Tervetuloa taiteilijaelämään!
Hei tuntematon!
Tervetuloa erään taiteen aikuisopiskelijan elämään. Siihen kuuluu paljon maalaamista ja kuvataidekoulun herättämiä pohdintoja, musiikkia, runoja, joskus myös tanssia sekä tietenkin yleisesti elämän katselua taiteilijanäkökulmasta.
Perustin tämän blogin siksi, että kävin viime viikonloppuna Tampereen taidemessuilla. Kokemus oli niin kammottava, että melkein itkin. Vahva reaktioni ihmetytti itseänikin, ja aloin miettiä, mikä messuissa oli niin totaalisen loukkaavaa. Taideteokset oli tietysti ahdettu niin vieri viereen, että yksittäisen teoksen tunnelmaa oli vaikea nähdä; juontaja pölisi mikrofoniin kaikenlaisia juttuja niin, että teoksiin ei pystynyt keskittymään lainkaan; ja tietysti paikalla oli myös myyntimielessä tehtyjä kuvia, jotka eivät omasta mielestäni olleet taidetta nähneetkään. Erityisen pahalta tuntui, että hyvätkin teokset oli alistettu tunnelmalle, jossa ne eivät päässeet lainkaan vaikuttamaan katsojaan. Mutta kyseessähän olivat messut, joiden teema oli ”taiteella piristystä sisustukseen” – mitä siis odotin? En tätä: juontajan haastattelema taiteilijakaan ei osannut sanoa mitään, mikä olisi tuonut ihmisiä näillä ”koko perheen messuilla” lähemmäs taidetta kokemuksena. Hänellekin taide oli vain jonkinlainen rationaalisesti perusteltavissa oleva mukava työ sekä omia ajatuksia esiin tuova mielipidekirjoitus. Kysyttäessä hänen taiteellisia visioitaan, hän ei osannut sanoa mitään, mitä hän taiteessaan haluaisi ihmisille välittää: hänen ainoa syynsä olla taiteilija oli se, että hän oli ”ylä-asteelta lähtien vaan halunnut olla taiteilija ja tuoda sitä kautta itseään esiin”.
Tämän jälkeen raivostuin niin, että ryhdyin vaahtoamaan muille taiteilijoille, jotka myöskin teostensa äärellä pudistelivat päätään juontajan typerille, ulkotaiteellisille kysymyksille. Ja sitten, itsekin reaktiostani hämmästyneenä, päätin perustaa tämän blogin. Jos taide ei ole huomionkipeää itsensä esiintuomista eikä myöskään pelkkä piristävä osa sisustusta – niin mitä se sitten on?
Tämä blogi ei yritä selittää sitä muille kuin itselleni. Minulle taide on samanlainen asia kuin rakkaus. Sitä ei voi kattavasti vangita sanoihin tai ajatuksiin, mutta sitä tarvitaan kaikkialla. Ilman sitä elämästä puuttuu olennainen ulottuvuus, ja siksi sen toteutumiselle on luotava myös puitteet ja mahdollisuus. Taide on elämää vietynä sen ääripisteeseen: kohdilleen loksahtavaa kauneutta mitä ihanimmista ja vaikeimmista aiheista ja tuntemuksista. Siksi se voi koskettaa niitä kohtia meissä, joihin sanat eivät yllä. Siksi se ei ole rationaalisesti, modernilla järjellä perusteltavissa. Taide on elämää. Taiteilijaelämää.
Aloituskuva. Nuottitelineellä Bachin g-mollifuuga.
