Mikä taiteessa maksaa?
Vastoin yleistä käsitystä, itselleen taidetta ostavan ihmisen ei pidä maksaa taiteesta siksi, että sen arvo saattaa säilyä tai jopa nousta. Kuten antiikki- ja taidekauppias Joachim Borgström toteaa sisustuslehden sivuilla: taidetta pitää ostaa sydämellä, ei lompakolla. Yksinkertaisesti siksi, että sitä haluaa katsella päivittäin.
Jokakeväisessä Kaapelitehtaan teosvälityksessä pienimmästäkin taulusta joutuu kuitenkin maksamaan vähintään 300 euroa. Vaikka sydän sanoisi mitä, lompakkoakin tarvitaan. Moni ihmetteleekin: mikä ihme taiteessa maksaa, jos ei taiteilijan nimi ja sijoitusarvo? Helppo kysymys.
Taiteessa maksaa yksinkertaisesti se, että se on käsityötä. Nykyajan massatuotantoa ostamaan tottuneelle ihmiselle tämä on usein käsittämätön asia. Itsekin huomasin galleriakäynnillä ajattelevani, ettei minulla ikimaailmassa olisi varaa yhteenkään 800€ :n tauluun, vaikka kuinka siitä pitäisin. Aloin pohtia, onko maalaus kallis vai ei. No, ollakseen uniikkia käsityötä – ei. Valaiskaamme tässä tuota nykyihmiselle niin hämärää ”käsityön” käsitettä hieman taidetta tutummin esimerkein.
Teetimme kotonamme remontin. Lattiasta maksoimme useita tuhasia euroja – onhan se näkyvillä kodissamme joka päivä. Lattian arvo ei nouse vuosikymmenten myötä, eikä se ole nimekkään tekijän tekosia. Ei myöskään puusepällä teettämämme keittiön kaapisto. Siitä huolimatta niistä mielestämme kannatti maksaa ne tuhannet eurot, jotka olisimme voineet säästää valitsemalla jotakin, mistä emme pitäneet niin paljon, kuten muovimaton. Remonttimies heilui kotonamme pari päivää asentamassa lattiaa, tekemässä käsityötä, ja päivätyöstä maksettiin käypä hinta – lukuisia satasia. Tilasimme myös loppusiivouksen putkiremontin jälkeen, ja kolminumeroisilla summilla liikkui sekin päivän homma, vaikka tulos ei kovin montaa viikkoa olekaan näkyvillä. Työstä pitää maksaa, ja hyvä niin. Raha liikkuu, Suomi nousee, ihmiset tekevät työtään ja saavat toimeentulon.
Moni sisustukseen, matkoihin ja ties mihin paljonkin rahaa satsaava kuitenkin haluaisi, että juuri se taulu, johon on ihastunut, ei maksaisi paljon mitään – tai mieluiten olisi ilmainen. Ja jos ei ole, tyytyy johonkin, mistä ei pidä niin paljon, kuten monistettuun sisustustauluun tai julisteeseen. Meitä vaivaa ajatusvääristymä, jonka mukaan toisille käsityöläisille pitää maksaa työstä johon voi olla tyytyväinen, mutta toisille taas ei. Ehkäpä meitä vaivaa myös perisuomalainen käytännöllisyys sekä teknologia-aivopesu, jonka mukaan uusi sohva ja taulutelevisio ovat välttämättömyyksiä, mutta jokapäiväinen taide-elämys seinällä ei. Tässäpä uutinen, johon voisimme pikku hiljaa totutella – sekä taiteen ystävät, että me työtämme hinnoittelevat tekijät: taiteilijan työstäkin pitää maksaa! Ainakin siinä tapauksessa, että hän on onnistunut tekemään uniikin teoksen, jonka ostaja haluaa nähdä oman kotinsa seinällä.
Prosessi, jonka myötä kiilapuut, kangas ja kokoelma värituubeja muuntautuu kuvaksi, joka liikuttaa, rauhoittaa, virkistää tai energisoi – jollakin tavalla tuntuu sinussa, katsojassa – kestää teoksen luonteesta riippuen päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia. Se ei ole mitään helppoa työtä. Mitä kokonaisvaltaisemmin taiteilija pystyy asettamaan itsensä jokaisen, ainutkertaisen siveltimenvedon, roiskautuksen ja hinkutuksen taakse, sitä enemmän teos tuntuu tai miellyttää – kohdatessaan sen oikean katsojan, joka haluaa pysähtyä teoksen äärelle. Hinta muodostuu työhön käytetystä ajasta, työhuoneen vuokrista jne, siis kaikesta siitä, mistä kaikkien uniikkien käsityönä valmistettujen tuotteiden hinta muodostuu. Oppisopimuksen ensimmäisellä vuodellakin oleva remonttireiska nauraisi räkäisesti, jos joku yrittäisi tarjota hänelle monen viikon työstä 300 euron palkkiota. Eikä se kyllä tulisi kenellekään mieleenkään. Paitsi ehkä taiteenostajalle.
Tietenkin jokainen taiteilija kulkee omaa taidetietään, jolla eteneminen, taiteilijan tehtävän toteuttaminen, vaatii niiden teosten tekemistä, jotka hänen on sisäisen pakkonsa ajamana tehtävä. Täysin ja totaalisesti riippumatta siitä, ostaako niitä hänen elinaikanaan kukaan vai ei. Mutta taidetien kulkeminen vaatii mitä henkistyneimmältäkin taiteilijalta valitettavasti myös syömistä, materiaalien hankkimista, jossain asumista ja jossain työskentelyä. Siksi niitä teoksia, joihin joku mieltyy, ei voi jaella pois ilmaiseksi. Tai jos jakelee, on mentävä muihin töihin – jolloin taas taidetiellä eteneminen muuttuu mahdottomaksi eikä uusia teoksia synny. Taide vaatii aikaa. Ja taide antaa aikaa – ikkunan ajattomuuteen.
Valitse siis teos sen mukaan, mistä pidät, minkä kanssa haluat elää. Ja huomio: ole myös valmis maksamaan siihen ladatusta tekijän ajasta ja energiasta. Tuntemattoman tekijän taiteelliset ansiot ja mahdollinen arvonnousu tulevat sitten kaupan päälle. Tervemenoa teosvälitykseen!
(Tai no, vielä mieluummin gallerioihin, joissa maalaukset ovat ympäristössä, missä niitä pystyy myös rauhassa katsomaan ja kokemaan.)
Kuva / copyright: Taiteilijaelämää-blogi