamulla herätys on viideltä niin nukkumaan täytyy päästä viimeistään iltakahdeksalta. Nyt kun tällä viikolla on luentoviikko niin saa nukkua peräti tunnin pidempään, mikä tarkoittaa että ilta-aikaan tulee tunti lisää aikaa ja blogiakin ehtii päivittää. 

Klinikassa ollessani olen huomanut että minua on alkanut pelottaa vastuu. En aiemmin ole kokenut vastaavaa pelkoa, ainakaan näin voimakkaana. Hieman hämmentävää siis että nyt jo pelkkä osastolle soittaminen aiheuttaa kunnon stressikierrokset. Taustalla on varmasti monia syitä, yksi niistä on menneen syksyn uppehåll ja sitä myöten ruostuminen. En vaan oikein tiedä mitä tälle pelolle pitäisi tehdä, sillä paikalleen se ei voi jäädä. Kaipaisinkin hyviä neuvoja miten työstää asiaa, mutta en oikein tiedä minne pitäisi pelon kanssa kääntyä. Mentorin kanssa tapaaminenkin on vasta loppukeväästä. 

Noh, asioilla on tapana ratketa tavalla tai toisella lopulta. Saa nähdä millainen loppukuu on tulossa ja helpottaako väsymys. Sitä en panisi pahakseni jos olo olisi hivenen virkeämpi ja jaksaisi tehdä asioita enempi. 

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Opiskelu