Inspiraatio?

Joku on joskus sanonut, että maalaamisesta 1% on inspiraatiota ja 99% raakaa työtä. Itselleni tämä on tyystin vieras ajatus – niin inspiraation kuin työnkin osalta. En raada otsa hiessä tai harjoittele kurinalaisesti, ainoastaan teen, jokaista työtä kuin ainoaani. Maalaaminen on yksinkertaisesti sitä, että olen kotona. Siellä, missä en ikävöi minnekään tai kaipaa mitään, missä olen siellä missä minun pitääkin olla. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan, juuri tässä, juuri nyt. Kotona. Mitä inspiraatiota se vaatii, että haluaa mennä kotiin? Ei mitään. Sinne vain menee, ja sitten siellä on. Tekemisen sisällä. Ja jos taas joutuu olemaan pitkään poissa kotoa – poissa värien ääreltä – joutuu epämääräisen ikävän ja ahdistuksen valtaan, ikään kuin olisi hiukan eksyksissä maailmassa.

Ideoita, olotiloja ja ajatuksia tulee ja menee, enimmäkseen tulee, joten ongelmana ei ole ”keksiä” mitä maalaisi, vaan ennemminkin valita, mikä tästä tekemisen tulvasta on sitä, mikä juuri nyt täytyy toteuttaa. Löytää se, mikä ei ole turhaa hälinää. Tästä löydöstä syntyvää tekemisen pakkoa kai sitten kutsutaan inspiraatioksi. Ja se, mitä jotkut kutsuvat työksi, on sitä, että pitää kiinni ideasta loppuun saakka, senkin jälkeen, kun tekemisen pakko on hälvennyt: ei lopeta, ennen kuin asia on paljastunut kankaalle kokonaan ja maalaus on valmis.

Mutta lopulta tämäkin on vain sitä onnea, että saa olla maalaamisessa. Siellä, missä minä olen eniten minä – ja missä toisaalta en ole kukaan. Ainoastaan välikappale elämän virrassa.

Kuvat & copyright: Taiteilijaelämää -blogi