On ihanaa olla 24-vuotias. 18 vuotiaana sitä ajattelin olevansa aikuinen. Oli kiire tehdä asioita ja saavuttaa, aivan kuin elämä loppuisi kesken 19 vuotiaana. Voi hyvä ihme, naurattaa vain jälkeenpäin. Nykyään olen paljon tyytyväisempi itseeni. En vertaa itseäni enää muihin niin paljoa kuin kuusi vuotta sitten. Uskallan kulkea kohti omia päämääriäni ilman, että ajattelen liikaa sitä mitä muut ajattelevat. Uskallan myös käyttää vaatteita, joista pidän. Leikkasin myös hiukseni lyhyemmäksi, koska halusin. Tein näin viimeksi lukiossa ja muistan, kuinka kaduin lyhyttä tukkaa varmaan niin kauan kunnes se oli taas pitkä. En ota nykyisin elämää enää niin vakavasti. En suorita ja elä täyttäen muiden toiveita. Olen löytänyt ihanan miehen, jonka kanssa saa elää arkea. Meillä on myös ihana koti ja minulla on ihana työ, jossa riittää haasteita.

”Ikä tuo varmuutta”, niin minulle sanottiin useaan otteeseen muutama vuosi sitten. ”Älä hätäile, kyllä asiat vielä järjestyvät”. Nämä lausahdukset eivät silloin juuri mieltäni ja ahidistustani tulevasta helpottaneet. Jokaisen on kuljettava omat mutkansa ja koettava omat haasteensa, ennen kuin voi todeta itsekin iän tuovan varmuutta. Nautin vuosien kertymisestä, en malta odottaa, että täytän 30 vuotta.

Ihailen naisia, jotka kulkevat omaa tietään eteenpäin ja tekevät asioita rohkeasti ajattelematta mitä muut oikein ajattelevat. Minäkin tahdon olla sellainen. Sitä kohti siis.

Ihanaa sunnuntaina <3