Ei mobiilinetille!

Istuin puoli tuntia yksin baarissa. Minä, ja lasi. Katselin ympärilleni. Oli katseltavaa: ihmisiä, asioita, värejä, muotoja. Kuuntelin. Oli kuunneltavaa: puheensorinaa, kadun hurinaa, baarimikon kysymyksiä, oven avautumista. Tunnustelin, oli tunnettavaa: ilmavirta oven avautuessa, pehmeät tyynyt, joihin nojata, lasin lämpötila, jalat lämpimissä saappaissa. Oma hengitys. Oma odotus. Aina välillä otin pienen kulauksen. Parinkymmenen minuutin kuluttua tuli pari hyvää ideaa. Hymyilin ihmisille, joiden istumista seurailin.

Pitkästä aikaa vapaa hetki.

Kuinka helppoa kaikki tämä olisi menettää. Vain yksi käden ojennus, ja edessäni olisi sanomalehti koskaan loppumattomine tarinoineen. Vain yksi ostos puhelinliikkeestä, ja netti olisi liian lähellä, liian helposti. Silmät ruudulla sitä on aina samassa paikassa, on sitten kotona, baarissa, bussissa, missä vain. Paikassa, jossa se, mikä on vieressä – tässä, minun elämässäni – katoaa. Paikassa, missä olemassa on vain se, mitä joku on päättänyt syöttää tekniikan maailmaan, jonkun teksti, kuva, ääni. Paikassa, jossa ei tunneta, ei haisteta, ei maisteta.

Olen valinnut toisin.

Ystäväni tuli paikalle, ja välillämme väreili yhdessäolo. Kummankaan puhelin ei ollut pöydällä. Hänkin on valinnut toisin.

Paluumatkalla bussissa vanhempi laitapuolen kulkija katseli ympärillään istujia. Jokaisen niska oli painunut asentoon, jossa ruutua luetaan. Lapsi itki taaempana. Yhtäkkiä mies tokaisi: ”Ei kai toi vauvan itku häiritse teidän näpyttelyä?” Ihmeellisen selkeästi hän koki täsmälleen samaa kuin minä: asiat ovat kääntyneet nurin. Ihmisen biologisen elämän ydin, ruokaa huutava vauva, näyttäytyy pelkkänä häiriötekijänä facebookkaamiselle.

Tiedon demokratisoitumisessa on paljon hyvää. Tietoa ja ”tietoa” on meidän yhteiskunnassamme kuitenkin liikkeellä jo niin paljon ja niin pienissä paloissa, että sen asianmukaiseen suodattamiseen ja syvempään ymmärtämiseen tarvitaan joka tapauksessa korkeakoulutus – se siitä demokratisoitumisesta – ja puoli elämää. Sosiaalisia suhteita taas netti sekä ylläpitää (kaukaisempiin tuttaviin) että tuhoaa (perheenjäseniin, vieressä olijoihin). Aina mukana oleva mobiilinetti näennäisesti helpottaa elämää, mutta itse asiassa se saattaakin huonontaa elämänlaatua. Omalla kohdallani jo jokapäiväinen netin käyttö huonontaa sitä. Ja miten vaikeaa sen tiedostamisesta huolimatta on pysytellä erossa internetistä… se vasta antaakin ajattelemisen aihetta.

Vaikka netin kaista olisi kuinka laaja, on se silti kapea. Maailma juuri tässä, nyt, ympärilläni, on miljoonakertaisesti laajempi. Netin kokemusmaailma on aistillisesti hyvin rajoittunut, mutta silti se täyttää koko sen tilan, mitä luova tapahtuma – jokainen uusi ajatus ja kokonaisvaltainen kokemus – tarvitsee. Ja ilman luovuutta, ilman omaa suoraa kokemustamme maailmasta, olemme pelkkiä opetettuja rottia tietoyhteiskunnan pelinappuloina.

Luovuus tarvitsee tyhjää tilaa.

Loppuun lainaan PMMP:n sanoja:

Tulee pari hyvää ideaa… nyt jos aamuun asti dokataan…

….ja pidetään ne puhelimet pussissa.