Nyt puhaltaa lujaa!
Parin vähän änkyrämmän viikon jälkeen taiteen tuuli puhaltaa taas. Virta vie, ja minä en vikise, vaan vastaan.
Kuukausien työn, kypsyttelyn ja hinkkauksen jälkeen muutama uusista teoksista alkaa yhtäkkiä olla lähellä valmista. On suuri asia tajuta yhtäkkiä ympärillään jotain, mikä on enemmän kuin osisensa summa: istahtaa työhuoneella maalausten keskelle ja tuntea, että ne alkavat olla paljon voimakkaampia kuin minä.
On jatkettava. Lisää pigmenttiä, lisää kananmunaa, öljyä ja vettä. Uutta puuta. Siveltimiä ja likaisia rättejä.
Uutta minua, lisää minua paljastamassa vähä vähältä kiitollisena tätä uutta maailmaa, jota minulle tarjotaan.
Hyvää kesäistä sadepäivää kaikille!
Kuvat & copyright: Taiteilijaelämää -blogi