Aikaa on kulunut

Viimeisimmästä kirjoituksestani taitaa olla aikaa yli kaksi viikkoa. Mietin blogin kirjoittamista joka ikinen päivä ja en yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa tänne mitään. Mietin jatkuvasti, miksi ylipäätänsä lähdin blogia kirjoittamaan ja onko siitä apua minulle tai kenellekkään muulle. Ehkä on.

Jos kuitenkin aloitan tämän kertomalla missä mennään. Viimeisimmässä kirjoituksessa taisin kertoa siitä, että sillä kierrolla en syönyt Clomifeneja, mutta Lugesteronia kylläkin. Olin lähes satavarma, että ovulaatiota ei tule, mutta kas kummaa, sieltä se tuli. Clomifenin aloituksen myötä ovulaatioajankohdasta on tullut minulle todella kivulias ja lääkärin mukaan tämä on normaalia. Kipu on siis todella kovaa. Ovulaatio siis tuli ja olimme tottakai joka päivä petipuuhissa varmuudenvuoksi. Aloitin Lugesteronit noin kaksi päivää ovulaation jälkeen ja söin niitä kymmenen päivää.

Olin jo etukäteen valmistautunut pettymykseen.

Onneksi. Pettymyshän koitti, koska kuukautiset alkoivat taas. En oikeasti ymmärrä, että vaikka ovulaatio tulee ja hoidamme oman roolimme täydellisesti, tämä ei silti onnistu. Onko se ihan normaalia? Mietin aina, että mitä siellä kropassa aina tapahtuu, jos edes lääkkeiden ja ovulaation kanssa ei onnistu.

Aloitin Clomifenit tässä kuussa ja tänään on menossa 4. Clomifenpäivä. Turhauttaa. En jaksa enää uskoa tähän ja tämä jatkuva lääkkeiden syönti kyllästyttää. On paha olla ja katkera, kun tuntuu siltä, että kaikilla muilla se on niin helppoa. Mietin jatkuvasti, että onko tämä rangaistus jostain. Olenko tehnyt jotain pahaa?

Ainiin.. toinen asia mistä piti puhua. Kävin lääkärissä hieman yli viikko sitten puhumassa väsymyksestäni ja hän teki kaikenmaailman testejä minulle. Hänen mukaansa minulla on masennus. Mikään ei ole hirveämpää, kuin pelko siitä, ettei minua oteta tosissaan. Lääkäri onneksi otti minut tosissaan. Tuntui kutienkin hassulta, että tunnin tapaamisen perusteella minulle voidaan määrätä SSRI-lääkkeitä. Nämä lääkkeet sopivat yhteen Clomifenin ja Lugesteronin kanssa. Tuntui surulliselta, kun lääkäri kysyi, haluanko nyt varmasti lapsia. Hän ei ehkä ymmärtänyt, että syy väsymykseeni on tullut nimenomaan tämän asian myötä ja jatkuvan pettymyksen takia. Tarkoitin lääkekommentillani sitä, että yllättävän helposti lääkkeitä on saatavilla ja vain yhden paperitestin perusteella, johon olisin voinut kirjoittaa mitä haluan.

Huomaan kirjoituksestani, että se on hieman sekavaa ja oleellisia osia jää pois. Sekavaa hyppelyä, jossa ei ole päätä eikä häntää. Onkohan tällä kaikelle vain tarkoitus ja tämän kevään on tarkoitus tuoda jotain uutta ihanaa elämääni. Ehkäpä.

perhe raskaus-ja-synnytys terveys mieli
Kommentit (1)
  1. Vihdoin. Kaikki mahdolliset Googlen hakusanat läpikäyneenä viimeisin tavoite oli löytää jostain ajantasalla olevaa vertaistukea. Et siis ole myöskään yksin <3 Toivottavasti jatkat kirjoittelua, lupaan seurata ja kommentoida. Onnea matkaan - kuten lapsettomuusklinikalta lähtiessa toivotetaan. Tekstisi voisivat olla lähestulkoon mun kirjoittamia, tosin täällä vasta seuraavassa kierrossa otetaan käyttöön ekaa kertaa letrozolit..

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *