Kohti sitä mikä tulee
Nyt se tulee, se muutos, ihan jokaista solua myöten. Se on ollut tiedossa, tulossa, vellonut raivolla pimeän mustan vuodenlopun, ja nyt kun se on edessä, on vain lakattava vastustamasta ja otettava vastaan, niin se tapahtuu.
Puhdistus.
On mustan, tiiviin, kaikki värit sisältäneen vuoden loppu ja uuden vuoden alku. Viime vuonna multa on möyhitty, kaikki syntymästä syntymättömyyteen käsitelty vielä kerran, maailmanlaajuinen komposti käännetty ja katsottu, oma itse käännetty fyysisesti ja henkisesti nurin ja löydetty pimeydestä vakaa alkuvoima, hurja ja transformatiivinen, jota ei enää tarvitse pelätä ja vastustaa, vaan se syöksee valoon.
Nyt pitäisi enää muuttua itse. Ja muutos tulee, ei minun ansiostani vaan minusta huolimatta. Kirkas hopea ja turkoosi tulee läpi eikä kysele enää, olenko valmis: se on valmis.
Sillä vuosi 2020 on valkoinen, tyhjä. Vielä en tiedä, mitä se tarkoittaa. Sen jälkeen tulevissa vuosissa on aivan uusi väripaletti, sanomattomasti herkempi, kevyempi, henkäyksenomainen ja lämmin.
Kaksi palettia, kaksi tapaa elää ja oppia elämää.
Voi joko mennä kohti, kurottaa kohti kaikkea, mikä vaikuttaa kiinnostavalta. Voi etsiä tietoa, tutkia ja muodostaa teorioita ja mielipiteitä. Voi lukea poliittista historiaa ja bestseller-kaunokirjallisuutta tai vaikka astrofysiikan ja matematiikan tutkimuksia, jotka tällä hetkellä ovat tulleet siihen tulokseen, että olemassaolo vaatii tietoisen universumin. Tuo yksittäisten asioiden tutkiminen ja yhdisteleminen on älyllisesti sivistyneen ihmisen tapa, ja siitä syntyy vellovan ja väkivaltaisenkin ristivedon kautta kehittyvä yhteiskunta.
Toinen tapa on antaa universumin tietoisuuden kurottaa itseä kohti. Voi antaa asioiden tulla vapaasti ja mitään olettamatta kohti itseä, havaita ne omassa tietoisuudessaan, tutkia omaa reagointiaan niihin. Toimia siitä laajasta todellisuudesta käsin.
Omalla kohdallani edellinen taitoskohta oli tammikuussa 2014, kun täytin 33 vuotta ja tunsin heittäytyväni virtaan. Silloin edessäni avautuivat yhtäkkiä tulevat vuodet ja niiden värit: vedensininen, verenpunainen, maan ruskea, yönsininen, kirkkaankeltainen, musta, valkoinen. Silloin myös aloin ymmärtää entistä paremmin tuota jälkimmäistä elämisen tapaa. Kahden korkeakoulututkinnon muovaama älyllinen kuori alkoi rakoilla yhä enemmän ja antaa tilaa toisenlaiselle todellisuudelle. Olen varma, että siinä piilee jotain hyvin tärkeää. Jotain, mikä saa rakastamaan kaikkea mahdollista huolimatta siitä, mikä asia älyllisesti ajatellen on kyseessä: oma itse, puu, kivi, nainen, mies, hipsteri tai persu – samaa rakastettavaa materiaa kaikki. Samalla alamme nähdä todelliset, ihmiskuntaa ja yksittäistä ihmistä sisäisesti syövät uhat, ja pureutumaan niihin eikä toisiimme. Siinä on avain myös maailmanlaajuisiin haasteisiin, ja vaikka ihmiskunta ei ehkä koskaan sitä avainta suostukaan käyttämään, voin silti itse avata sillä oman elämäni lukot.
Olen hirvittävän onnellinen näinä vuosina päälleni sataneesta runsaudesta, tästä kohdalleni sattuneesta elämästä hyvinvoivassa pohjolassa. Rikkoutuneista asioista jotka ovat antaneet tilaa uudelle, lapsista, ruuasta, vedestä, lämmöstä, raivonkin kestävästä rakkaudesta,ihmeellisistä kokemuksista, töistä ja kotitöistä, surusta josta voi toipua,kasveista jotka tarkkailevat meitä hiljaa ja tulevat luo, ystävistä, kehon liikkeestä, ihan kaikesta mitä annetaan ja mitä vielä toistaiseksi on.
Valkeana vuonna uskallan toivottavasti mennä kokonaan siihen hiljaiseen paikkaan, josta käsin nuo kokemukset ja oikeastaan koko maailman olemus asettuvat uuteen perspektiiviin. Ehkä lopulta opin, miten hyvä elämä parhaiten leviää minunkin kauttani kohti kaikkia.
Ilotulitusraketit räjähtelevät entistä elämääni palasiksi, entistä tapaa katsoa ja tuntea. Ikuiseksi luultu syyllisyys kumppaneineen räjähtelee riemuissaan taivaan tuuliin ja minussa huutaa Vapaus!
