Tag: kuvataide

Joskus tuntuu melkein sietämättömältäElää niin sokeana keskellä mysteeriäAvaan ja suljen silmiäni ja sydäntäniYmmärtämättä koskaan sen enempää Auttaako kuoleminen ymmärtämään, vai onko se yhtä sokea kuin elämä?Entä jos tämä on viimeinen mitä näen: lehdet ja sade Avaan silmätYhtäkkiä kauneus läpäisee minutSietämätöntä luopua tällaisesta, ruohosta, joutua paratiisiinKuka jaksaa Mutta sietämättömintä se, ettei kaikki ehkä lopukaan siihen Suljen […]

On valkean vuoden loppupuoli. 2020 oli tyhjä, tyhjentävä, kaaos. Valkoinen on monessa kulttuurissa kuoleman väri, monessa viattomuuden tai valaistumisen. Samaa asiaa tavallaan kaikki. Luopuminen. Miten tärkeää se on. Rakas ja voimakas isoäitini kuoli lokakuun lopulla, elämä virtaa ja muuttaa muotoaan. Perheemme muuttaa, kannamme tavaraa pois kotoa, järjestöille ja kierrätykseen. Pimeä tiivistyy vuoden loppuun, hämärän kuoppa […]

En ole maalannut, koska vauva. Ajatukset, tunteet ja ihmisenä olo eivät muutu väriksi ja vapaudu merkityksistään, vaan jäävät sanoiksi ja tukkivat mielen, parveilevat, noruvat ja purkautuvat, vyöryvät ja haipuvat. Suomessa syntyvyys laskee, jossain jäävuoret romahtavat, Maunulassa keltaiset lehdet lentävät ja golfvirta lämmittää vielä ennen lopullista kääntymistään jonnekin ihan muualle. Greta purjehti Amerikkaan ja sanoi kokouksessa […]

Eräässä näyttelyssä taitelija vertasi näyttelyn syntyprosessia raskaana olemiseen. Hän ei tosin ollut koskaan ollut ollut raskaana, mutta ymmärsin mitä hän tarkoitti: teos ei useinkaan jätä taiteilijaa, ennen kuin se on saanut syntyä hänen kauttaan. Tätä pohdin usein myös omassa prosessissani.  Älkää käsittäkö väärin – tietenkin ihmisen ja taideteoksen synnyttäminen on aivan eri asia. Ehkä niitä […]

En valitettavasti kuulu niihin dynaamisiin itsensä markkinoijiin, jotka luovat imagoa ja yleisöpohjaa olemalla aktiivisia kaikissa medioissa – enemmänkin luotan siihen, että teokset jäävät jälkeeni ja saavat elää omaa elämäänsä. Tämän linjan mukaisesti huomasin juuri, että en ole kuluneen vuoden aikana tehnyt yhtäkään blogipostausta näyttelyistäni tai muistakaan aktiviteeteistani! Ehkäpä sitä voi kuitenkin pitää ansiona enkä epäonnistumisena, […]

Mietin joskus, miten ihanaa olisi harrastaa taidetta. Maalaamista. Harrastaminen kun tarkoittaa sitä, että saa tehdä mitä huvittaa. Voisi tehdä mitä haluaa, päättää itse aiheen tai antaa kynän viedä, voisi harjoitella uutterasti yhä hienompien kuvien tekemistä ja taitavampia tekniikoita… Tiedän miten mukavaa, hienoa ja palkitsevaa se on, koska harrastan soittamista ja piirtämistä. Mutta maalaaminen on sitä, […]

Siitä lähtien, kun sain työtilakseni vanhan paperikaupan Helsingin Maunulassa, olen halunnut pitää siellä näyttelyn. Sitä ei vain vuosien varrella ole koskaan tullut, sillä työtilani on aina ollut jonkinsorttisessa prosessissa – täynnä keskeneräisiä teoksia, pigmenttipölyä, tinnerinhajuista kangasroskaa, erittäin tärkeitä kananmunankuoria, hakkuujätettä, likaisia villasukkia ynnä muuta taiteen tekemisessä tuiki tarpeellista sälää. Lisäksi koko ajan on tuntunut, että […]

Ai että olenko vähän onnellinen, kun palkkatyöt loppuivat ja saan maalata kokopäiväisesti? Olenkohan?? Ehkä vähän!! Kaikenlaisia varoitteluja sitä kuuli. ”Varo vaan, sitten kun sitä aikaa on rajattomasti, niin ei tule tehtyä mitään…” ”Kaikesta kivasta menee äkkiä hohto sitten kun se onkin työtä…” ”Voi olla aika yksinäistä sitten siellä työhuoneella…” Ihan höpöhöpöä kaikki! Siitä sekunnista alkaen […]

Siten itseni hilliten nielen sumean nyyhkeenhoukutushuudon. Oi, kuka sittenmeille on hyödyksi? Enkelit ei, ihmiset ei –niin, jopa nokkelat eläimet huomaavat sen,ettemme täysin luotettavasti olekotonamme täällä. (Rainer Maria Rilke: Duinon elegiat, suom. Aila Meriluoto) Kuulimme taas tälläkin viikolla niin paljosta pahasta. Kuulimme väkivallan dominoiman, sairaan ja vinksahtaneen ihmiskunnan kauhuista, surullista kauheammasta: epäinhimillisyydestä. Vai… tämäkö sittenkin juuri […]

Se ei ole mikään sivistynyt liikutuksen kyynel silmäkulmassa, sellainen joita pateettinen tunteellisuus kirvoittaa häissä. Ei sellainen itku. Se on valtava vapautumisen vuo. Kun aivan yllättäen tapahtuu se kuuluisa ”klik” ja maalaus avaa sielunsa. Sillon itketään naama räässä, sielu valossa, ja kiitetään kaikkea kaikesta. Tämä tapahtui viime viikolla. Kyseisen teoksen vaiheet ovat siinä mielessä mielenkiintoiset, että missään vaiheessa […]