Luovuudesta

Olen viime aikoina saanut tarkkailla lasten luovuutta lähietäisyydeltä.

Viime kerralla taidepajassa lapset keksivät alkaa värittää lattialle jääneitä ylimääräisiä kehyskiiloja, ja sitten joku keksi rakentaa niistä linnun. Kaikki tekivät lopulta toinen toistaan hauskemman näköisiä siivekkäitä. Joskus tehdään sadetta roiskimalla väriä ympäriinsä. Ja tänään taas joku länttäsi kätensä ensin vesiväreihin, sitten paperiin, ja meni lopulta päälle makaamaan. Luomisen ja ilmaisun energia saa kukoistaa!

Tällaiseen vapauteen ei koulun taidekasvatuksessa ole varaa, sillä parinkymmenen lapsen ryhmän koossa pitäminen niin, ettei kukaan vahingoitu, vaatii tarkkoja sääntöjä. Siksipä näissä muutaman lapsen kokoisissa taidepajaryhmissä koetan viimeiseen asti välttää kieltoja, antaa enemmänkin ehdotuksia kuin ohjeita ja vastata mahdollisimman moneen ”saanko” ja ”voinko” -kysymykseen kyllä, aina kaaoksen rajalle asti. Jotta edes jotakin lasten luovuudesta säilyisi aikuisuuteen asti.

Viime vuonna NASA kertoi tutkimuksesta, jolla se voi kartoittaa työntekijöidensä luovan potentiaalin ja löytää joukosta kaikkein luovimmat yksilöt, ”luovat nerot”. Testi toimi hyvin, ja jatkotutkimuksessa haluttiin selvittää, onko luovuus synnynnäistä. Kävi ilmi, että kokonaista 98% neljä-viisivuotiaista lapsista läpäisi testin ”luovan neron” tuloksin! Kymmenvuotiaista niin teki enää 30%, ja aikuisista 2%. Kouluvuodet ja epäonnistumisen pelko työelämässä karsivat meistä tehokkaasti kyvyn luoda itse ratkaisuja. Niinpä innovaatioiden tekeminen saati improvisoiminen yllättävissä tilanteissa on aikuisena monelle äärimmäisen vaikeaa tai stressaavaa, siinä missä se alle kouluikäiselle lapselle on jokapäiväistä ja luonnollista.

Omasta mielestäni kaikkien taidekoulujen päätavoitteen pitäisi olla hajottaa sitä käsitysten, uskomusten ja itsellemme asettamien rajoitusten pakkopaitaa, johon ihminen on ehtinyt itsensä ahtaa. Piirustuksen, maalauksen tai vaikka soittamisen tekninen opettelu on sekin tärkeää, mutta lopulta vain pieni osa tätä valtameren kokoiseen luovuuteen kasvamista. Luovuuteen kasvatetaan ennen kaikkea ihmettelyllä, havainnoinnilla ja kokeilulla, antamalla asioiden tapahtua itsen kautta. Sen ei tarvitse olla suurta ja riehakasta: pelkän kädestä purkautuvan hiiliviivan aito havainnoiminen paperilla voi olla ihmeellinen kokemus. Luovaa on uuden luominen, mutta uutta voi olla yhtälailla lopputulos tai itse kokemus. Luovaa on sekin, jos voi ulos katsoessaan antaa maiseman luoda itsessään kokemuksen, jota ei ennen ollut.

Luovaa viikonloppua kaikille!

Ps. Jos olet jostain syystä liittynyt instagramiin, kuten minä, voit alkaa seurata minua. Postaan nimellä sannaminttu kiinnostavia kuvia esimerkiksi siitä, miten pesen käsiäni.