Tuttavat tilasivat taulun olohuoneeseensa. Toiveena oli n.58x80cm kokoinen maalaus jossa olisi rauhallista tunnelmaa ja ruskean sävyjä.

Ryhdyin tekemään tätä kaikkien aikojen ensimmäistä tilaustyötäni suurella mielenkiinnolla. Normaalisti maalaan itselleni, itsestäni ja itseni kautta: näin maalaan samalla koko maailmalle ja yhteydessä koko maailmaan, enkä mitään muuta kuin sen, mitä juuri minun tehtäväni on maalata. Toisin sanoen teen sen kaikille kuuluvan, mikä voi syntyä vain ja ainoastaan minun kauttani. Jos taulu sitten löytää oikean omistajansa, sen parempi.

On aivan eri tilanne alkaa lähtökohtaisesti maalata jollekin toiselle. Kahdelle ihmiselle.

En kertaakaan ajatellut, että se on mahdotonta. Ajattelin, että se on ammattitaitoa, joka on joskus opittava. Kuten aina, aloitin virittäytymällä siihen mielentilaan, olotilaan, josta aion maalata. Tällä kertaa vain tuo tila ei tullut sisäisenä impulssina, vaan ulkopuoleltani: keskityin ajattelemaan ihmisiä, joille maalaus on tarkoitettu, heidän kotiaan, ja heidän toivomaansa rauhallista olotilaa.

Aluksi kaikki tuntui yllättävän helpolta. Ajattelin jopa, että kevyemmältä kuin tavallisesti: en ollut vastuussa maalaamisestani ja sen aitoudesta ”kaikille”, koko universumille, vaan ainoastaan kahdelle ihmiselle. Mikä helpotus! Kunhan vain tekisi jotain, mistä he pitävät, se riittää.

Varsin pian kuitenkin tajusin, että juuri tuolla ajattelutavalla tein maalaamisesta mahdotonta. Toivotuilla väreillä tehdyn ensimmäisen kerroksen jälkeen minulla ei ollut hajuakaan, mihin suuntaan nyt mennä, miten jatkaa. Tajusin, että tämä maalaus on aivan samanlainen kuin kaikki muutkin työni. Se on maalattava itselleni, itsestäni ja itseni kautta ja siitä on oltava vastuussa ”kaikille”. Muuten siitä tulee vain hengetön maalipinta.

Myönnettyäni itselleni tämän, työ otti ohjat omiin käsiinsä ja alkoi edetä. Minun oli hyväksyttävä, että en voi maalata yrittäen miellyttää tilaajia: silloin en ainakaan pysty maalaamaan mitään, mikä miellyttäisi heitä. Olin määritellyt lähtökohdat, mutta lopulta oli annettava maalauksen edistyä siten, kuin se itse halusi.

Lopputuloksena oli kuva, jolle muodostui nimeksi ”Vuorokausi vaihtuu”. Teemana on päivien kierto, varma ja vääjäämätön vuorokauden vaihtuminen, jossa samalla soi se kaikkein herkin, hauraan aamun kirkastumisen hetki.

Loppuvaiheessa päässäni alkoi soida Scandinavian Music Groupin kappale. Jos tämä maalaus olisi laulu, se olisi tämä: Mustarastas lauloi Ooh la laa.