Se toimii sittenkin!

Jes!!! Toinen kerta toden sanoo: otin mukaan laulajan, ja me hyppäsimme yhteiseen tilaan. Siihen laajuuteen.

Tapasimme eräänä päivänä erään gallerian takahuoneessa ja huomasimme heti, että energiamme käyvät yksiin, että tästä syntyy hyvä juttu. Ensimmäinen kerta oli pelkkää tutustelua: laulaja katseli valmiita ja keskeneräisiä maalauksiani, tutustui niihin laulamalla, minä olin mukana tilassa ja tutustuin hänen ääneensä, sekoittelin värejä, tein jonkin siveltimenvedon, makasin vain lattialla.

Toisella kerralla aloitin prosessin jo ennen hänen tuloaan. Sillä tajusin, että vaikka minulle pohjien ja värien valmistelu on jo maalaamista, elimellinen osa tekemistä, se ei välttämättä ole toiselle osapuolelle kovin kiinnostavaa. Jo aamulla kävelin Seurasaaressa, missä sain sisääni valtavan määrän valoa ja vettä. Sekoitin niistä värit ja vein purkit ulos ottamaan valoa, sillä sitä me tänään tekisimme. Kirjoitin laulajalle tekstiviestin, jotta hänenkin ajatuksensa ohjautuisivat jo kohti aurinkoa. Peitin silmiäni, jotta en näkisi liikaa, vaan keskittyisin paremmin.

Istuimme hetken yhdessä hiljaa. Nyt luotin häneen jo hyvin, tutusteluja ei tarvittu. Sitten aloimme lämmitellä itseämme ja tilaa. Annoin hänen äänensä mennä kroppaani, ja se oli helppoa, sopi hyvin. Tanssin. Olimme yhteisessä tilassa, siinä laajuudessa, toisella taajuudella. Pääsimme sinne! 

Maalauksesta ei vielä tullut valmista, mutta fiilis oli hyvä. Se fiilis, kun löytää jotain uutta.