Wanted: Flowtila

Olen muutama vuosi sitten aloittanut juoksuharrastuksen aivan nollasta. Aloitin homman alkukesästä juoksemalla lyhtypylväiden välejä. Eli juoksin yhden välin, kävelin toisen, juoksin taas yhden ja kävelin yhden. Ensimmäisten lenkkien pituus taisi hädin tuskin ylittää yhtä kilometriä. En ollut koskaan tuota ennen harrastanut juoksua, edellisen kerran olin tainnut juosta yli kilometrin yläkoulun pakollisessa Coopperissa. Ja silloinkin se oli yhtä tuskaa ja hampaiden kiristelyä. Lyhtypylvästreenistä pääsin kesän loppuun mennessä kuitenkin siihen kuntoon, että jaksoin juosta reilun vitosen lenkkejä. Elokuussa juoksin 7 kilometrin matkan kotoa paikalliselle virkistysalueelle, jossa ihanat ystäväni odottivat minua juomien ja kukkakimpun kera! Musta on ihanaa, että mun kaverit tukee mua tällaisissa asioissa, pienissäkin. Seitsemän kilometrin lenkki ei varmasti monelle ole yhtään mitään, mutta mä olin tosi ylpeä itsestäni, että olin saanut itseni juoksukuntoon.

Tuosta on nyt pari kesää aikaa, enkä ole sen jälkeen oikein päässyt juoksun makuun. Parasta juoksemisessa on ollut semmoinen harvinainen flow-tila. Että vois vain juosta ja juosta, eikä keho tunnu rasittuvan mistään. Vähän niinkun Forrest Gump, juoksee vaan, koska voi. Se on aivan ihana fiilis ja äärettömän koukuttava.

Tämä juoksu-flowtila mielessäni sain viime viikonloppuna ällin käydä juoksulenkillä. Olin lauantaiaamuna ennen yhdeksää jo juoksutamineet niskassa raikkaassa ulkoilmassa. Olen hieman unikeko, joten tämä on todella harvinaista, että olen liikkeellä jo aamusta. Ja vielä juoksemassa! Matkaa taittui kolme kilometriä. Vauhti oli kyllä hidas, mutta sellainen, joka tuntui hyvälle kehossani. Positiivista oli kuitenkin se, että pitkän juoksutauon jälkeen jaksoin ylipäätään hölkätä tuon kolme kilometriä yhteen soittoon. En vielä ihan tavoittanut sitä flowtilaa, ennemminkin varauduin kuulostelemaan kehoani, että kuinka pian se menee piippuun. Jossain välissä olisin halunnut vaihtaa kävelyyn, mutta pakotin itseni jatkamaan, sillä keho ei ollut lainkaan piipussa, vaan olo oli oikein hyvä. Ei vain olisi tehnyt mieli juosta, ei huvittanut. Eli juuu, flowtilaan oli tosiaan hitusen matkaa. Mutta juoksusta jäi hyvä fiilis!

Minuun tosiaan iski lauantaina joku älli, sillä menin vielä samana päivänä illalla salille. Mikä lie hiipivä hulluus. Tosin itseni tuntien tulee vielä päiviä, kun hiipivästä (urheilu)hulluudesta ei ole tietoakaan ja hiipivä laiskamato valtaa alaa.

Lauantai-illan saliterkut:

salilekasalilvika.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *