Marraskuun aurinko

Ja sitten kävelen ulos aurinkoon, avara taivas joka ei vaadi mitään mutta antaa kaiken
olen syntynyt viisaana mutta muutun päivä päivältä typerämmäksi
vastaan tulee vanha mies ja ohituksen ajan tunnemme suurta tupakoitsijoiden välistä solidaarisuutta,
syvään hengitämme omaa typeryyttämme,
savu antiteesinä häpeämättömälle auringolle joka keskellä marraskuuta laulaa ettei suostu kuolemaan
mitä enemmän puhun kuolemasta sitä kovemmin sykkii kehoni elämää
silmieni läpi valo työntää lusikan roskaiseen sisimpääni ja hämmentää, hämmentää
ihmisyyden kuudes kierros on minussa saavuttamassa pohjan, joka kerta vähän vähemmän syvään pimeään,
ei niin ylös valoon
valoon aina vasta sitten kun typeryys on taas kerran nielty,
mutta joka kerta vähän pienempi kierros, vähän lähempänä ydintä, niinkö tosiaan
henkeni pyrkii keskelle, sinne missä ihminen on kokonainen ja pannukakku paistuu uunissa kaikkien syödä
ei siinä sen kummempaa sitten
mutta repaleinen sydän niin rakastaa kärsimyksiä.

Kävelen aurinkoon ja mietin, voisinko sittenkin olla hyvällä tuulella, kun sydän on särkynyt kannattaa yleensä pysytellä hyvällä tuulella, rakennan hyvästä tuulesta suojaisan myrskyn jonka silmässä sydämeni nielee typeryyttä ja sulattaa sitä kuin maksa alkoholia…

Kaipaan Irlantia, sen ärsyttävyyksiä, tai Porvoota
että ihmiset sanovat: onpa upea auringonpaiste! 
että kassaneiti nauraa asiakkaan vitsille niin että hytkyy
että mennään kirkkoon mutta jätetään papin puheet omaan arvoonsa
täällä kilpailemme siitä kuka on vakavin, tuskaisin ja hurskain
palvoessaan rahaa tai mitä vain, Jumalaa
 huumorintajuttomuus paistaa meistä kauas
minustakin

Päätän, ettei se käy 
voin antaa tyhjän sisukseni täyttyä hyvällä tuulella
tuskin se ketään haittaa, haittaisiko se  minua, pilaisiko minut kokonaan?
sanon bussipysäkillä:

”What a splendid sunshine we have today!”

he katsovat hätääntyneinä sinne tänne
samassa tajuan puhuneeni väärää kieltä.